Euroopan kulttuurilla on monet kasvot

Näin päätti juhlapuhuja puheensa Ekson 40-vuotisjuhlassa. Olemme varanneet riittävästi aikaa nauttia päivästä Helsingissä 15.9.2009. Olemmeko jo perillä, kun kuulutetaan junan lähdöstä Tikkurilaan? Kysymällähän se selvisi, poistumme kiireesti junasta.

Taivas on pilvetön ja sininen. Aurinko häikäisee, menipä mitä puolta katua tahansa. Paistoi alhaalta kuin keväthangille. Oli kirkkaampi kuin muistin. Istumme juomaan kahvia terasille. Nuori mies lähestyy pöytäämme, tyrkkää tikkukirjaimilla kirjoitetun lapun lautaselleni. 1 € -- KIITOS. Hän seisoo takanani ja odottaa. Kun en tee elettäkään kaivaakseni rahaa pyytäjälle, hän tempaa lappunsa liian läheltä kasvojani. Ei tullut turpiin, mutta räkäsi päällemme. Jos se olisi ollut lokki, olisiko siihen ollut mitään lisättävää, mutta hän oli ihminen. Kohta tulee nuori nainen rahanpyyntölappuineen, mutta ei käyttäydy agressiivisesti.

Tutustumme kadun varrella oleviin merkkiliikkeisiin, joilla on suomalainen synty- ja menestystarina. Päädymme kauppatorille naisyrittäjien pöytien ääreen. Naiset käyttävät aikansa neulomalla uusia tuotteita. Olemmeko persialaisella torilla niin kansainväliseltä näyttää. Suuret laivat satamassa ja ihmiset monista kulttuureista. Pistäydymme vielä putiikkeja sisällään pitävään vanhaan taloon. Edessä on Suurkirkko ja Yliopisto ja paljon portaita kumpaankin. Menemme sisälle. Olen paikassa ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Kysyn kahdelta nuoremmalta naiselta, onko heille paikka tuttu. Olimme Savosta ja toinen heistä oli käynyt samaa oppikoulua kuin minäkin. Kertoi rehtorin kuolemasta ja Mikistä tuli seuraaja. Eikös hän ollut Kapu? Muistinhan Mikin, joka kehoitti kansan rappeutumisen ehkäisemiseksi kuninkaallisillekin satamajätkäseikkailua. Se toteutui minun kohdalla, tyttäreni saivat hyvät geenit.

Toisen häpeän tunnustaminen oli Mikille esitetty Kesäpäivä Kangasalla muunnelluin sanoin. Ei se mennyt oikein, Mikki siveli leukaansa ja hymyili. Nyt en enää häpeä siitä kertoessani. Informaatioyhteiskunnassa on kaikki sulassa sovussa kuin Berliinin kadulla kampaajat ja ilotytöt tarjosivat palvelujaan ennen muurin murtumista. Haen tuttuja kasvoja. Heitä löytyy ihan riitävästi. Ensikohtaaminen on ystävällinen. Toivotetaan tervetulleeksi. Kerron taustayhdistyksen ja saan hyväksynnän riittävästä kytköksestä kulttuuritekoihin. Totesin istuessani, että professori Klingen korvantakana asuu kohteliaisuussääntö. 2-tuntinen vierähtää puheineen ja musiikkiesityksineen. Jotakin vanhaa, jotakin uutta ja minulla omat etiäiseni. Olkoon vaikka ystävällinen Helinä-keiju. Hän ilmestyi kultaisena vilkuttelemaan.

"Tapaahan täällä tuttujakin" ja hipaisen näyttelijän olkapäätä. Nimeä en muista. Hän ojentaa kätensä ja on valmis keskusteluun. Kerron käyttäväni hänen seuralaistaan sijaisnäyttelijänä, etten joutuisi työtapaturmaan. Se vaara on olemassa minusta liian henkilökohtaisesti kiinnostuneiden asiakkaiden taholta. Ei haittaa, mutta minut projisoiminen on pelastanut monta kertaa. Ihmisten ymmärtämisessä on se vaara, että he ymmärtävät ymmärtämiseni väärin ja tunkevat liian liki. Mutta karmeinta on heitä haudata elävältä kukkapenkkiin.

Kuohuviinitarjoilusta nauttiessani katson taakseni. Siellä on nuori mies työssä. Kysyn häneltä: Missä Bobrikov ammuttiin? Hän kertoo enemmänkin rakennuksen historiasta. Olen juuri kerrannut noita aikoja Hovimäellä ja Täällä Pohjantähden alla. Palaamme toista katua asemalle. On taidenäyttelyn avajaiset, mutta meillä on vähän aikaa. Ehdimme juuri junaan ja Lahdessa on kiire poistua, kun ilmoitetaan junan lähtevän kohti Riihimäkeä.

Tänään kuuntelin Kirsi Virtasta ja vanhustenhoitoa. Kiireessä on unohdettu vastasyntyneet ja vanhukset. Pitää saada lisää rahaa sijoitetulle pääomalle. Onko se kulttuuria, korkeakulttuuria vai yhden yön tähdenlentoja. Etsin radiopsykiatriani kulttuurikasvojen joukosta. En nähnyt, mutta luen eDelfoin-sivulta hänen tekstiään omaishoidosta. Kysyi kulttuuriministeriltä entisenä kulttuuriministerinä hänen ajatuksistaan. Hän onnistui vastauksen kuultuaan pistämään käärmeen pyssyyn. Hänen sanoillaan toistan kysymyksen: Mikä meidät tekee hulluiksi? Tosiasiat sanojen kaksois-, kolmoismerkityksillä. Elämästä tulee draamaa, jossa jokaisella on oma roolinsa. Minulla ei ole varaa muuhun kuin radiopsykiatriin ja kohta ei enää siihenkään, jos Vanhaselta pitää kirjallisesti varata kuunteluaika. Ja siitä pitää maksaa vaikka en kuuntelisi enkä ole kuulolla yhteyksien puuttuessa.

Taas Obama on vihamielisyyden kohteena tapetilla orastavana rotukeskusteluna. Hän on luvannut parannuksia amerikkalaisille; tietoliikenneyhteyksien lisäämistä, koulutuksen tärkeyttä, terveydenhuollon parantamista kaikkien oikeudeksi. Valkoinen herrakansa näitä vastustaa samoin kuin meilläkin. Ajassa on samaa kuin Kekkosen sairastuessa. Pidettiin presidenttinä joidenkin poliittisten tahojen eduksi. Presidentti antaa tiedotteen terveydentilastaan. Lähin valtapiiri sairastaa näkyvästi ja on ottamassa presidentille kuuluvia valtaoikeuksia pois. Ei riitä, että sairaat isät saavat ympäri vuorokauden hoitoa työaikalakia noudattavilta, levänneiltä hoitajilta. On uhka, että pojasta ja tyttärestä parantuneesta vallankäyttäjäpolvesta tulee seuraava hoitajia tarvitseva sukupolvi, joka tähyää ulkolaisen työvoiman varaan.

Mitäs me tavalliset tallaajat tarvitsemmeko armopillereitä kesken elämän. Musta lääkäri totesi: "Jospa hänellä oli paha päivä", kun kuuli kotihoidossa olevan päätöksestä lopettaa lääkkeensyönti. Sairaanhoitaja täyttää lokerikkoa lääkkeillä, ettei kannet mahdu kiinni. Katson vierestä ja totean: Lääkkeistä pidetään huoli, mutta ruuasta ei ole tietoakaan. 
- Ei sinun äitiäsi voida pakottaa syömään. Tähän hätään minusta tuli kunnallisella kotihoidontuella närståendevårdare (omaishoitaja) 1.1.1991. Missä ollaan tänä päivänä?