perjantai 7. marraskuuta 2014

Kuka toivoi parasta, pelkäsi pahinta


Nyt se sitten on varmistunut, hallitus jatkaa suurien lakialoitteiden loppuun viemistä. Seuraavan kerran sama tilanne on kevään eduskuntavaalien alla. 
Yritysvalmentaja yritti kaivaa meistä esille edes pienen yrittäjän sanonnalla.
- Pitää olla munaa. Nyt pitäisi olla hynää, jos munaa ei löydy. 

Otan etäisyyttä maan asioiden hoitoon, olkoonkin se DDR:stä lähtöisin. Tunnen jonkun entisestä Itä-Saksasta tänne muuttaneen. Ovat tehneet parhaansa työmarkkinoilla, mutta sama irtisanomisen uhka koskee heitäkin samoin kuin alkuperäisiä asukkaita. 

Murhasta epäilty salolaishoitaja on varmistunut valehoitajaksi
asiasta kolmanteen kysyn, mistä kaikki johtuu. Jokainen haluaa osoittaa sormella, mikä olen, mistä tulen ja mikä on tehtäväni. Itse en ole aiheuttanut mitään sellaista, mitä joutuisin peittelemään.
Kymmenen kysymystä häpeästä
Viimeksi olen ilmoittanut häpeäväni meidän terveiden puolesta, mitä kaikkea vammaiset joutuvat kestämään lainlaatijan taholta. Kysyjällä on laki takanaan kuulustellessaan tilanteeseen joutunutta. Kuinka voi esittää kysymyksiä, jos itsekään ei ymmärrä  kysymyksen sisältöä?

- No, missä sinä sitten asut? kyseli taloyhtiöön juuri muuttanut mies suoraan hallituksen puheenjohtajaksi nuijan varteen pyydettynä.
Hän kyseli tyhmiä, joten nousin ylös ja marssin ulos jäämättä selittelemään asumisjärjestelyjäni omaishoitajana.

Se oli lähtölaukaus saada taloyhtiöön pätevät ihmiset isännöimään osakkaiden yhteisiä asioita. Halventaminen ja häpäiseminen on kiellettyä. Kun tilanne on kehittynyt kiusaamisasteelle, olen saanut suuret sanat esittämällä vastakysymyksen. 
- Mitä perkeleitä te luulette olevanne, kun määräätte uusia maksuja ja tientekoja korvaamaan kunnan juostenkustuja juoperoita pitkin tehtyjä rasiteteitä?
Se aiheutti toiselle uskotulle miehelle tärinäkohtauksen. Pilkka kopsahti kysyjän omaan nilkkaan.

Tästä on kysymys luottamusäänestyksessä vaikka luottamus on pienestä kiinni. Show must go, vaikka saakin uusia tuntemattomia tulevaisuuskäänteitä. EVVK.

Ei kommentteja: