Juhannusohjelman huipentuma on Radioateljeen esittämä Akustinen kulta-aika. Tällä kertaa kuuntelin kynä kädessä. Kynällä kirjoittaminen tuntui oudolta. Kuulostelin jälkimaininkeja jännetupen olemassaolosta. Vastaava rasitusvamma voisi olla hiirikäsi tietsikalla kirjoittamisesta. Käteni ei ole muuttunut hiirikädeksi, vaikka joku aika sitten piti hiiri vaihtaa vasempaan käteen. Nyt olen molempikätinen, kynällä kirjoittaessa vain oikeakätinen.Ateljeen runot ja laulut ovat tuttuja ajalta, jolloin juhannuksesta kuuli vain radiosta. Tanssimusiikki tuli tutuksi Mikonniemen ja Tulisalmen järvilavoilla. Kaksi vuotta vaivasi tanssikuume, mutta Uuden Vuoden tansseista paluu 7 peninkulmaa talvitietä Vihtaniemelle jäi viimeiseksi. Mummolaan pyöräilyn vertaus 'niin kuin tanssimatka käy' ei sovi minun muistoihin. Riekin Veikolla oli sama matka, mutta emme yhdessä kulkeneet.
Turvallista olla kotona ja kulkea koko Akustinen kulta-aika läpi kuin silloin ennen juhannustaikoineen ja Tippavaaran isännän kanssa pientä polkua metsän halki lähteelle tehtaan siirtoon.
- Joku rakastaa maailmaa kuin riepumattoa kirjavaa. Näissä tunnelmissa palaan arkeen ja etsin kuin eilistä päivää valokuvia, juhlakutsuja ja kadottamiani ihmisiä. He ovat jo kuolleet, mutta tunne elää. Saarikoski ei vain muutu eikä hoputa. Hänellä on kestopullo kädessä julisteessa seinälläni.
Kylän raitilla aikalaiset huutelivat autonikkunasta hänelle.- Vitun hämy.
Saarikoski oikaisi itsensä ja lähestyi huutelijoita puhuen ääneen antiikinkreikkaa. Ikkuna kiinni ja renkaat ulvoen karkuun uhkaavaa Saarikoskea. Näin on nähty minut uhkana omaishoidolle ja perinnönjaolle, saattohoidolle laitoksessa.
- Jospa se ei olekaan kuollut, kun tänne ei ole mitään ilmoitettu. |
| Luuttua soittava nainen, 1648 |
Karirannan kantapeikkojen juhannukset kauan sitten ovat taaksejäänyttä elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti