Rautatieasema Kuva: Anna-Kaisa Kojo
En katsonut taakseni syyskuussa 1966, kun tulin junalla ensimmäisen kerran Lahteen. Asemarakennus on ollut iät ja ajat samalla paikalla. Ovelle pääsee kadulta luiskaa pitkin, mutta pysäköintialueelta painiketta painamalla lähelle hissiä ja sitä kautta asematunneliin. Se siitä ja sen kestävyydestä.
Operaatio varkaus oli alkanut. En tullut varastamaan vaan katsomaan, mitä työtä Lahti tarjoaisi perheen toimeentuloa varten. Mieleen palaa poliisin varkaalle antama siunaus varkauden kohteeksi joutuneen kuulustelussa.
- Sinulta saa ottaa, kun et pidä parempaa huolta rahoistasi. Pitkäkyntinen oli käynyt läpi vieraan takintaskuja. Löysi pankkikirjan. Otti sen, tyhjensi tilin pankissa ilman valtakirjaa ja palautti pankkikirjan takaisin puvuntaskuun.
Näin on käynyt minulle milloin kenenkin mandaatilla. Viimeisin tuomari istuu kaupungintalolla päättämässä puolueryhmänsä puheenjohtajana kaupungin asioista. Kansa valitsee päättäjänsä ja hyväksyy toimintatavat, kuka eniten ehtii kahmimaan itselleen. Siitä riittäisi kestitystä valitsijoille, on verrattavissa Kevan kestityksiin tai minua lähempänä olevaa Savolaista balladia.
- Pankinjohtaja Jääskeläinen Pohjois-Savosta, päätti ostaa rantapalstan ja
perustaa huvilan. Kun ihminen on johtaja eikä omista huvilaa, se on
melkein niin kuin pastori ilman upseerin arvoa.
- Äläpäs huoli Jääskeläinen, sanoi Jalkanen. Tiihosen tila on kiinnitetty meiän pankille, pankki myö mehtän sinulle ja sinä myöt sen minulle ja minä poika myön sen Mehtäliitolle harvennushakkuuseen.
Tuhannen ja 95 yön tarina ei vielä tähän päättynyt. Radiopsykiatrini lupaa lisää merkityksiä diagnoosiin; Mikä meidät tekee hulluksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti