Pelko pois!

Aamun ajatus
Älä pelkää epäonnistumista niin
paljon, että se estää kokeilemasta
uusia asioita. Pelokkaasti eläen
lopussa ajattelemme: olisi pitänyt,
olisin voinut ja olisin osannut.
-Louis E. Boone

Hän katseli kädet kasvoilla sormiensa lomasta tilatakseen uuden ajan. Hullu tilanne ja melkein jähmetyin kauhusta. Silloin ajattelin, jos pelkään ihmisiä, en voi tehdä asiakastyötä lukittujen ovien takana.
Katsottiin uusi aika ja siitä lähtien joka viikko kahden ja puolen vuoden ajan. Poissa hän oli muutaman kerran, pidinhän kesälomaa kun maalla oli asiakkailla muuta tekemistä. Yksi asiakas viikossa ei ollut kannattavaa, edestakainen matka junalla ja Hennalan seisakkeelta pitkä kävelymatka Patoniittyyn. Tämän lasken työvoitokseni, asiakas tervehtyi ja minut hän tuomitsi pakanaksi.


Aamuhartaus to 06.10.2016
Hilkka Olkinuora, Pastori, Inkoo
Kristittynä tässa ajassa. Tässä aamussa.
Hyvää huomenta vaan, me kaikki,
enemmän ja vähemmän tai ei ollenkaan kristityt.

Ennen oli kyllä helpompaa –
tosi kauan sitten todella paljon helpompaa,
- siis olla kristitty omassa ajassaan.

Vanhassa testamentissa Jumala tuli
ja puhui suoraan, kun hänellä oli asiaa.
Riepotteli, jos ihminen ei ottanut kuunnellakseen.
Profeetat ja papit pitivät huolta siitä,
että kansa pysyi ruodussa,
eli omassa, siis oikeassa uskossa.
Vaihtoehtoja ei ollut,
tai jos oli, se oli kuolema.

Uudessa testamentissa elettiin sikäli
poikkeusaikoja, että Jumala ei vain
murahdellut korkeuksista tai ilmestynyt luonnonilmiönä,
vaan Hän oli paikalla itse. Jeesus kutsui henkilökohtaisesti.
Ihmeitä tapahtui. Taivaat aukenivat.
Sairaat paranivat. Häntä saattoi
koskettaa jopa hänen kuoltuaankin.
Vähemmästäkin sitä uskoo.
(Tästä eteenpäin voidaan puhua varsinaisesti kristityistä.)

Sittemmin kansa pysyi tiukasti
kulloisenkin hallitsijansa otteessa.
Kirkossa oli pakko käydä,
kymmenykset maksaa,
ja jos halusi erota kirkosta
niin se kävi päinsä vain jos liittyi toiseen.
Uskonnotonta elämää ei yksinkertaisesti ollut olemassa.
Kirkon opetuksen mukaan
myöskään pelastusta ei ollut – tai ole –
kirkon ulkopuolella.

Nyt kaikki näyttää olevan toisin.
Suurten kertomusten väitetään kuolleen.
Me leijumme kylmässä postmodernismin avaruudessa
ja hapuilemme kokoon oman
elämänkatsomuksemme, uskomme, minämme.
Ostamme sen mihin emme itse kykene:
arvostuksen, aseman, tunteet, itsetunnon.
Työssä on oltava intohimoa ja pöhinää.
Personal trainer tekee sinusta vahvan ja
minävalmentaja rakentaa sisältä uusiksi.
Kilvoittelusta ei kehtaa puhua kukaan.

Eikä kyllä Jumalastakaan.
Ensi kuulemalla.
Mutta juuri siksi sanoin äsken: näyttää olevan toisin.
Sillä sisin kaipuu elämän merkityksellisyyteen
ei ole meistä ihmisistä mihinkään hävinnyt.
Ruotsin aiempi arkkipiispa K G Hammar kertoi,
että ihmiset tulevat puhumaan elämänsä
syvimmistä, keskeisimmistä ja kipeimmistä asioista.
Mutta kun piispa sitten sannoo että ”mehän tässä
oikeastaan keskustelemme Jumalasta”,
karkaavat keskustelukumppanit kuin
orava lintulaudalta.
Jumalako – voi ei !
Kristitty – no vielä enemmän ei!

Voisimmekohan vallata takaisin kristittynä olemisen ?

Paavali – joka kamppaili samanlaisen
monikansallisen, moniarvoisen ja moniäänisen
uskontojen sekamelskan keskellä ja
koetti saada äänensä- ja Jumalan äänen -kuuluviin –

Paavali teki ystävilleen Galatan kaupungissa
listan niistä hyvistä asioista, joita kristittynä
oleminen tuo.
Se ei nimittäin silloinkaan ollut pelkkää pilkkaa,
puolustautumista ja mahdollista marttyyrikuolemaa;
ei, Pyhällä Hengellä oli kristitylle varalla suuri vasullinen
ihania Hengen hedelmiä.

Ne ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys,
uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.
Hienoja asioita. Ensikuulemalta.
Mutta eivätkös ne ole vähän…vanhanaikaisia ?
Eivät kovin mediaseksikkäitä.
Eikä niillä kyllä menesty.
Jos tähän maailmanaikaan haluaa onnistua,
Hedelmäkorissa on oltava kovuutta, vahingoniloa,
maltittomuutta, kilpailuhenkeä, tuloksellisuutta,
tehokkuutta ja aggressiivisuutta

Kuitenkin yhä useammat – kristyt ja ne muut –
ovat havainneet, että juuri ja vain hengen hedelmien avulla
meidän tosi ihmisyytemme kuoriutuu esiin ja
meidän yhteinen luomakuntamme pysyy elossa.

Voisimmekohan vallata takaisin kristittynä olemisen ?

Tässä ajassa. Tänään. Jo nyt. Heti aamusta?