Aamun ajatus
Kun tarvitset rohkeutta, kysy itseltäsi:
Ellen minä, kuka sitten?
Ellen nyt, milloin sitten?
- Onko äiti kuollut?
- Ei, hän haluaa lähteä laitokseen lopullisesti. Ei enää pärjää kotona eikä meistä ole auttajaksi.
- Minä tulen.
Pyörsin pyhät sanani, etten ikinä palaisi vanhempieni hoitajaksi sen kahden kuukauden kesäharjoittelun jälkeen 1989. Työ keskeytettynä, tili miinuksella 20 000 mummonmarkkaa. Äiti halvaantunut, isällä todettiin syöpä.
Puhelinkeskustelusta selvisi vuoden kuluttua sairaalakierteen jälkeen, että ollaan uuden vaiheen edessä. Isä soitollaan kysyi rohkeuttani tehdä omat johtopäätökset vanhempien kunnioittamisessa. Enkä siinä tilanteessa kysellyt itseltäni vaihtoehtoja. Yli 20 vuotta toiset ovat esittäneet vaihtoehtoja. Tänään heidän vaihtoehtonsa on katsottu loppuun. Se koskee koko Suomi-neidon tätä päivää ja tulevaaa. Vaihtoehtoja tarjonneet elävät vaihtoehtojensa varassa.
Kerroin pienelle tytölle puhelimessa päätöksestäni tulla. Senkin, että minua pelottaa. Puhelin kolahtaa pöydälle, hiljaisuuden katkaisee tytön äiti. Kerron hänelle saman, mitä pieni tyttö sai kuulla.
- Ihmettelinkin, miksi tyttö hakee virsikirjaa.
Tyttö laulaa puhelimessa: Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen. Kaikki asiat järjestyivät, että voin lähteä jouluksi 1990 kotiin. Se on ollut minulle opintomatka elämään, mitä voi seurata 50 -vuotiaalle vanhempien tarvitessa apua. Sen opintomatkan tein kiinalaiseen helvettiin radioateljeen välityksellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti