Viiden tähden elokuvan "Rita Hayworth - avain pakoon" tyylittömästi valitun suomenkielisen nimen ja samalla henkilön vaihdan vaalityöhön sopivaksi. "Antti Holopainen - tie vapauteen" - juliste antaa minulle työrauhan tehdä eläkeläisenä samaa, mitä olen tehnyt toiminimellä hierojayrittäjänä v:sta 1979 ns. avoimessa yhteiskunnassa, mutta suljetun yhteiskunnan säännöin. Lait laaditaan eduskunnassa, jossa on vaalialueeltamme pitkäaikaisia kansanedustajia. Onko syytä valita enää samoja puhuvia tai puhumattomia päitä, kun tulokset tunnemme nahoissamme elinkaaremme jokaisessa vaiheessa.
En ole ollut epätietoinen siitä, kuinka seuraan ranskalaisen nunnan esimerkkiä. Valtio siirsi hänet eläkkeelle 75 v. Hän pyysi ylhäältä siirtoa maailman pahimpaan paikkaan. Löysi itsensä Kairon kaatopaikalta. Alkeellisissa oloissa hän opetti lapsia lukemaan ja sai aviomiehet lupaamaan, etteivät viikkoon hakkaa akkaa. Seuraavaksi viikoksi sama uudelleen.
Sitä en tarvitse lähteä etsimään, olenhan siellä jo ollut ja palannut omalta maalta omaishoidon päätyttyä 7 vuotta sitten. Kaatopaikka on hyvinvointivaltiossa. Erona Kairon kaatopaikkaan on, että täällä pesen puhtaalla vedellä roskikseen vietäviä tölkkejä ja likaantuneita rasioita, etteivät joutuisi kaatopaikkajätteeseen. Kehitysmaissa lapset keräävät kaatopaikoilta jätettä saadakseen päivän toimeentulon. Itänaapurissa lapset myyvät itseään pitääkseen huolta vanhemmastaan tai mummoistaan.
Antti Holopainen on kutsuttu eduskuntaan antamaan asiantuntijalausuntoja, mutta nyt hänen vuoronsa on olla riittävällä äänimäärällä valittu kansanedustaja. Hän osaa hoitaa omat asiansa, niin silloin voimme uskoa hänelle yhteisten asioittemme hoidon.
Turhautuneena yrittäjän ammattitutkintovaatimuksiin houkutella kepillä ja porkkanalla lisäämään tietoa, lupasin osakeannin omaishoitajille. Mutta nyt olen laajentanut kohderyhmää. Olen jakanut vaalityöhön hierontaseteleitä (1t hierontaa). Varaa aika ja tule toteamaan, voiko yksi kerta niin paljon auttaa. Vaalituloksesta riippuen teen ratkaisuni, hieronko koko kansanedustajakauden, vai vain jaossa olevat hierontasetelit. Tätä en tee vaalirahoitukseksi, vaan äänestäjien hyväksi. Meidän Antti Holopaista ei valita rahalla, vaan annetuilla äänillä ja uskolla, että Antti on mies paikallaan. Teot sen osoittavat, eikä pölypilven kesto ja paksuus.
Toinen houkutteleva tilaisuus "Einladen" voi odottaa. Asetun yhteisöön, jossa eläke riittää kattamaan kulut ja jossa voin vielä tehdä työtä. Olenhan tietoinen tuotteeni kilpailuedusta, että 7-kymppinenkin voi vaihtaa työpaikka, kun tuotteesta en ole luopunut. Kuinka yhteiskunta vastaa tähän haasteeseen? Vanhuuseläkettä ei voi lakkauttaa eikä työntekoa voi kieltää, joskin se olisi rahoitettujen projektien toive tulla vapaaehtoistyöntekijäksi isoveljen valvontaan. Siinä on "Eingeladen"-sanan kaksi puolta; kutsuttu ja lastattu. Kutsuttuna antaessaan saa, mutta liikaalastattuna meistä tulee hölmöläisen hevosia.
keskiviikko 28. helmikuuta 2007
tiistai 27. helmikuuta 2007
Siunattu hulluus
On samaa kuin luova hulluus, jolla ei ole mitään tekemistä sairauden kanssa. Katsoin tositarinan päihdelääkäristä, joka arveli, onko mieltä missään. Palaan tähän, kuinka syyttömästi vankilaan joutunut selvitti tiensä pakoon. Minulle se antaa vapauden tehdä vaalityötä eläkeläisenä, kun vaaliteemat jakavat kansaa kahtia enkä mene vapaaehtoistyöhön minkää rahoitetun projektin hyväksi.
maanantai 26. helmikuuta 2007
Ihmeitä
Mistä lie minuun siunaantunut halu lähteä oppikouluun. Sitä ei ollut lähimaisemissa. Niinpä 12-vuotiaana jätin tutuksi tulleen koulutien ja aloitin uudessa koulussa asuen lukukaudet vieraalla paikkakunnalla. Kävin kotona vain lomilla, nostamassa perunaa, viettämässä joulua, käymällä pääsiäisenä kirkossa ja sitten oli kesä, vapaata 3 kk. Sitä kesti 8 vuotta, toisten nurkissa, toisten valvonnassa ja välillä Tuhkimona, milloin ketäkin palvellen.
Kerran päätin keskeyttää: "Äiti, mä en tahdo mennä kouluun" on tullut tutuksi laulun kautta. Mutta silloin ei selvitelty syitä, miksi. Isä seisoi aitan ovella odottaen, oli lähdettävä. Ja 7 km järvimatka taittui puhumattomissa merkeissä. Kirkolta 60 km linja-autolla kaupunkiin seisoen ja tervaleijonaa purren. Voin pahoin. Sitten Ukko-Pekka u-uu puuskutti 50 km oikealle asemalle, pysähtyen sitä ennen jokaisella maitolaiturilla.
Olen unessa useasti sinun kaduillas koulutie ja huomaan, että 50 vuotta olen halunnut unohtaa kaiken. En ole osallistunut luokkakokouksiin. Penkkarikuvaa katsoin, kun tiesin Eilan kuolemasta. Reenperään kiinnitetyssä julisteessa lukee. "Jos olisi elektroniaivot, olisi menestystä." Tätäkö se uumoili, tietokonetta ja verkkokirjoitustaitoa. Mutta menestystä "aivot" eivät ole tuoneet. Olen käskenyt kysyä ratkaisuja erilaisiin ongelmiin tietokoneelta, kenelle se on ollut mahdollista. Minua sanottiin tietokonevirheeksi, mutta en ota kunniaa siitä, vaan vastaan:
- Tietokone on yhtä tyhmä kuin käyttäjänsä. Siihen loppuu puolustelu ja nyt verkkokirjoitustaidon opittuani, eivät kirjurit ja tulkit pääse kirjoituksiani muuttamaan.
Siitä olen ollut kiitollinen, että isä tasoitti vähän koulutietä, kun este oli liian suuri itseni ratkaistavaksi. Oli lähdettävä.
Kerran päätin keskeyttää: "Äiti, mä en tahdo mennä kouluun" on tullut tutuksi laulun kautta. Mutta silloin ei selvitelty syitä, miksi. Isä seisoi aitan ovella odottaen, oli lähdettävä. Ja 7 km järvimatka taittui puhumattomissa merkeissä. Kirkolta 60 km linja-autolla kaupunkiin seisoen ja tervaleijonaa purren. Voin pahoin. Sitten Ukko-Pekka u-uu puuskutti 50 km oikealle asemalle, pysähtyen sitä ennen jokaisella maitolaiturilla.
Olen unessa useasti sinun kaduillas koulutie ja huomaan, että 50 vuotta olen halunnut unohtaa kaiken. En ole osallistunut luokkakokouksiin. Penkkarikuvaa katsoin, kun tiesin Eilan kuolemasta. Reenperään kiinnitetyssä julisteessa lukee. "Jos olisi elektroniaivot, olisi menestystä." Tätäkö se uumoili, tietokonetta ja verkkokirjoitustaitoa. Mutta menestystä "aivot" eivät ole tuoneet. Olen käskenyt kysyä ratkaisuja erilaisiin ongelmiin tietokoneelta, kenelle se on ollut mahdollista. Minua sanottiin tietokonevirheeksi, mutta en ota kunniaa siitä, vaan vastaan:
- Tietokone on yhtä tyhmä kuin käyttäjänsä. Siihen loppuu puolustelu ja nyt verkkokirjoitustaidon opittuani, eivät kirjurit ja tulkit pääse kirjoituksiani muuttamaan.
Siitä olen ollut kiitollinen, että isä tasoitti vähän koulutietä, kun este oli liian suuri itseni ratkaistavaksi. Oli lähdettävä.
Ierikan stipendi
Aloittaessani koulunkäyntiä oli koululuokat Korpelan tuvassa ja Koivuharjun pienessä kamarissa. Toisessa oli opettajan sängynpaikka. Eihän siihen muuta mahtunut. Ierikka mittaili kotivarapuita, joiden ympäri eivät yhdet kädet riittäneet. Suurimmat ikäluokat saivat odottaa koulurakennuksen valmistumista. Kun se sitten saatiin aikaan, Ierikka lupasi perustaa stipendirahaston antamillaan ehdoilla:
- Jaetaan koulumenestyksessä parhaalle oppilaalle, jonka tulee muistaa stipendin antajaa ja käydä kesäisin varpuluudalla hänen hautaansa lakaisemassa.
Kiiruhdin kesäisin katsomaan, onko hautaa lakaistu. Ei ollut, kun kukaan ei koskaan päässyt osalliseksi rahasta. Omasta tyttärestä tuli opettaja, mutta jostakin käsittämättömästä syystä hänen päivänsä päättyivät oman käden kautta. Syytä tähän olen aina pohtinut ja tullut siihen tulokseen, että kotoa ei ole saatu elämäneväitä, vaan aina on varmistettu, että puut pysyvät metsässä tulevaisuuden varalle.
Äitini ruuanlaittotaito loppui halvaantumiseen. Sitä mukaa hävisi ruokahalukin. Pilleriä poskeen veden kera. Sanoin hänelle: Meillä ei ole ollut varaa sairastua muotitautiin, anoreksiaan. Olemme olleet niin köyhiä, että on pitänyt syödä sitä, mitä on kiinni saatu. Aina on ruokaa ollut pöydässä, maittavaa ja riittävästi. Syötiin, että pysyttiin hengissä. Ei mainosten mukaan, mitä leluja saa aterian lisäksi. Viiden leivän ja kahden kalan ihme toteutui päivittäin, jos kenellä oli kyky se nähdä.
- Jaetaan koulumenestyksessä parhaalle oppilaalle, jonka tulee muistaa stipendin antajaa ja käydä kesäisin varpuluudalla hänen hautaansa lakaisemassa.
Kiiruhdin kesäisin katsomaan, onko hautaa lakaistu. Ei ollut, kun kukaan ei koskaan päässyt osalliseksi rahasta. Omasta tyttärestä tuli opettaja, mutta jostakin käsittämättömästä syystä hänen päivänsä päättyivät oman käden kautta. Syytä tähän olen aina pohtinut ja tullut siihen tulokseen, että kotoa ei ole saatu elämäneväitä, vaan aina on varmistettu, että puut pysyvät metsässä tulevaisuuden varalle.
Äitini ruuanlaittotaito loppui halvaantumiseen. Sitä mukaa hävisi ruokahalukin. Pilleriä poskeen veden kera. Sanoin hänelle: Meillä ei ole ollut varaa sairastua muotitautiin, anoreksiaan. Olemme olleet niin köyhiä, että on pitänyt syödä sitä, mitä on kiinni saatu. Aina on ruokaa ollut pöydässä, maittavaa ja riittävästi. Syötiin, että pysyttiin hengissä. Ei mainosten mukaan, mitä leluja saa aterian lisäksi. Viiden leivän ja kahden kalan ihme toteutui päivittäin, jos kenellä oli kyky se nähdä.
sunnuntai 25. helmikuuta 2007
Elatusmaksut kunnille
Päivän keskusteluaihe elatusmaksuista palauttaa mieleen viimeiset ajat isäni eläessä. Kunta ja "seitsämät veljekset" ryhtyivät jakamaan isälleni kertynyttä maallista hyvää. Kyse ei ollut siitä, etteikö vanhempani olisi huolehtineet perillisistään, vaan siitä, missä vanhempani viettävät viimeiset vuodet, kun tarvitsevat apua.
Yritin parhaani heidän auttamisessaan ja yhteisten asioiden hoidossa. Mutta allekirjoitetuista sopimuksista huolimatta virkamiehet käyttivät valtaansa virka-asemansa perusteella. Ja kuka oli maksaja? Minulla oli valtakirja ja kunnan kanssa tehty omaishoitosopimus, mutta minulle kiertyikin maksajan rooli miljonääri-isän pesänhoitajana. Kotikuntani anti minulle 5-kymppiselle naiselle siihen asti oli 5 lukuvuotta kansakoulua maalaistalon kamarissa epäpätevien opettajien valistaessa meitä kilteimmistä kilteimpiä samoista lähtökohdista olevia lapsia.
Kunta peri viime kädessä 93 v kuolleen isäni jäämistöstä kuin elatusmaksuja, mihinkä katsoi oikeutensa olevan. Tunnen itseni näiden temppujen jälkeen olevani kunnanisien äpärä, lehtolapsi ja mitä nimeä nyt koko elämäni aikana lapset ovat saaneet kantaa syntyperänsä mukaan. Synnissä siinnyt, syntisestä sukukunnasta on ollut julistusta suvunjatkamiselle. Vai tunsivatko isättömät kunnanisät olevansa isäni lapsia meidän kahdeksan (8) vanhempiemme lapsiksi tiedetyn lisäksi.
Toinen tapa tulla äidiksi. WTC-tornien sortumisen jälkeen amerikkalaiset turistit hävisivät matkakohteista. Tyttäreni vei minut Tunisiaan. Siellä paikallinen nuori mies tarttui käteeni, ohjasi baariin ja ilmoitti suureen ääneen:
- Äitini ja sisareni Amerikasta. Kuiske kuului pöydistä, onpa rohkea nainen. Vastasin siihen vähän supinaa hillitäkseni:
- Olen Suomesta. Tämä välikohtaus teki minuun vaikutuksen. Olen lisääntynyt suvuttomasti. Minusta on tullut kaikkien Mamujen äiti. Sitä olen omassa ympäristössäni, mutta Mamujen leirissä. Heiltä olen oppinut, mitä on yhteisöllisyys.
Kiintiöpakolaisena tänne tuotu mies onnistui tuomaan äitinsä luokseen. Sanoi lähettävänsä rahaa sukulaisilleen sinne, minne hänellä ei ole paluuta eikä siellä olevilla pois pääsyä. On vain oltava paikallaan ja käytävä läpi kaikki kivitykset, mitä hyvinvoinnin nimissä puhuvat päät kivet kourassa järjestävät.
Onko meidän planeettamme litistymässä pannukakuksi, jossa laidoilla asuva valkoinen lilliputti-herrakansa hallitsee pelolla ja kaukaa tullut DNA ihmisyydellä?
Yritin parhaani heidän auttamisessaan ja yhteisten asioiden hoidossa. Mutta allekirjoitetuista sopimuksista huolimatta virkamiehet käyttivät valtaansa virka-asemansa perusteella. Ja kuka oli maksaja? Minulla oli valtakirja ja kunnan kanssa tehty omaishoitosopimus, mutta minulle kiertyikin maksajan rooli miljonääri-isän pesänhoitajana. Kotikuntani anti minulle 5-kymppiselle naiselle siihen asti oli 5 lukuvuotta kansakoulua maalaistalon kamarissa epäpätevien opettajien valistaessa meitä kilteimmistä kilteimpiä samoista lähtökohdista olevia lapsia.
Kunta peri viime kädessä 93 v kuolleen isäni jäämistöstä kuin elatusmaksuja, mihinkä katsoi oikeutensa olevan. Tunnen itseni näiden temppujen jälkeen olevani kunnanisien äpärä, lehtolapsi ja mitä nimeä nyt koko elämäni aikana lapset ovat saaneet kantaa syntyperänsä mukaan. Synnissä siinnyt, syntisestä sukukunnasta on ollut julistusta suvunjatkamiselle. Vai tunsivatko isättömät kunnanisät olevansa isäni lapsia meidän kahdeksan (8) vanhempiemme lapsiksi tiedetyn lisäksi.
Toinen tapa tulla äidiksi. WTC-tornien sortumisen jälkeen amerikkalaiset turistit hävisivät matkakohteista. Tyttäreni vei minut Tunisiaan. Siellä paikallinen nuori mies tarttui käteeni, ohjasi baariin ja ilmoitti suureen ääneen:
- Äitini ja sisareni Amerikasta. Kuiske kuului pöydistä, onpa rohkea nainen. Vastasin siihen vähän supinaa hillitäkseni:
- Olen Suomesta. Tämä välikohtaus teki minuun vaikutuksen. Olen lisääntynyt suvuttomasti. Minusta on tullut kaikkien Mamujen äiti. Sitä olen omassa ympäristössäni, mutta Mamujen leirissä. Heiltä olen oppinut, mitä on yhteisöllisyys.
Kiintiöpakolaisena tänne tuotu mies onnistui tuomaan äitinsä luokseen. Sanoi lähettävänsä rahaa sukulaisilleen sinne, minne hänellä ei ole paluuta eikä siellä olevilla pois pääsyä. On vain oltava paikallaan ja käytävä läpi kaikki kivitykset, mitä hyvinvoinnin nimissä puhuvat päät kivet kourassa järjestävät.
Onko meidän planeettamme litistymässä pannukakuksi, jossa laidoilla asuva valkoinen lilliputti-herrakansa hallitsee pelolla ja kaukaa tullut DNA ihmisyydellä?
torstai 22. helmikuuta 2007
Poppamies
Paikka on pyöreä savimaja, kukko kumottu selälleen lattialle, ylitse viritetty olki pitää sen paikallaan. Poppamies ei kysy: Mikä se taas tuli? vaan Poppamies vastaa siihen, mikä minulle on tullut.
Tarjosin isäni kuolemaa lääkärille, jos meidän ei enää tarvitse tulla lääkäriapua hakemaan. Mutta lääkärin on vastattava asiallisesti syöpäleikkauksen jälkitarkastukseen. Isä oli yksin mennyt kuulemaan tulosta. Palattuaan oli niin kiukkuinen, ettei sanaa saanut suustaan. Ajattelin syövän uusineen, mutta syy selvisi lääkärin asenteeseen. Isä sanoi:
- Mitä se vasta nainut lääkäri välittää vanhan miehen syövästä. Vastasin, ettei lääkärin naimiset kuuluneet isän syöpään ja loppuiäksi vanhan miehen vaivaksi jääneeseen avanteeseen.
Seuraavan kerran olin mukana, lääkäri yhtä pyörryksissä onnesta. Kaksi miestä vaihtaa kohteliaasti kuulumisia. Puutun keskusteluun, ettei me oltu tultu vain kohteliaisuuksia vaihtamaan. Tohtori närästyy ja antaa lähetteen tutkimukseen, mitä olimme tulleet hakemaan. Mutta tälle on jatkoa lääkärin roolissa. Lääkäri saa sydänkohtauksen ja puolen vuoden kuluttua on kuollut. Lapsista poika oli vuoden ja tytär vielä kastamatta, kun lääkäri-isää haudataan. Isäni lähes 9-kymppinen tunsi syyllisyyttä lähtöjärjestyksestä, olihan lääkäri vasta tarveaikansa alussa, jonka oli arvellut kestävän vielä ainakin 25 vuotta.
Samaa koin itse hakiessani lääkäriapua omaishoitajana. Olin vaikea potilas, kun olin tehnyt ennenkuulumattoman teon, tullut vanhempieni hoitajaksi. Olinko ajanut karille, että paluuni oli tuhlaajatytön nöyrtyminen tulla kotiin epäonnistumisen jälkeen. Motiivini oli hoitaa kunnan kotihoidontuella halvaantunut äiti ja syöpäsairas isä heidän omassa osakkeessaan. Tuli lakimuutos omaishoitamisesta ja kunta sai tilaisuuden jakaa kaikki palikat uudella tavalla. Se oli takapakki kaikkien omaishoitajien kohdalla.
Tänään olen ollut parantajalääkärin vastaanotolla. Pelkkä lääkärin näkeminen nostaa vireystasoani. Haluan tehdä parhaani, saanko kohonneet arvot kohdalleen. Aikaisemmin tapahtui kotona ihmeparantuminen; kukonhelttaa polviin, lisää lääkettä kipuun ja sitten tekonivelet. Kun en suostunut oli psykiatriselle meno edessä. Mutta mummo polvesta parani, en saanut aikaa tutulle lääkärille.
Suljin puhelimen, ajattelin kirjoittaa vaivastani ja viimeiseksi, otan kantajat ja menen vaikka katon läpi. Ihmeelllinen lämpö kulki lävitseni ja voin jättää särkylääkkeet pois.
Nyt oli sitten sen kantamisen vuoro, kun polvi meni lukkoon. Oli uusi lääkäri tullut kaukaa, osasi asiansa ja nyt olen itse valmis ruoka- ja liikuntaremonttiin voidakseni paremmin ilman kemiallista piristettä.
Kuolen ennen kuin kuolen, etten sitten kuole, kun kuolen. Mutta se edellyyttää kuolemista maailmasta ja itsestänikin, että on tarkoitus elää.
Tarjosin isäni kuolemaa lääkärille, jos meidän ei enää tarvitse tulla lääkäriapua hakemaan. Mutta lääkärin on vastattava asiallisesti syöpäleikkauksen jälkitarkastukseen. Isä oli yksin mennyt kuulemaan tulosta. Palattuaan oli niin kiukkuinen, ettei sanaa saanut suustaan. Ajattelin syövän uusineen, mutta syy selvisi lääkärin asenteeseen. Isä sanoi:
- Mitä se vasta nainut lääkäri välittää vanhan miehen syövästä. Vastasin, ettei lääkärin naimiset kuuluneet isän syöpään ja loppuiäksi vanhan miehen vaivaksi jääneeseen avanteeseen.
Seuraavan kerran olin mukana, lääkäri yhtä pyörryksissä onnesta. Kaksi miestä vaihtaa kohteliaasti kuulumisia. Puutun keskusteluun, ettei me oltu tultu vain kohteliaisuuksia vaihtamaan. Tohtori närästyy ja antaa lähetteen tutkimukseen, mitä olimme tulleet hakemaan. Mutta tälle on jatkoa lääkärin roolissa. Lääkäri saa sydänkohtauksen ja puolen vuoden kuluttua on kuollut. Lapsista poika oli vuoden ja tytär vielä kastamatta, kun lääkäri-isää haudataan. Isäni lähes 9-kymppinen tunsi syyllisyyttä lähtöjärjestyksestä, olihan lääkäri vasta tarveaikansa alussa, jonka oli arvellut kestävän vielä ainakin 25 vuotta.
Samaa koin itse hakiessani lääkäriapua omaishoitajana. Olin vaikea potilas, kun olin tehnyt ennenkuulumattoman teon, tullut vanhempieni hoitajaksi. Olinko ajanut karille, että paluuni oli tuhlaajatytön nöyrtyminen tulla kotiin epäonnistumisen jälkeen. Motiivini oli hoitaa kunnan kotihoidontuella halvaantunut äiti ja syöpäsairas isä heidän omassa osakkeessaan. Tuli lakimuutos omaishoitamisesta ja kunta sai tilaisuuden jakaa kaikki palikat uudella tavalla. Se oli takapakki kaikkien omaishoitajien kohdalla.
Tänään olen ollut parantajalääkärin vastaanotolla. Pelkkä lääkärin näkeminen nostaa vireystasoani. Haluan tehdä parhaani, saanko kohonneet arvot kohdalleen. Aikaisemmin tapahtui kotona ihmeparantuminen; kukonhelttaa polviin, lisää lääkettä kipuun ja sitten tekonivelet. Kun en suostunut oli psykiatriselle meno edessä. Mutta mummo polvesta parani, en saanut aikaa tutulle lääkärille.
Suljin puhelimen, ajattelin kirjoittaa vaivastani ja viimeiseksi, otan kantajat ja menen vaikka katon läpi. Ihmeelllinen lämpö kulki lävitseni ja voin jättää särkylääkkeet pois.
Nyt oli sitten sen kantamisen vuoro, kun polvi meni lukkoon. Oli uusi lääkäri tullut kaukaa, osasi asiansa ja nyt olen itse valmis ruoka- ja liikuntaremonttiin voidakseni paremmin ilman kemiallista piristettä.
Kuolen ennen kuin kuolen, etten sitten kuole, kun kuolen. Mutta se edellyyttää kuolemista maailmasta ja itsestänikin, että on tarkoitus elää.
sunnuntai 18. helmikuuta 2007
Suksi kuuhun
Laskiaissunnuntain uutiset lupaa. Astronautit opetetaan hiihtämään. Kuussa voi suksilla liitää.
Tästä olen esittänyt mielipiteeni seminaarissa, jossa esiteltiin vanhusten kotihoidon järjestämistä nykytekniikka hyväksi käyttäen ja monitoorista valvoen. Jos minuun olisi kytketty vanhana monta piuhaa ja anturia "kulunvalvontaa" varten, olisin valmis kuulennolle. Tuntisin oloni niin turvalliseksi insinööritohtoreiden käsissä. Ääneenlausuttua kommentiani pidettiin epäasiallisena huomautuksena, sillä eihän kyse ole siitä, että piuhaankytketyt tiedostaisivat sen olevan vanhustenhoidon tulevaisuutta.
Johtamistaitoja käytiin kuussa testaamassa. Kuuraketti oli tehnyt mahalaskun ja nyt oli kehiteltävä selviämisstrategia. Pisteytystä kuvattiin worilla ja mirillä. Vanhustyön selviämisstrategiaseminaari tuotti minulle toivotun tuloksen. Saatiin käyttöön yksi puhelinnumero, josta annetaan palveluneuvontaa ikäihmisille. Olen tämänkin testannut.
Tilasin ikkunanpesun ja sain tukityöllistetyn pesijän. Koko ajan valitti kiirettä, vaikka olin kaiken valmistellut etukäteen, että pestään yksiön ikkunat. Kysyin, paljonko on aikaa. Sitä oli riittävästi yhteenkertaan pesemiseen. Mihinkä loppuaika käytetään. Hän aloitti alusta.
- Seis, yksi peseminen riittää.
- Sitten sanot, että kävi lääppimässä.
Ilmoitin välityskeskukseen, etteivät vanhukset tällaisia palveluja tarvitse. Valituksen kautta palvelut paranevat. Mutta me olemme liian kilttejä ja suostumme itsepalveluun. Ruotsalainen eläkeläinen sanoi varustautuneensa pillerillä sen päivän varalle, kun sosiaalitoimesta tullaan ottamaan aikaa, kuinka kauan ja kuinka usein tarkkailtava viipyy vessareissulla. Minä teen samoin "enkä halua tulla pelastetuksi", sanoi 007, ennen aikojani.
Älylaitteiden keksijän huoli oli kuntien nihkeys ostaa ja ottaa käyttöön vanhusten hoitoa helpottavia korkean teknologian tuotteita. On tyytyminen itsepalveluun, kun hoitajat ovat saamillaan siivillä lentäneet naapurimaihin. Saavat siellä tehdä koulutustaan vastaavaa työtä ja saavat työstä palkan, jolla tulee toimeen. Olen iloinnut joka lähtijästä, kun he muistavat kuitenkin juurensa, mistä me täällä vanhenevat muistutamme.
Tietokone on yhteydenpidossa nykyaikaa hyvässä, mutta kylkiäisenä saan roskapostia, LumoTV:n ja vaalihuuman. Rahastusta huijareille. Ei yhden ilmaisen äänen antaminen tarvitse kaikkea tätä. Korvaako tämän päivän poliitikot entiset helppoheikit torilla rukkasia ja pipoja myydessään? Meillä on äänioikeus, mutta kaikki eivät tiedä, kuinka sitä käytetään. Suksi kuuhun, sillä se on sukuvika, jos suksi ei luista.
Tästä olen esittänyt mielipiteeni seminaarissa, jossa esiteltiin vanhusten kotihoidon järjestämistä nykytekniikka hyväksi käyttäen ja monitoorista valvoen. Jos minuun olisi kytketty vanhana monta piuhaa ja anturia "kulunvalvontaa" varten, olisin valmis kuulennolle. Tuntisin oloni niin turvalliseksi insinööritohtoreiden käsissä. Ääneenlausuttua kommentiani pidettiin epäasiallisena huomautuksena, sillä eihän kyse ole siitä, että piuhaankytketyt tiedostaisivat sen olevan vanhustenhoidon tulevaisuutta.
Johtamistaitoja käytiin kuussa testaamassa. Kuuraketti oli tehnyt mahalaskun ja nyt oli kehiteltävä selviämisstrategia. Pisteytystä kuvattiin worilla ja mirillä. Vanhustyön selviämisstrategiaseminaari tuotti minulle toivotun tuloksen. Saatiin käyttöön yksi puhelinnumero, josta annetaan palveluneuvontaa ikäihmisille. Olen tämänkin testannut.
Tilasin ikkunanpesun ja sain tukityöllistetyn pesijän. Koko ajan valitti kiirettä, vaikka olin kaiken valmistellut etukäteen, että pestään yksiön ikkunat. Kysyin, paljonko on aikaa. Sitä oli riittävästi yhteenkertaan pesemiseen. Mihinkä loppuaika käytetään. Hän aloitti alusta.
- Seis, yksi peseminen riittää.
- Sitten sanot, että kävi lääppimässä.
Ilmoitin välityskeskukseen, etteivät vanhukset tällaisia palveluja tarvitse. Valituksen kautta palvelut paranevat. Mutta me olemme liian kilttejä ja suostumme itsepalveluun. Ruotsalainen eläkeläinen sanoi varustautuneensa pillerillä sen päivän varalle, kun sosiaalitoimesta tullaan ottamaan aikaa, kuinka kauan ja kuinka usein tarkkailtava viipyy vessareissulla. Minä teen samoin "enkä halua tulla pelastetuksi", sanoi 007, ennen aikojani.
Älylaitteiden keksijän huoli oli kuntien nihkeys ostaa ja ottaa käyttöön vanhusten hoitoa helpottavia korkean teknologian tuotteita. On tyytyminen itsepalveluun, kun hoitajat ovat saamillaan siivillä lentäneet naapurimaihin. Saavat siellä tehdä koulutustaan vastaavaa työtä ja saavat työstä palkan, jolla tulee toimeen. Olen iloinnut joka lähtijästä, kun he muistavat kuitenkin juurensa, mistä me täällä vanhenevat muistutamme.
Tietokone on yhteydenpidossa nykyaikaa hyvässä, mutta kylkiäisenä saan roskapostia, LumoTV:n ja vaalihuuman. Rahastusta huijareille. Ei yhden ilmaisen äänen antaminen tarvitse kaikkea tätä. Korvaako tämän päivän poliitikot entiset helppoheikit torilla rukkasia ja pipoja myydessään? Meillä on äänioikeus, mutta kaikki eivät tiedä, kuinka sitä käytetään. Suksi kuuhun, sillä se on sukuvika, jos suksi ei luista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
