HS: Suomi ei enää loista koululaisvertailussa (30.11.2013 9:28)
Kun taloyhtiö joutui huijarin kynsiin
Vanhat otsikot heräävät uudelleen eloon isän lampun ostosta tämän päivän taloyhtiön joutumisesta huijarin kynsiin. Kopioin linkin blogiin muistuttamaan, että näin on käynyt ja käy vielä monta kertaa ennen talouden madonlukujen päättymistä. Sen jälkeen ostetaan taas lamppu tai ehkä varapäre muistetaan valon antajana. Ainakin mitä kaamosaikaan tulee. Ollaan kuunvalon kanssa kulun piällä.
Tyttären perhe teki jouluvalmisteluja 1994. Viettäisin joulun heidän luonaan. Lähtö koki takapakin. Kotimieheksi isän luokse lupautunut perui tulonsa. Varamies lupasi tulla. Kuopion asemalla odottelin junan tuloa. Korttitelineessä punainen kortti piti sisällään lähtövaikeukeuden. Ostin kortin ja ajattelin.
-Tämän sinä vielä tunnet nahoissasi. Ajatus on käynyt toteen tavallaan omaishoitoaikana. Vielä tänäkin päivänä, jos joku on pistänyt kalikoita rattaisiin sunnitelmieni toteutumisen estämiseksi.
Tauti tanssi talvitiellä,
kysyi, toinko terveisiä.
Mistäpä minä mutisin.
Muistitko kotona käydä?
Muistin kyllä, enpä käynyt.
Siellä kuoltiin. Kuka kuoli?
Kukin kuoli vuorollansa,
sinä vain olet elossa.
Taidatpa tappaa jo minutkin?
En minä sinua tapa;
kuka sinua surisi!
Kun tapan talon emännän,
samalla isännän isken,
kohta kaikkia komennan.
Sinä palvelet paremmin,
kun et kuole, vaan vikiset. -Lauri Viita
Ennen tuota ikimuistoista joulumatkaa selvisi omaishoidon koodi, joka on uunituorena julkistettu kehysriihessä laitospaikkojen vähentämisenä kehittämättä mitään liian sairaiden kotona selviämiseksi. Sateenkaarihallitus kohta kaikkia komentaa, meitäkin jotka noudatamme kymmentä käskyä. Heidän laatimansa lait kumoavat käskyt ja kaaos on tulossa ja tuli jo 1991, jolloin aloitin laitospaikkaa tarvitsevien vanhempieni kotona hoitamisen etukäteen sovitulla kunnallisella kotihoidontuella (1700 mummonmarkkaa/kk)
Se oli pohjanoteeraus jouluna 1990. Tänä jouluna 2013 se on jotakin muuta tai on olematta.
Kone haluaa muotoilla tekstin puolestani tehdäkseen näkyväksi ja kuuluvaksi minulle annetun äänen ja verkkokirjoitustaidon. Presidentin kyselytunnin jälkeen kone muotoilee uudelleen.
R.I.P Äidille:
FERNANDO PESSOA: HETKIEN VAELLUS 1974 Ricardo Reis, Mestari 12.6.1914
Mestari, levollisia
ovat kaikki hetket
jos menetämme ne
kuin maljakkoon
kukkia asetellen.
Ei ole suruja
eikä ilojakaan
elämässämme.
Taitakaamme siis,
viisaat varomattomat,
ei elää siitä,
vaan kulkea sen halki,
tyynen järkkymättöminä,
pitäen lapsia
opettajinamme,
ja silmät täynnä Luontoa...
Aika kuluu,
ei kerro meille mitään.
Vanhenemme.
Taitakaamme melkein
vahingoniloisina
tuntea lähtevämme.
Ei kannata
tehdä elettäkään.
Emme mahda mitään
julmalle jumalalle
joka ahmii omat lapsensa.
Poimikaamme kukkia.
keveästi kätemme
rauhallisiin jokiin
oppiaksemme
itsekin rauhallisiksi.
Auringonkukat, auringolle
alati kuuliaiset,
elämästä poistukaamme
tyyninä, katumatta
edes sitä
että olimme eläneet.
R.I.P Isälle: Tässä maailmassa osoita paikkani
ON OPITTAVA UUDESTAAN
On opittava uudestaan
painamaan korva maata vasten,
kuuntelemaan tämän maakunnan kalliopohjaa,
sen suurten soiden hengitystä,
herättävä huomaamaan, että ne ovat hengissä.
hongikkojen pihka, koivujen mahla,
niittyvillan hohto ja kaiken sen,
mikä kasvaa matalalla.
On kiivettävä takaisin vaarojen laelle
ja katsottava kauas, nähtävä miten vihreä vaihtuu
siniseksi, ja sininen harmaaksi,
seurattava pohjoisesta etelään liukuvien saarien liikettä,
mentävä mukaan,
luotettava liikkeen suuntaan
pohjoisesta etelään, ja etelästä pohjoiseen.
Aukaise ovi isäsi aittaan, laaritko tyhjät?
Kierrä karjapihan kautta, onko yhtään elävää?
Mene veljesi ruispellolle, missä kuhilaat?
Aukaise ovi äitisi äidin aittaan, orret notkuvat
veripunaisia tähtiä valkeilla pellavaliinoilla!
Mene uudestaan vanhalle kotimäelle, tartu ovenkahvaan,
sivele hitaasti hopeaksi muuttunutta hirttä, kuuntele,
se helähtää.
Valmista tilaa sen soitolle,
luo laaja kaikupohja, sinun on se tehtävä,
valmista sydämesi sali avaraksi
pohjoisen Karjalan paluujuhlalle!
Vaienna sydämesi kuuntelemaan. Mitään muuta ei tarvita.
Kaikki on valmiina nousemaan liikkeelle
pitkästä parantavasta unesta.
Ja se kaikki on sinun. Mikään ei ole kuollut.
Ruohonkorret helisevät tyhjissä kylissä,
lahdenpoukamat kimaltavat.
Tämä ihmeellinen maakunta on nukkunut
yli raiskaajien, teloittajien vuosikymmenten.
Ja kaikki sen kalleudet ovat tallella.
Sen kainous huomaamatta. Sen pyhyys koskematta.
Äitiemme veripunaiset kukat sykkivät mustaa vasten,
heidän rukouslaulujensa tähtikirjailut valkoista vasten.
Ja meidän on ne herätettävä.
-Anna-Maija Raittila
Parattiisini Puut Runoja
Joensuun Yhteiskoulun 90-vuotisjuhlaan 4.10.1997
maanantai 17. joulukuuta 2007
I tallskogen
perjantai 30. marraskuuta 20013
ja huomenna en tiedä.
Missä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti