Perjantai 13. päivä. Tästä painajainen alkaa. Jätin kaikki matkavalmistelut viimetippaan. Mistä aloittaisin, vai aloitanko mistään. Sähkökatkos on jatkoa pysähtyneelle painajaiselle. Särkyneet siivet eivät saa ilmaa allensa. On liian monta lusikkaa sopassa osaansa odottamassa. Näin meillä oikeus-, poliisi- ja hyvinvointivaltiossa.
Vesa-Matti Loiri - Joka pojalla on siivet
Valovuosissa mittaan ajan sodasta tähän päivään. Isien sodat ovat päättyneet. Tunsin koulutien alussa, että kaikki olimme sodan kokeneiden isien lapsia. Samoista lähtökohdista aloitimme. Koko ikäni on ollut eriarvoisuus ilmassa saasteeksi asti. Nyt hämmentelemme sekametelisoppaa poliittisena köydenvetona sisällä puolueessa ja puolueiden välillä.
Vysotski lauloi punaisessa heinäkuussa sudenmetsästyksestä. Se herätti minut yhteiskunnallisesti. Siihen asti kalikoiden rattaisiin asettelut pidin ihmisten tyhmyytenä. Viime keväänä löysin Vitas'in, latvialaissyntyisen laulajan. Hän arvostaa isää ja isoisää laulamalla yhdessä suuren yleisön edessä. Samoin muistan aina oman isoisän vierihoitajana ja isän suuren perheen isänä. Yhteiskunta palkitsee isän sotaanosallistumisen kuoltua havuseppeleellä haudalle. Se oli järjestön lupaus, mutta en suostunut kerjääämään. Tämä on pohjanoteeraus eriarvoisuuden ylläpidossa.
Selaan Munkkiklubin videotarjontaa Vitas'in matkassa maailmalla. Mitään minun 13. päivään liittyvää en löydä. Löydän omat siipeni kantapäistä tai olkapäiltä, pakkaan laukun ja illalla olen jo perillä. Siellä niitä siipiä tarvitaan. Minulla ei ole mitään hätää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti