Emanuel Geibel.
Tämä maamyyrän toteamus tuli vastaan Otavan kampuksella äskettäin, kun toiseksi viimeistä kertaa kävin paikan päällä. Samaistuin tekojeni mukaan myyrän työhön, josta jäljellä on vain multakasoja. Jos kaivaisin kuoppia, olisin hautausurakoitsija. Olen toteuttanut jäljenjättäjänä vain omaa tehtävääni enkä kadehdi niitä, jotka vain lentävät paikasta toiseen. Laulajiaakaan ei ole syytä vähätellä, tuottavathan he paljon iloa lahjakkuudellaan. O' sole mio!
Maamyyrästä toivotaan käytettävän nimeä kontiainen. On rauhoitettu hyönteissyöjä, ei jyrsijä, siksi sen korvausarvo tapettuna on 17€. Myyräntyöllä on negatiivinen arvostus toiselle kuopankaivajana. Me myyrät me mullassa mylläämme, sanokoon miljonääri mitä tahtoo. Teemme työtä elääksemme, emme voittojen maksimoimiseksi.
Sukupolvenvaihdosta olen kuvannut myyräkorteilla. Pellon reunassa on pallokasa. Myyrä ja harakka ovat kohteliaita, kumpi heittää ensimmäisen pollin. Harakka keikuttaa pyrstöään ja myyrä levittelee räpylöitään. Tulee uskottumies väliin. Jos jaosta ette pääse yksimielisyyteen, myydän koko roska pilkkahinnalla ostajalle. Rahat on helppo jakaa osakkaille.
Pelastin myyrän ja muiden osuudet. Myyrä saa jatkaa työtänsä. Multakasa kasvaa. Työvaiheet kuvataan ja nyt multakasa on muuttunut upeaksi kukkapenkiksi. Hyvin kasvoivat perunatkin tänä kesänä.
Paikallaan pysyvän ihmisen työtä pidetään tyhjänpäiväisenä näpertelynä. Suurviljelijä teetättää työt työmiehillä, nostaa EU -tuet. Lentäen laulaa: "Kuinka mieletöntä onkaan viljellä pieniä peltotilkkuja. Pitää olla suurta ja mahtavaa."
Näin Otavan kampuksella ajattelin itsestäni nähdessäni kontiaisen multakasat. Eikä se ollut yhtään mieletöntä lähteä vuosi sitten Voimauttavan valokuvan kurssille Otavaan. Tulevaisuusverstas odottaa toteutumistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti