Missä sinä sitten asut?

Osoitteeni ei silloin ollut neuvostomaassa. Liekö kysyjät olleet KGB:n agentteja tai vaietun Tiitisen listan suojassa. Näen kysyjät sielunsilmillä, näkevätkö he minut, en tiedä.
 
"Kuollut ja ja kuopattu.
Kadonnut ikiajoiksi, ja se siitä.
- Ei, isä. On muutakin. Et kai halua unohtaa järjestelmää, jossa elit."

Lapsena on sopimatonta kysellä siitä, mistä vaiettiin. Sitten tulee muistinmenetys, on vain yksi totuus. Nauha alkaa aina alusta.

Farewell Comrades

- Kyllä ne ovat viisaita, sanoi isä joka kerta, kun omaneduntavoittelu tuli näkyväksi.

- Ei, isä. Tyhmiä ne ovat. Siitä oltiin samaa mieltä loppujen lopuksi. 

Tästä ajasta on Areena uusinut dokumentteja riittävän pitkän ajan, että kynän kanssa ehdin tehdä muistiipanot. 

Helene Schjerfbeckin näyttelyä ei käyty katsomassa merkittävänä omaishoitajana, vaan kuoltuaan arvoon arvaamattomaan kohonneena taiteilijana. Omaishoidon hän koki samoin kuin jokainen omaishoitaja, ei niin kuin ammattipoliitikko sen haluaa nähdä. Mitään ei ole saatu aikaan vuodesta 1991 tähän päivään rahalla määritellyn statuksen lisäksi. Eriarvoisuutta, kuka on on omaishoitaja, kenestä ei haluta edes kuulla, kun rahaa ei riitä kaikille.

Joku vaati Ville Haapasalon matkoihin poliittista syvyyttä. Sitä tuli sopivasti Isä Stalinin päätä esitellessä. Jonnekin alueelle ei saanut mennä, oli piikkilangoilla eristettyä sotilasaluetta. Saman totesin rovasti Matti Kurosen tekstin arvostelijasta. Hän tulkitsi ne kaksimielisiksi. Kauneus on katsojan silmässä  ja kuulijan korvassa. Asiat asioina värittelemättä niitä omalla pensselillä.