perjantai 21. marraskuuta 2014

YEAT

Niinistö lehdille: Hallitus luonut mielikuvia talouspäätösten teosta 15.11. 09:40
– Jos meillä on holtiton velallinen, niin ei häntä yksin pidä moittia, vaan myös holtitonta velan antajaa.  
Ympäri käydään yhteen tullaan. Lukulehti on näytön paikka henkilökohtaisesti Verkkokirjoittajan talon pöydällä keppiin kiinnitettynä, ettei kukaan vie sitä mukanaan hellan sytykkeeksi.

Riittävä määrä osallistujia oli ilmoittautunut suorittamaan Yrittäjän ErikoisAmmattiTutkintoa. Yritysvalmentaja puhalsi henkeä Asiakas- ja markkinalähtöisen toiminnan kehittämiseen ja Talouden hallinnan kehittämiseen.  Pitkä yrittäjäkokemus asiakkaista, markkinoista ja talouden hallinnasta oli takana. Oli sukupolvenvaihdoksen aika ja siksi valitsin projektityöksi Inhimillisten voimavarojen kehittämisen. 

Presidentti kiteyttää hallituksen toimet mielikuviksi. Mielikuvia kehotettiin käyttämään myynnin lisäämiseksi. Omakohtaisesti laillistetun hierojan työn edunvalvoja väritti mielikuvaperiaatteella "on hierottava, kuka kysyy, kuka maksaa" kuin katuhuora. Se mielikuva avasi silmäni näkemään "keisarin uusissa vaatteissa". Samassa tilanteessa on omaishoitaja, seurakunnan jäsen ja yhdistyksen jäsenmaksun maksaja. Ei nähdä metsää puilta. Toimintaan ei mahdu mukaan. Saat pinssin ansioistasi, kun olet maksanut kiltisti jäsenmaksun.

Dokumenttiprojekti: Kun muuri murtui toi esille Itä-Saksasta Unkariin muuttaneiden sadantuhannen pakolaisen ongelman. Kun muuri murtui ihmiset saivat vapaasti matkustaa haluamaansa maahan. 
Meillä työpaikat muuttivat Kiinaan sijoittajien omistuksia lisäämään. Tänne ovat jääneet työttömät pieneneville päivärahoille. Kataisen "Fantastiko" on mielikuva vakaudesta ja työpaikkojen lisäämisestä. Kyseessä on mielikuva poliittisen vallan kasvattamisesta, kun raha on muuttanut maasta kauas pois.

Vanhanen Niinistön kritiikistä Ylelle: "En oikein ymmärrä" (16.11.2014 17:24)
– En oikein ymmärrä tätä mielikuvakäsitettä, koska vuosina 2007-2010, jolloin vuoden 2009 lama iski, kaikki oli totta ja todellista, nykyinen Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Vanhanen sanoo Ylelle. 
Samalla Vanhasen mukaan tulisi arvioida myös vuosina 1996–2003 valtiovarainministerinä toimineen Niinistön oma suoriutuminen tehtävästään. Vanhanen teilaa myös Niinistön arviot velkaelvytyksestä. 
Entinen pääministeri kertoo Ylelle harkitsevansa eduskuntavaaliehdokkuutta! 

Omat omaishoitovuodet 1991- 1995 olin vastuussa vanhemmistani. Projektikoulutusta 2004 - 2007 verkkokirjoitustaidon hankkimiseksi antoi arvonimen "varhennettu vanhus" osamaksulla. Peritään eläkkeestä kuolemaan asti, vaikka eläkeuudistus oli yksiselitteinen, ettei 63 -vuotiaalle kertyneestä eläkkeestä peritä varhennusvähennystä. Kelalla on omat eläkeikärajat kuin presidentillä ehdottomasta ikärajasta 61/64 vuotta ja yrittäjän olemattomasta työhistoriasta.

(Komukki antoi nimensä muistisairaalle mieronkiertäjälle kestityksen toivossa. Komulainen, muistinsa menettänyt kansakoulunopettaja 1970 -luvulla oli meillä lisääntyneen muistisairauden ennakkotapaus. Muistisairautta ei vielä silloin tunnettu. Vasta Kekkosen sairastumisen jälkeen todettiin valtakunnan vanhuksen olevan työhön kykenemätön. Joutui kotihoitoon turvamiesten ja hoitajien valvontaan 24/7. Omaishoitaja tekee saman työn 24/7, mutta sitä ei tulla tunnustamaan edes työksi, josta saisi korvauksen.) Mielikuvamainontaan vedotaan, kun ketään ei ole kotona ja on potilaan kotiuttamisen aika. Viimeinenkin lähiomainen pakotetaan ottamaan tehtävä vastaan.

Mikael Jungner saapuu Linnaan nuoren rakkaansa kanssa ...
- Hauska sattuma, että Päivi Lipponen huomasi meidän ikäeromme olevan täsmälleen sama kuin Päivillä ja Paavolla, Mikael Jungner naurahti. 

Kaksi ei mene kolmannetta.
Pikkujoulubongausta 2014 etsiä lisää Päiviä ja Paavoja, Emilioita ja Mikaelioita, Maria on hävinnyt näkymättömiin.  Osat näytelmässä vaihtuvat ajan kuluttua ja suremaan jäävät nuoret naiset eläessään miehiä kauemmin.
88-vuotias kohuherttuatar kuoli - 25 vuotta nuorempi mies ...

Aamusoitto: Aamunkoitto Moskova-joella 
W.A. Mozart: Leporellon luettoloaaria oopp. Don Giovanni (Juha Uusitalo, bassobaritoni, ja RSO/Hannu Lintu).
Hartaudet: Aamuhartaus 22.11. pappismunkki Mikael Nummela
Pappismunkki Mikael Nummela, Ortodoksinen kirkko, Heinävesi.
Hartauden musiikki: "Ylistä, sieluni", es. Turun ortodoksisen kirkon kuoro. 


Kuuntelen 30 päivää näistä linkeistä aamun ohjelmaa.  Radio-opas/Ohjelmaopas/yle.fi 
on avautunut paremmin viime aikoina. Sieltä löytyy päivän ohjelmat, mitä voi halutessaan kuunnella myöhemmin. Kiitän ja kumarran, mutta en anna palautetta uudistuksesta. (Edellisen uudistuksen palaute: Tunsin itseni poliittiseksi huoraksi, kun pääministeri änkesi kotiini, ja olin vielä sängyssä. Hän ei ollut varannut tuloaikaa ja odotin aamuhartautta.)

Selvisin 1990 -luvun lamasta. Tuon ajan presidentti jäi mieleen koulutusrahastoa koskevan lain allekirjoittajana. Se ei koske vain stipendirahan säästöä x2, vaan meitä tutkinnon suorittajia. Ikä ehdoton 61/64 vuotta. "Yrittäjänä, maatalousyrittäjänä, perhehoitajana ja omaishoitajana toimittu aika ei kerrytä työhistoriaa." Toisto tehoaa, vai tehoaako? Toistan niin monta kertaa, että joku huomaa kunniakansalaiset, jotka pelastivat itsenäisyyden Suomelle.
Palkkatyötä sen olla pitää, mutta mielikuvamyynnillä palkanmaksajat ovat vieneet rahasäkkinsä mennessään. 

Kunnan ukkojen mielikuvilla sain perinnöksi lomakiinteistön 24 hehtaarin tontilla.  
- Se on selvitettävä kansainvälisessä rikostutkinnassa esiintyvien menettelytapojen valossa, lukee näyttötutkintomestari YEAT:n Näyttökansiosta.

Ei kommentteja: