perjantai 5. helmikuuta 2010

Joulun 1990 jälkeen

"Minä tulen" toteuttamaan neljättä ukkaasia: Kunnioeta issees ja äetiäs. Omalta osaltani kunnioitus säilyi viimeiseen asti, mutta sukuun kuulumattomat olivat aikaansa edellä ja vaativat tottelevaisuutta kuin neljänneen ukkaasin selitysosassa esivallan tottelemista. Olen kiitollinen kuvaajalle, että aika oli itkua, parkua jatkuvaa, olet maamme armahin Suomenmaa.

Luoja on sottaellut asiat niin, jotta jokkaesella on isä ja äet. Toesilla ne on vihmerämmät, toesilla rouvimmat, mutta yhtä kaekki vanahempiansa pittää koettoo arvostoo ja kunnioettoo. Ja vanahempiin pittää koettoo huolehtia penskestaan parraasa mukkaan ja olla vastuussa siitä, että lapsella on tuki ja turva. Aena se toesesa värtieroominen ei oo kumpasellekaa' heleppoo, mutta pittää ies yrittee. Ja sama se on kasvattivanahempiin ja lapsiin kanssa.
Vanahempiaasa ei voe valita, eikä sen puoleen lapsijaankaan. Eikä vanahemmat herkii olemasta vanahempia ja lapset lapsia, vaekkoesivat minkälaesia hyvvääsä. Sen tähen oes tärkeetä, että ei lopullisesti tekis toenen toeselleen semmosta koeruuttaa, jota ei voes anteeks antoo.

Tämä käsky muistuttaa meitä siitäe, että meillä on muitae piäsnuatikoeta kun vanahemmat. Yhteiskunnalla on omat vallanpitäjäsä ja niihen toemena on pittee tätä muata ies jonniillaesessa mirnaassa. Niin kaavuan kun ne oekpelillä hoetaa toemesa, niitä on vauan toteltava. Vuan jos näätästää siltä, että oekeus myteröetyy, sillon pittää panna kivet kuppiin ja nousta vastaan ja aenae iäneen ihmetellä viäryyksiä. Pahantekkoon ei tarvihe männä mukkaan. Ja sitä varten on Luoja antanna immeiselle jären, jotta sitä voes tarpeen tulle käättee näessäe asijoessa.

Ei kommentteja: