Kevätsilmäys puistoon näyttää ankealta. Jokunen lumikasa vielä varjon puolella. Sorakäytävät ja mustat multapenkit ovat odottavalla kannalla. Puisto on saanut 100 -vuotisjuhlan kunniaksi italialaisen valaistuksen. Kesällä sitä tuskin tarvitaan, kun puistoa ei voi pimentää, että valot pääsisivät valaisemaan.
Vapauden ristin verran ansioitunut halusi tulla kuvatuksi vapaudenpatsas taustana. Vapaus oli hänen yksinoikeutensa, olihan hän sotaorpo ja sotapoika isoisän kasvattama suojeluskuntalainen. Minusta ei ole mitään syytä enää puhua Suomi-neidon itsenäisyydestä, minkä kuohunnan kautta itsenäisyys on saavutettu. Hänen muistinsa taantui menneeseen, kun neljän seinän sisällä ongelmiin ei ollut ratkaisua.
 | ||
| Kaupingintalon puiston kesä |
Puistotyötekijät ahkeroivat istuttaessaan sesonkikukat kaunistamaan puistoa. Patsaan mies tähyää alastonta vapaudenpatsasta. Kotiin kulkiessa asemalta ohitan tämän patsaan. Joka kerta muistan isän kaihoisan katseen srk-talon suuntaan. Valkoiset veteraanit viettävät siellä valtakunnallista veteraanipäivää. Kunnan nuoret virkamiehet ohittavat meidät hautausmaalle menijät. Lippu liehuu salossa ja virkamiesten kravatit vipattavat tuulessa. Kaupungintalon puistossa patsaat edustavat kahtiajakaantunutta kansaa vielä 2000-luvulla. Olen saanut säteilyvamman vapauden väreistä. Minulle ne aina ovat olleet sininen ja valkoinen. Muuta kuullessani vaihdan väriä punaisesta valkoiseen kuin kameleontti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti