Hyppy tuntemattomaan

Aamun ajatus
Elämää pitää tarrata liepeestä ja
sanoa: Mukana ollaan. Antaa mennä!
-Maya Angelou

- Älä tule meitä opettamaan. Tämä kielteinen tervetulotoivotus palautti mieleen kertomuksen Joosefista tullessani vanhempieni omaishoitajaksi jouluna 1990. Kaikki oli valmisteltu etukäteen, että voin keskeyttää ansiotyön ja muuttaa vanhempieni luokse. Sitten kaikki muuttui jokaisen tulkitessa omia menetettyjä mahdollisuuksiaan hyötyä vanhoista, sairaista vanhemmista.

Jokaisella on oma roolinsa näytelmässä, joka kertoo omaishoitotilanteen silloin ja tänä päivänä 26 vuotta ensimmäisestä joulusta paluumuuttajana. Sitä statusta minusta ei hyväksytty, olen vain paikasta toiseen virtuaalisesti heitetty hernepussin heittokisan objekti. Kuka kauimmaksi hernepussin heittää? On heitetty saappaita, kännyköitä, projektirahaa ja minulta kysytään, kuinka projekti onnistui kohdaltani.

Aamuhartaus to 27.10.2016
Anssi Almgren, Kansainvälisen työn asiantuntija, Espoo

Uusien alkujen äärellä

Olin kotona lasteni kanssa, kun kotikirkkoni kellot soivat Aleppon-kaupungin pommitusten uhreille. Samana iltana luin Raamattua ja satuin pysähtymään tutun kertomuksen äärelle. Jotenkin se puhutteli tällä kertaa eri tavalla. Tein kaksi löytöä, jotka haluan jakaa kanssasi tänä aamuna.

Kyse on pojasta nimeltä Joosef. Hänen isänsä Jaakob oli jäänyt asumaan muukalaisena Kanaaninmaahan. Niillä seuduilla Joosef paimensi lampaita veljiensä kanssa, kasvoi 17-vuotiaaksi ja sai isältään lahjaksi värikkään puvun. Tavalliseen elämänrytmiin tuli muutoksia kun Joosef alkoi nähdä unia, joissa oli korostunut hänen erityisasemansa suhteessa veljiin. Hiljalleen erityisestä tuli kateuden kohde. Kateus kasvoi ja kasvoi. Tilanne eteni lopulta siihen, että Dotan kaupungin liepeillä Joosefin veljet päättivät hankkiutua hänestä lopullisesti eroon. Ensin suunniteltiin tappoa, sitten kaivoon jättämista ja lopuksi orjaksi myymistä. Siis murhaa, heitteillejättöä tai ihmiskauppaa. Viimeisin vei voiton, kun veljekset huomasivat karavaanin, joka oli matkalla Gileadista Egyptiin. Harkinta-aika oli lyhyt ja päätös tehtiin nopeasti. Ihmisestä tuli kauppatavaraa, 20 hopeasekeliä vaihtoi omistajaa ja Joosef joutui matkalle kohti tuntematonta.

Mitäköhän Joosefilla oli mielessään? Minkälaisia tunteita hän mahtoi käydä läpi? Ihmetystä, vihaa, kostonhalua? Häneltä vietiin myyntihetkessä vapaus ja oikeus päättää omasta elämästä. Toisin sanoen häneltä vietiin vaihtoehdot ja edessä oli pelkkää epätietoisuutta tulevasta. Hän oli menossa vieraaseen maahan, jossa ei voinut hakea turvaa verkostoista tai varallisuudesta. Mutta Herra oli hänen kanssaan.

Kertomuksessa voi nähdä yhtymäkohtia tämän hetken pakolaistilanteen kanssa. Olen jutellut monien pakolaisten kanssa, jotka ovat Joosefin tavoin joutuneet jättämään kotimaansa oman tahdon vastaisesti ja kärsimään mielivaltaisesta väkivallasta ilman syytä. Heidän matkakuvauksissaan on toistunut epävarmuus selviämisestä, turvattomuus tulevaisuudesta ja pohdinta hyväksytyksi tulemisesta uudessa maassa. Samalla liian monet ovat joutuneet matkallaan hyväksikäyttäjien uhreiksi. Juttelin muutama kuukausi sitten alaikäisten turvapaikanhakijoiden kanssa, jotka olivat saapuneet Suomeen. He olivat kotoisin Afganistanista, Syyriasta ja Irakista. Edullisimmillaan yhden kaverin matka Suomeen oli maksanut 5000 euroa ja kalleimmillaan 12 000 euroa. Uuden elämän ja uusien mahdollisuuksien toivossa kulkevat pakolaiset kertovat taloudellisen hyväksikäytön lisäksi seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lähellä se oli Joosefillakin.

Muistatko miten hänen tarinansa jatkui? Joosef myytiin Potifar-nimiselle miehelle, joka oli Faraon hoviherra. Hänen orjanaan Joosef ansaitsi nopeasti luottamuksen ja hänen vastuunsa kasvoivat. Uusi alku näytti todelliselta, kunnes yhtenä päivänä kaikki muuttui. Potifarin vaimo olisi halunnut maata Joosefin kanssa, mutta hän kieltäytyi. Vaimo päätti kostaa ja laittoi liikkeelle huhun, jonka mukaan Joosef olisi raiskannut hänet. Katkeruudesta noussut valheellinen syytös ja vihapuhe veivät Joosefin vankilaan. Takaisku takaiskun jälkeen.

Vankilassa Joosef sai kuitenkin jälleen uuden mahdollisuuden. Vankilanjohtaja havaitsi hänet luotettavaksi ja Herra antoi menestyä sen mitä Joosef teki. Vuodet vierivät ja vankilan arki tuli varmasti tutuksi. Eräänä päivän Joosef pyydettiin kuitenkin itsensä Faraon luokse, tulkitsemaan enneunta, jota kukaan muu ei osannut tulkita. Kun Joosef oli kertonut näkemyksensä unen tarkoituksesta, Farao piti kuulemastaan. Farao ylensi Joosefin valtakunnan toiseksi merkittävimpään asemaan, jotta valtakunta osaisi varautua tulevaisuuteen, jonka Farao oli unessaan nähnyt. Tässä asemassa, valtakunnan kakkosmiehenä, hän kohtasi lopulta uudelleen veljensä, jotka olivat hänet tylysti hylänneet. Joosef olisi voinut rangaista veljiänsä miten tahansa. Toteuttaa julmimman kostofantasiansa. Mutta mitä tapahtui?

Joosef lankesi veljensä Benjaminin kaulaan ja puhkesi itkuun, ja myös Benjamin syleili häntä ja itki. Ja Joosef suuteli ja syleili itkien kaikkia veljiään.

Mitkä ne kaksi löytöä siis olivat? Ensinnäkin Joosefin tarina on hyvin syvälle menevä kuvaus uusien alkujen ja uusien mahdollisuuksien merkityksestä. Hän sai uudessa maassa uuden mahdollisuuden täyteen elämään. Joosefiin luotettiin. Tiedämme, että tänään monet lähimmäiset etsivät yhtä lailla uutta alkua, uutta mahdollisuutta, uutta kotia. Koti on siellä missä kokee olonsa turvalliseksi. Koti on siellä missä hyväksytään, rakastetaan osaksi yhteisöä. Toiseksi Joosefin elämä on muistutus anteeksiantamisen ja anteeksisaamisen merkityksestä meille jokaiselle. Joosef ei jäänyt kiinni vihaan vaan antoi anteeksi. Tämä anteeksiantamus, sovinto, oli uusi alku myös veljille, jotka vapautuivat syyllisyydestä.

Olkoon tämä päivä täynnä uusia alkuja ja mahdollisuuksia meille jokaiselle.

Virsi: 542