sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Kaiken alku 8 vuotta sitten.

The man with his crazy voice~~~  
tekijä: Benjamin Wu 8 vuotta sitten 
11 266 896 näyttökertaa just listen it!!!

Tällä äänellä hän harpoi elämääni sattumalta. En osannut vielä mitään etsiä. Siitäkin huolimatta hänet löysin netistä. 
Ylintä valtaa käyttävä tällä kertaa etsii syitä sysistä ja sepistä. Olihan porkkanaksi asetettu tutkintostipendi ammattitutkinnon suorittamisesta. Esittelytilaisuudessa sitä tarjottiin kaikille porkkanaksi. Tiesin jo silloin, ettei laki olisi puolellani. Ikä on ehdoton 61/64 vuotta ja työhistoria yhtä ehdoton yrittämisestä. 

Tänään on toinen ääni kellossa. Meiltä eläkeläisiltä vaaditaan osallistumista talkoisiin Suomen pelastamiseksi. Viis minä stipendistä, mutta sukupolvenvaihdokselle olisi aika. Ja tässä on tulos. Kaikkien pienipalkkaisten palkkaa, lomaa ja sairastamista ollaan viemässä omalla ajalla, omalla tavalla ja omalla kustannuksella tapahtuvaksi. 

Muistan ajan kun tuntipalkka 1mk27 penniä. Siihen sain neuvoteltua muutaman pennin lisää, jos en kehuisi palkankorotustani. Naisvaltaisessa työpaikassa oli sama palkka kaikille. Täytyi palkanmaksaja sitouttaa samaan puhumattomuuteen. Takasin omasta puolestani, meitähän oli kaksi sopimassa.

Nyt on toiset sopijat ja uskotut miehet. Kaupunki myi työni 10% alennuksella eläkeläisille uudessa palvelutalossa, josta olin vuokrannut työhuoneen itselleni yrittäjänä. Silloinen johtaja oli hyvä rahanhankkija eikä se ollut kannatusyhdistyksen eikä kaupungin tahto käyttää hyväksi yrittäjiä, vaan johtajan oma päähänpinttymä olla hyvä rahanetsijä palvelukeskuksen toiminnalle. 

Johtaja polkaisi omaan ansaansa levitellessään huhuja, että saisi minulta erikoispalveluja. Hän parkkeerasi työhuoneeni oven taakse istumaan, kun minulla oli miesasiakas tyhjässä talossa. Hieronnan loputtua avasin oven hämmästyen nähdessäni johtajan järjestelyt oven takana.
- Tässä oli hyvä tehdä työtä, hän iloitsi kuultuaan keskustelumme. Hameet humisten poistuin talosta, sanoin vuokrasuhteen irti muutin pois. Johtaja esitteli Virosta ostamaansa eläkemökkiä uutisissa sama herpes huulessa kuin palattuaan ulkomaan matkalta. Talonmies toimitti hänet sairaalaan kun keuhkoissa oli clamydia. Kissa elää kiitoksella, koira pään silityksellä, hän kirjoitti lämmöllä lehdessä työmoraalistani.

Karjakon takissa ajattelin joutuvani katuja lakaisemaan eläkkeelle jäätyäni. Nyt on se lähempänä kuin osasin aavistaa vuoden 2005 eläkeuudistuksen tultua voimaan. Eläkeaika alkaisi 1.2.2005, mutta ilman mitään tietoa maksettavasta eläkkeen määrästä. Heitä oli liian vähän selviytymään kaikkien uusien eläkeläisten eläkehakemuksista.

Ketä muistetaan tänä päivä?

18 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
1997: Prinsessa Dianan hautajaisia seurasi lähes 2,5 miljardia ihmistä.

Suomenhevonen palvelee yhä monipuolisesti – myös metsätöissä (6.9.2015 16:16)

Kehonrakennus oli huipussaan. Palkitsematta jäänyt voittaja vertasi hevosurheilun menevän pullistelijoiden edelle. Suomen hevonen on sotasankari veteraanien rinnalla. Jos näin pahasti on arvot vinksallaan, näkisin mieluummin Suomen hevosen (hoitajan) eduskunnassa kuin hormoonien käytöllä huippukuntoon pumpatun kehonrakentajan. (Ei ole huhupuhetta vaan omin korvin kuultua, kun raha on motiivina.)

Muutoksen tuulet ennakoitavissa.

Aamun ajatus
Muutosten tuulten puhaltaessa
jotkut rakentavat tuulensuojia
ja toiset tuulimyllyjä.
 



Hartaudet: Aamuhartaus 4.9.2015 tuomiorovasti Juha Palm
- 20 pv - 277 kuunteluaTuomiorovasti Juha Palm, Mikkeli.
Perjantaiaamun hartaudessa virittäydytään ensi sunnuntain evankeliumiin.
Virsi 508. Virsi alkaa sanoin: "Valkeus kirkas päällä synkän maan".
Radion kamarikuoro, Timo Nuoranne (joht.), Harri Viitanen (urut). 


Etsin aamuhartauden tekstiversiota. Sitä ei julkaista, onhan aihe hallitusneuvottelujen leikkauksissa ajankohtainen. Tärkein kysymys onkin, mitä jää jäljelle antamisen jälkeen. Vielä voit kuunnella 20 päivän ajan, mikä on aamuhartauden opetus.

Huomiseen

ESS:n viikon tärpit: katutöitä, kiinnostava kirjajulkistus, Pelicansin kausi alkaa 7.9.2015 8:26

Kuvahaun tulos haulle YK:n kansainvälinen lukutaitopäivä Tiistai 8.9.2015 

YK:n kansainvälinen lukutaitopäivä

Sanomalehtien Liitto juhlistaa lukutaitopäivää järjestämällä Lukuhaaste-kampanjan yhteistyössä Suomen Pakolaisavun kanssa. Lukuhaaste-kampanjassa lapset ja nuoret voivat lahjoittaa sanomalehteä lukemalla lukutaidon konfliktien keskellä eläville ihmisille.



Lukutaito on ihmisoikeus, avain tasa-arvoon ja rauhan edistäjä (8.9.2015 9:11)

Aamun ajatus
Suvaitsevaisuutemme testataan,
kun olemme enemmistönä.
Rohkeutemme testataan,
kun olemme vähemmistönä.
 

Pintaa syvemmälle
Tapanilakodissa olisi tilaa - "Haluamme kantaa oman osamme pakolaisvastuusta"
Turvapaikanhakijat lähdössä pois Lahden Ahtialasta – Uutta paikkaa etsitään muualta, Tapanila yksi vaihtoehto (28.4.2020 20:00)

Yrittäminen tahtoasia

Aamun ajatus
Maailma on täynnä tahtovia ihmisiä:
jotkut tahtovat yrittää ja jotkut
tahtovat antaa heidän niin tehdä. 


Muistot sivuavat Tapanilakotia vanhainkotina ja intervallihoidon toteuttajana. Asukkaat olisivat halunneet  kutsua hierojan luokseen laitokseen. Kävin tutustumassa ja sain johtajan palautteen.
- Ei ole tarvetta, kun meillä on omat fysioterapeutit. Tiedän sen ajan kuntoutajien asenteen varsinkin kotikäynneillä. Sain palautteen, mitä terapeutti oli antanut ohjeeksi parkinsonia sairastavan naisen kotikuntoutuksesta.
Terapeutti istui keinutuoliin lepäämään ja opasti omaishoitajaa.
- Tee hänen kanssaan, mitä hän itse haluaa tehdä. Siinä koko hoito-ohje. 
Tulin tutuksi omaishoitajan kanssa ja kävin hieromassa liikuntakyvytöntä naista kotona. Hieronnan jälkeen tehtiin pienet kävelyharjoitukset. Omaishoitajalle oli täysityö hoitaa sänkypotilasta kotona. 

Loppuvaiheen tiedän kerrottuna, kun asiakas kuoli. 
- Et tullut hautajaisiin, hoitaja totesi tavatessamme. Liian paljon olisi ollut hautajaisia tiedossa, jos kaikkien asiakkaiden hautajaisissa olisin käynyt. Kahdesta asiakkaasta tuli ystäviäni ja hautajaiskutsun saatuani menin hautajaisiin.

Omaishoitoaikanani hautajaiset olikin toinen juttu. Kaksi hautaustoimistoa kilpaili, kumpi saisi tehtävän. Se onkin muistelun aihe, kun kirjoitan aikajärjestyksessä ennen omaishoitoa ja omaishoitoajan jälkeen. Vanhus ampui omaishoitajavaimoaan. Samassa kunnassa olin omaishoitajana 10 vuotta. Lööppi tuli vastaan Jyväskylän koulutuspäivillä. Yhdistys olisi halunnut jotenkin vaikuttaa aikaani, kun hoitotyö loppui. Olemme kaukana kärjestä vanhustenhoidossa kansainvälisessä vertailussa. Maahanmuuttajilla on toisenlainen suhtautuminen vanhoihin ihmisiin.

Nuori rastatukka sen sanoiksi virkkoi.
- Kun viimeksi olin täällä hierottavana, tulin surulliseksi. Silloin räjähdin nauramaan hänen totista ilmettään.
- Miksi tulit surulliseksi, kysyin?
- Sinä vanha nainen minua hierot. Minun pitäisi sinua hieroa.

Olin sopinut hänen kanssaan kotikäynnistä, olihan hän äitinsä omaishoitaja.
Srk sotki asian pyytämällä ammattitulkin käyntiä varten. Hyvää tarkoittava käynti jäi toteutumatta, kun rastatukka omaishoitajana ei olisi saanut toimia tulkkina.
Miksi kaikki tehdään niin vaikeaksi, vaikka kyse ei ole käännyttämisestä eikä muustakaan sopimattomasta toiminnasta?

Ei kommentteja: