42 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
1972:
Näyttelijä Charlie Chaplin kävi Yhdysvalloissa ensimmäisen kerran sen
jälkeen, kun hänet oli leimattu kommunistiksi 1950-luvun alkupuolen
”Punaisen vaaran” vuosina.
92 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
Pesäpuu ei itke
Hän siirtyi menestyksekkäästi äänielokuvaan poliittisella satiirillaan Diktaattori (1940), mutta 1940-luvulla uraa varjostivat yksityiselämän skandaalit ja kommunismiepäilyt. Chaplinin mentyä vuonna 1952 elokuvansa Parrasvalot ensi-iltaan Lontooseen maahanpaluulupa Yhdysvaltoihin peruttiin, ja hän jäi loppuelämäkseen asumaan Eurooppaan.
Samaistun Chaplin'iin syntyperän mukaan punaisiin ja valkoisiin jaetussa Suomessa. Tänne jäin asumaan loppuelämäksi.
tiistai 28. kesäkuuta 2011
Onnelliset
blogipäivitys päivästä, jolloin Sauli purki puhumattomuuspanttauksen ja ilmoittautui presidenttikisaan. Hyvinhän siinä kävi ja eduskunnan täysistunnon sovelsin radioateljeen akustiseen kulta-aikaan. Sen roolitan kevään 2014 eduskunnan kyselytunnin kyselijöiden mukaan. En kuitenkaan vielä tänään. Sitä ennen vietetään vappua valkoisille Kaupungintalon Vapaudenpatsaalla ja punaisille Fellmamannin pellon Punavankipatsaalla.
Kuka vielä kehtaa puhua Talvisodan hengestä, yhteisistä koettelemuksista kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta ja tämän päivän politiikasta yhteisten asioiden hoidossa, valehtelee ja valehtelee rankasti. Meillä on punainen vaara sosiaalisena eriarvoisuutena ja vielä kotiryssien pelko 1000 km pitkän rajan molemmin puolin.
Muistan päivää autuasta, jolloin kirjoitukseni ja rekisteröitymiseni heitettiin ulos omien verkkosivuilta. Ne herättivät joissakin tunteita omaishoidosta. Ne tunteet ovat omat, mutta minulla ei saisi olla mitään sanomista mistään kokemuksista.
Kun tulee aika, tulee neuvo. Tällä kertaa se löytyi Kiinan kiertueelta. Kysyin lupaa kirjoittaa asioista omasta kokemuksesta ilman kokemuskertomuskoulutusta. Hän vastasi.
- Minä olen.... Katson videon tarkkaan, Vitas laulaa, mutta antaa vuoron yleisölle osallistua revittelyyn.
- Minä olen.... Katson videon tarkkaan, Vitas laulaa, mutta antaa vuoron yleisölle osallistua revittelyyn.
WO AI NI MEN
Vitas - The Bird Of Happiness (Птица cчастья) / 2008
Pitäisi antaa selvitys verottajalle perinnöstä, joka koskee vanhaa rakennuspaikkaa. Siksi olen saanut sen muutetuksi maistraatin kautta. Verottajalle on sitä kaupattu lomakiinteistönä, 1914 rakennettua lapsuuskotia tiettömän taipaleen takana. Kuvittelemalla he näkevät siellä vapaa-ajan asunnon käyttäjät, jotka tuottavat jätettä vietäväksi tiekimpan jätepisteeseen tienalkuun. "Sielut kulkevat sateessa" käydessään sotaa Tiekarttana Länsirannalla.
Vanhemmat muuttivat kirkonkylään palvelujen lähelle. Lahjakirjalla he antoivat lapsuuskodin meille kahdeksalle lapselle. Jokainen on omilla mökkitonteillaan kantatilan jäädessä metsäyhtymäksi. Sijoittajat haluavat ottaa koko maan ja kunta huutaa "maaoikeushan sen viimekädessä päättää". Joku vie ahneuden pakkomiellettä läpi, on sellaiset pelisäännöt. Samaa sanon komukeiksi muuttuneista lain allekirjoittajista. Jokaisella on omaetu tärkeintä ja minä pidän kiinni omastani.
Muistutan velatonta syntymäkuntaani. Kunta antoi 5 lukuvuotta kansakoulua sodan jälkeen epäpätevien opettajien puuhaillessa omiaan tunneilla. Minusta tuli kuitenkin Vihtaniemen ensimmäinen ja viimeinen ylioppilas. 1900-luvulta lähtien olen kuullut suvun vaiheet, joihin sisältyi vaiettua häpeää.
En tunne syyllisyyttä ennen syntymääni tapahtuneisiin kauheuksiin enkä ole pystynyt vaikuttamaan 12-vuotiaasta 5-kymppiseksi kunnan asioihin. Omaishoitoaika hiersi kuntaa kuin kivi kengässä. Hiertää vielä tänä päivänäkin, mutta ei minua. Noudatin neljättä käskyä ja siihen liittyy lupaus minulle ja selitysosan opetus piäsnuatikoille yhteisten asioiden hoidosta. Kunnioitus ei kuulu heille enkä kumartele kenenkään edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti