sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Ei epämääräisiä hiertymiä hurskaudessa.

Aamuhartaus 10.11.2016 pastori Hilkka Olkinuora
Kristittynä tässä ajassa
uskaltaudun kuitenkin tekemään
ehdotuksen, että jos meistä itsekukin toivookin
Jumalan ehdottomien käskyjen kirjaimelliseen
toteuttamiseen henkilökohtaista jatkoaikaa –
kuten muuten moni teki myös Jeesuksen aikana -

uskallan siis ehdottaa, että
ainakin tänään otamme
ainakin yhden Raamatun kohdan kirjaimellisesti,
täsmälleen siinä merkityksessä
kuin se on aikanaan kirjoitettu.

Tarkoitan Herran rukousta, Isä meidän –rukousta.

Mitä tapahtuu, jos otamme sen kirjaimellisesti ?
Nyt, tänään.

Rukoushan nimittäin oli aikanaan ja alun perin
köyhän kansan rukous omien elinolojensa
ja ihmisarvonsa puolesta.

Kun rukoiltiin jokapäiväistä leipää,
rukoiltiin juuri sitä.
Leipää nälkään.
Ei ”terveellistä kuitu- ja proteiinipitoista ravintoa”.
Ei ”apua johonkin etäiseen nälänhätään”.

Kun rukoiltiin velkoja anteeksi,
rukoiltiin juuri sitä.
Vapautta velan kurimuksesta.
Ei ”anteeksiantoa synnistä ja mielenrauhaa”.

Kun rukoiltiin kiusaukselta välttymistä
rukoiltiin juuri sitä.
Ettei tarvitse varastaa hengenpitimikseen.
Ei ”överiksi menneiden himojen taltuttamista”.
Ei ”suklaan syönnin karttamista”.

Kun rukoiltiin pahasta pääsemistä
rukoiltiin juuri sitä.
Ihmisarvoa.
Ei epämääräisiä hiertymiä hurskaudessa.

Kun rukoiltiin Jumalan valtakuntaa
rukoiltiin juuri sitä.
Jumalan tahdon mukaista elämää,
Jumalan herruutta, basileia Theou, jo nyt, maan päällä.
Ei etäistä maailman loppua ja
oikein uskoneiden taivaaseen noutoa.

Tämä Mooseksen kansan rukous sai myöhemmin
Jeesuksen kansalta uuden tulkinnan. Hyvä sekin.

Mutta entäpä jos tänään, sittenkin, kerrankin, tänään, kristittyinä,
lukisimme Isä meidän – rukouksemme
ihan niin kuin se on kirjoitettu ?

Siunatkoon meitä siinä, ja tänään, kolmiyhteinen Jumala,
Isä, Poika ja Pyhä henki. Amen"

Virsi (muotoa 472:4 tai 472 tai 472:1,3,5-7)

Ei kommentteja: