Avpubliceras 12.12.2014
Aamuhartaus 12.11. 2014 pastori Mimosa Mäkinenpäivitetty 15.11.2014
Beklagar, mediafilen är inte tillgänglig för tillfället
Pastori Mimosa Mäkinen, Kauniainen.
Virsi 456:6. Virsi alkaa sanoin: "Jos tahdot hartain mielin". Virren kuudes säkeistö alkaa sanoin: "Näin tekee ihmeitänsä".
Radion kamarikuoro, joht. Timo Nuoranne.
Aamuhartaus ke 12.11.2014
Mimosa Mäkinen, Seurakuntapastori, Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Kauniainen
Peninnan päiväkirja
Meidän kahden tarina on kertomus kateudesta, surusta ja osattomuudesta. Niin ainakin luulin. Mutta viime aikoina olen miettinyt, että ehkä se voisi olla myös tarina oppimisesta, löytämisestä ja suostumisesta.Minun nimeni on Peninna, ja se tarkoittaa helmeä. Todellinen helmi meidän perheessämme olet kuitenkin aina ollut sinä, Hanna. Me olemme saman miehen vaimoja, jaamme saman kodin, samankaltaisen elämän. Ja silti välillämme tuntuu olevan valtava kuilu, jonka yli en pääse.
Miehemme Elkana on aina rakastanut sinua. Minua hän on kohdellut hyvin, mutta en ole koskaan ollut hänelle tarpeeksi. Vaikka minä annoin hänelle lapsia ja yritin olla hyvä vaimo, olit sinä, Hanna, aina hänen todellinen helmensä. Niinpä annoin katkeruuden ja kateuden vallata minussa alaa ja vähitellen myrkyttää mieleni. Ja kun aikaa myöten kävi ilmi, ettei Herra suonut sinulle lapsia, löysin siitä syyn polkea sinua maan tomuun, lyödä tarkoituksella juuri sinne, missä tiesin sinua pahiten satuttavani.
Tiedän, että se oli julmaa. Meidän maailmassamme nainen tulee näkyväksi vain miehen kautta: miehensä tai poikiensa. Niinpä lapsettomaksi jääminen on kuin kirous, suuri häpeä. Hanna, sinä jouduit kantamaan lapsettomuuden häpeää kaikkien silmissä. Sävähdit joka kerta, kun kylän naiset loivat sinuun pitkiä katseita ja kuiskivat kaivon luona kohtusi kuivumisesta. Näin surun silmissäsi, kun katsoit minun imettävän poikiani. Ymmärsin, kuinka paljon hellyyttä oli padottuna sisällesi, kun nostit itkevän tyttäreni syliisi ja silitit hänen hiuksiaan tyynnytellen. Minä tiesin miten syvä haavasi oli, mutta silti kiusasin sinua.
Sinä pakenit häpeääsi ja suruasi pyhäkön suojaan. Mitä enemmän kiusasin sinua, sen kiihkeämmin sinä rukoilit. En voinut ymmärtää sitä: miksi yhä uudelleen käännyit Jumalan puoleen - Jumalan, joka niin selvästi oli sinut unohtanut? Ja kuitenkin sinä upottauduit rukoukseen ja viivyit siinä ikuisuuksien ajan.
Rukous kai se sitten oli, joka lopulta muutti kaiken. Muistan sen vuosittaisen pyhäkkökäyntimme Silossa, kun olin jälleen päästänyt ilkeyteni irti uhriaterialla ja saanut sinut itkemään. Aterian jälkeen sinä vetäydyit rukoilemaan pyhäkköön. Kun palasimme kotiin, jokin sinussa oli muuttunut. Silmissäsi asunut suru pilkahti vain harvoin ja kylällä kulkiessasi et enää painunut katseiden alla kasaan. Vähitellen aloin ymmärtää: sinä odotit lasta.
En voi sanoa, että kaikki entinen olisi pyyhkiytynyt pois poikasi syntymän myötä. Vaikka Samuel on ihme ja Jumalan lahja, näen myös sen, kuinka sinä edelleen kannat menneisyyden haavoja: lapsettomuuden, osattomuuden kokemus on jäänyt sinuun pysyvästi asumaan, se on osa sinua. Se on auttanut minua hyväksymään oman osani - sen, että olen miehelleni aina se haaleampi helmi. Minun osani on jäädä näkymättömäksi tai ainakin varjoon.
Tämän kaiken myötä olen alkanut ymmärtää, ettei kukaan saa elämässään kaikkea. Jokaiselta puuttuu jotakin, jokainen on osaton jostakin. Ehkä ei olekaan täydellistä elämää, ehkä meidän kuuluukin jäädä tässä elämässä vajaiksi ja arpisiksi.
Sinä olet opettanut minulle myös jotakin Jumalasta. Ennen ajattelin, että Jumala palkitsee ja rankaisee, siunaa ja kiroaa. Sinun elämäsi - ja ehkä minunkin elämäni - taitaa kuitenkin kertoa siitä, ettei se ole niin mustavalkoista. Ehkä elämme todeksi oman elämämme siunauksia ja kirouksia vuorotellen, jotta kasvaisimme lähemmäksi Jumalaa. Ehkä osattomuutemme, kaipauksemme ja kipumme voi kuljettaa meitä rukoukseen, jossa saamme heittäytyä täysin Jumalan kannettavaksi. Ei siksi, että hän korjaisi elämämme täydelliseksi, vaan siksi, että muuta emme voi. Ja ehkä rukouksesta kumpuaa joskus ihmeitä, joita emme enää jaksa odottakaan.
Hanna, meidän tarinamme on katkeran suloinen, niin kuin elämä itsessään. Kuilu välillämme ei ehkä koskaan katoa, mutta haluan rakentaa sen yli siltaa, jotta jonakin päivänä voisimme tulla toisiamme vastaan. Siksi minäkin rukoilen. Kiitoslaulu, jonka sinä kerran rukoilit, on jokaisen elämänsä toiveista osattoman rukous. Se soi tänään myös minun sydämessäni. Olkoon se myös Peninnan rukous:
Herra lähettää kuoleman
ja antaa elämän,
vie alas Tuonelaan ja nostaa sieltä.
Herra tekee köyhäksi ja antaa rikkauden,
painaa maahan ja kohottaa.
Hän ylentää tomusta mitättömän
ja korottaa tuhkasta köyhän. (1. Sam. 2: 6-8a)
Virsi: Virsi 456:6
Haen google-hakuna tämän aamun aamuhartautta lisäten vuosiluvun 2014, että osun oikeaan hetkeen radionkuuntelussa. Pastori Mimosa Mäkinen puhuu "meidän miehestä", kahdesta vaimosta ja Samuelista. Uppspelad: 0 gånger ( Går att lyssna på utomlands)
Jos tieto 0 kertaa pitää paikkansa aamuhartauden kuuntelussa, tulee mieleen sitaatit Tuntemattomasta sotilaasta hämmästymisestä kuin "klavul päähän lyöty"
Joulusta 1990 pääsiäiseen 2000 avasin radion aamukahvia keittäessäni. Siihen ei tullut poikkeusta kertaakaan omaishoitoaikana. Sama jatkui palattuani Lahteen. Se oli ainoa tuttu tapa tässä sekavassa yhteiskunnassa.
Isän naapurissa asui "meidän mies", joka hallitsi koko Tuuspeltoa. Anja käytti miehestään nimeä tietoisesti "meidän mies", olihan Anja Maunon toinen nainen. Isän mustasukkaisuus heräsi Maunon pistäytyessä meille, ei isää katsomaan, vaan puhuakseen kanssani.
Viimeinen riita tuli, kun istuin ulkona keinussa. Sisältä alkoi kuulua äänekästä sananvaihtoa. Isä yritti auttaa äitiä vessareissulla. Kysyin, miksi minua ei pyydetty apuun.
- Luulin että olet Maunon luona naapurissa huoraamassa.
- Minulla ei ole mitään tekoa kenenkään isän naapurin kanssa.
Kerroin tästä naapurille ja sain toteennäytetyn vastauksen "meidän miehestä".
- Sinä olet nuorempi minua. Sinun pitää totella, mitä minä sanon.
Puhukoon kirkko pukille, onhan joulu tulossa, kun hartauksia ei lähetetä uusintana. Kirkko on antanut periksi maailman menolle. Kirkot ovat tyhjinä liian kalliita lämmitettäväksi. Neuvostoliitossa kirkot otettiin muuhun käyttöön jopa hevostalleiksi. Toistuuko aika 2000 vuoden takaa verollepanonseurauksista. Kaikki on yleverolle pantu ja ohjelmatarjonta etääntyy aina kauemmaksi alkuperäisestä arvojen säilyttämisestä kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta.
Tuntematon sotilas – Wikisitaatit
Ei jumalaut! Mää en millä lakkaa ihmettelemäst millai mies pitä kaike romu takanas. Kui helvetin taval sitä voi oikke rakasta rätei ja lumpui. Jokku rakastava nätei flikoi, ja sen mää kyl ymmärrä, mut kuin helvetin taval rätei. Ei, mää ole mahdottoma hämmästyny. Mää ihmettelen oikke kauhiast tämmöst ja ole niinkun klavul päähä lyöty.
Radiohartaudet | Kappeli - Suomen ev.lut. kirkko löytyy vielä google-hakuna ja siellä on kuunneltavissa Aamuhartaus 11.11.2014 Toimittaja Kaisa Raittila, Helsinki.
Virsi 343: 1, 3, 5-6. Virsi alkaa sanoin: "Voisinpa Jeesuksestani".
Psallamus-kuoro, Ilmo Riihimäki (joht.), Juhani Haapasalo (urut).
Tämä on kehitteillä oleva palvelu. Anna palautetta
Olen antanut palautetta enkä tule hullua hurskaammaksi. Osaan itsekin etsiä, jos hakemaani ei ole poistettu lopullisesti. Sen osaa dna kotisivutilan tuhoamisessa lopullisesti, jos et muuta pois! Olen pakomatkalla säästääkseni nahkani ja Verkkokirjoittajan talon netissä.
Aamuhartaus ti 23.04.2013
Kaisa Raittila, toimittaja, Helsinki
Isoa pränttiä, kuulaita sanoja
Kirjaa, josta tänä aamuna puhun, ei ole vielä kirjoitettu. En tiedä, syntyykö se jonakin onnellisena päivänä omasta kynästäni vai kirjoittaako sen joku muu, mutta tiedän, että meitä on monta, jotka odotamme saavamme lukea sen.Kirjailija, esseisti ja Tukholman suomalaisen seurakunnan edesmennyt pappi Juhani Rekola esitti julkisen toiveen tämän kirjoittamattoman kirjan kirjoittamiseksi. Kirjassaan Kadotettua paratiisia etsimässä hän pohtii pyhän sanoiksi pukemisen ongelmaa ja esittelee toistakymmentä ehdokasta uskonnolliseksi romaaniksi. Useimpia niitä yhdistää uskon tutkiminen sen vastakohdan, epäuskon, kautta. Hyvän sijaan niiden kirjoittajia on kiinnostanut hyvän puute. Maanpäällinen tai tuonpuoleinen helvetti on innoittanut eri alojen taiteilijoita kaikkina aikoina enemmän kuin paratiisi.
Kuka kirjoittaisi paratiisista niin, että sitä vartioiva kerubi välkkyvine ja leimuavine miekkoineen väistyy?, kysyy Juhani Rekola.
Paratiisista on vaikea kirjoittaa olematta naiivi, sanoo Rekola myös. Äkkiseltään hänen ajatuksensa panee nyökyttämään päätä. Niin juuri. Helpon hurskauden värittämiä selviytymiskertomuksia on totuttu halveksimaan kristillisenä kioskikirjallisuutena. Inhimillisen elämän monimutkaiset käänteet on niissä tapana oikaista jumalallisella johdatuksella juonen käänteen uskottavuudesta piittaamatta. Päähenkilön kasvun lainalaisuuksista on tingittävä, kun tavoitteena on korostaa ihmettä ja Jumalan tekoja. Sellainen ei tarjoa oman elämänsä solmuun tukehtuvalle vertaistuen voimaa.
Kuka kirjoittaisi paratiisista niin, että se tuoksuu?
Ehkä joku on tehnyt sen jo. Juhani Rekolan kirjan ilmestymisestä on vuosikymmeniä. Ehkä taivaalta uskottavasti tuoksuva kirja ei vain ole osunut käteeni. Siitä huolimatta olen kantanut ajatusta siitä mielessäni jo vuosia. Minulla on ollut Rekolan haasteeseen kolme kommenttia.
Ensimmäinen on se, ettei paratiisi voi ollakaan muuta kuin naiivi. Kaikkien tämän maailman realiteettien keskellä uneksin nimenomaan keveydestä, helppoudesta. Kertomukset Jumalasta, joka juuri minun elämäni arkisten pulmien erityisasiantuntijana ratkaisee ongelmat puolestani, herättävät huvittuneisuuden lisäksi myös hienoista kateutta: ollapa tuollainen Jumalan hullu.
Toinen kommenttini kyseenalaistaa Juhani Rekolan mustanpuhuvan käsityksen maailmasta. Hän on sen aikakauden lapsia, joka näki maailman paitsi sotien runtelemana rauniona myös hengellisesti ajatellen pelkkänä vaarojen karikkona. Romaanit, jotka hän esittelee, ovat kuvausta helvetin lisäksi myös paratiisista, mutta aina se on toisaalla, kadotettu ja kaivattu. Tässä maailmassa ei Rekolan mukaan ole minkäänlaista toivoa.
Minun maailmassani juuri rauniot hohtelevat. Nimenomaan pimeän rajalla valo on häikäisevimmillään. Siksi hyväkin on uskottavaa vain, kun se murtautuu pahan läpi. Sileä on sileämpää louhikossa, ja paratiisi on kiihkeimmin läsnä juuri siinä, missä sen tietä vartioi kerubi leimuavin miekoin.
Kolmas ja painavin kommenttini koskee hyvän ruumiillisuutta. Hyvä tuntuu hyvältä vasta, kun sillä on ruumis. Niin pitkälle menen, että väitän: Jumalan hyvyyttä ei voi tuntea tuntematta ihmisen hyvyyttä. Vaikka juhlapuheissa puhutaan Jumalan rakkaudesta, mikään ei järkytä ihmistä niin kuin toisen ihmisen rakkaus.
Itse asiassa tuonpuoleista korostava kristillinen kioskikirjallisuus tekee karhunpalveluksen Jumalalle. Sama ongelma vaivaa kaikkea ihmisen roolia väheksyvää kristillistä julistusta. Kun se yrittää jättää kaiken kunnian ihmisen ulkopuolelle, se kertoo tarinan, jossa hyvä jää vaille ruumista. Siinä pelossa, että ihminen alkaisi pitää hyvyyttään pääsylippuna taivaaseen, kristillinen ihmiskäsitys on vaarassa vakuuttaa, ettei perin juurin paha ihminen kykene hyvään lainkaan.
Se on traagista siksi, ettei Jumalalla ole muuta väylää hyvyydelleen kuin ihminen. Jumalalla ei ole muita rakastajia, armahtajia tai anteeksiantajia kuin ihminen. Puhumatta sanaakaan Jumalasta ihmisen hyvyydestä kertova tarina kertoo väkevimmin juuri Jumalasta.
Ehkä Juhani Rekola tiesi, miksi se kirja on edelleen kirjoittamatta ja millainen sen lopulta pitäisi olla. Siksi tänä aamuna toivon, että voisin itse olla se vuosikymmeniä, vuosisatoja odotettu best seller. Minuun olisi kirjoitettu armollisia, hyväksyviä ja toiveikkaita sanoja. Olisin kevyt ja pehmeäkantinen, helppo kuljettaa mukana, helppo avata ruuhkabussissa tai keittiönpöydän kulmalla. Hyväksyvät, toiveikkaat sanat olisi kirjoitettu minuun niin isolla präntillä, etteivät lukulasit olisi tarpeen. Kieli olisi tässä paratiisiksi puhkeavassa kirjassa niin yksinkertaista, että kaikki ymmärtäisivät, ja sanat olisivat niin kuulaita, että lukija olisi kuin puhtaiden, viileiden lakanoiden välissä.
| Kiina ja Filippiinit ovat aktivoituneet |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti