lauantai 28. huhtikuuta 2012

Maantäristys

Maa järisi Kotkassa - hätäkeskus sai kymmeniä soittoja.

Sukupuuna kaktus on tuettu käsipainolla alustaansa ja sidottu sifonkiliinalla haarat yhteen. Sukupuun kasvamista on vaikea ennustaa, mikä oksa saa lisää versoja, mikä lopettaa kasvun. Viime yönä sukupuun korkeimmat oksat heiluivat hetken äänettömästi. Liike oli havaittava, sen aiheutti maan tärähtely. Kertasin pelastautumissuunnitelman kuudennesta kerroksesta maan pinnalle, jos talo sortuisi. 

 Puutaloja on purettu kerostalojen tieltä. Vielä ulkona näytti kaikki olevan ennallaan. Tältä näyttäisi, jos talot liikkuisivat omiin suuntiinsa. 

Maalla on kummastelun aihetta, kun lapsuuskoti tyhjeni, sitä ruvettiin kutsumaan lomakiinteistöksi sijoittajien hulppeitten huviloiden mukaan. On tultu viihde- ja vapaa-aikaan. Jälleenrakentaminen on saanut merkityksensä ja rakantajansa. Enemmän odotan Juojärven veden jakatumista kahtia. Vesi ei enää yhdistä, vaan halkeama erottaa rannat toisistaan. Luonnon kanssa sovussa elävät ihmiset tietävät, kuinka joen tulviessa päästään toiselle rannalle. Sen sillan rakentamiseen ei kauttakulkijoilla ole aikaa. Varmuuden vuoksi he kuitenkin rahastavat jo kaavailemistaan tulevaisuuden palveluista. Tietulli peritään lomakiinteistötiestä. Kukaan ei näe metsää puilta.

Ei kommentteja: