Mitä opimme tästä? Kokemus on ankara opettaja asiantuntijallekin. Menee hukkaan monien vuosien työ harjoitellessa sukupolvenvaihdosta hoitamaalla vanhempansa hautaan. Oppi on omani enkä tyrkytä sitä kenellekään asiantuntijana valtaapitävien pönkittämiseksi. Jokainen hoitakoon oman osuutensa tilinteon hetkellä, kunka käytti kanteleensa.
Ratkaisin aikaa sitten omaishoitajakoodin kokemukseni perusteella. Sain kuulla että ystäväni Saksassa oli vakavasti sairas. Lapset olivat antaneet hänet hoitokotiin, kun kotiapu ja heidän käyntinsä ei enää riittänyt. Siinä kirjeessä oli kaikki oleellinen omaishoidosta saksalaisten lasten toteuttamana. Pyysin Omaishoitaja -Liitolta prosyyrin, kuinka virallisesti omaishoito toteutetaan Saksassa. Liitto oli tehnyt tutustumismatkoja ulkomaille, joten heillä oli viimeinen tieto sovellettavaksi räjähtäneeseen omaishoitotilanteeseen Suomessa. Minun omaishoitokieli vaihtui saksaksi, zu Hause Pflegen, Hilfe für die Helfer. Ketkä vielä häärivät omaishoidon ympärillä 1993 - 2000 apureina ovat Helfershelfereitä.
Meillä odottamatta omaishoitotilanteeseen joutuneita ruvettiin jalostamaan olosuhteiden perusteella. Työtön nainen joutui taimitarhalle eikä pyörätuoliin sidotun äidin hoito enää ollut mahdollista, jos sai työttömyyspäivärahaa. Väärinkäytön ehkäisemiseksi konstit on monet vielä tänä päivänä.
Omassa omaishoitotilanteessa oli se hyvä puoli, kun tarvitsin rahaa, sijoittajat realisoivat omistuksiani. Sijoitin rahat omaishoitoon, lapsuuskodin säilyttämiseen suvun hallussa ja vielä veljelle asumisoikeustestamentin takaaman oikeuden vanhempien kuoltua asua kotonaan. Kaikki nämä olin aavistanut paljon ennen kuin ne sitten tapahtuivat.
Jäljellä on sota Tiekarttana Länsirannalla. Ehkä siihenkin joku ratkaisu löytyy, kun kiinteistöveropäätös on luettavissa. Missä on minun lomakiinteistö ja vakituiset asukkaat, joiden tähden lapsuuskodista maksan kiinteistövero omistaessani mummonmökin metsineen paperilla. Vuosi sitten kysyin tienhoitokunnalta yksikkömaksujen perusteita. "Siellä on asuttu 1900 lähtien. Ja saamiemme tietojen mukaan siellä käydään päivittäin." Nyt nauraa jo kamelitkin savolaisten viisautta.
Luin kurdinaisen kunniakoodin rikkomisesta. Samaa vaati pakistanilainen Malala käydä koulua. Meidän kunniakoodi on uskoonhurahtaneiden sairaan mielikuvituksen tuotetta. Olin kesätyössä Ruotsissa 1960. Sieltä palattua isä sai Sisarelta kantelukirjeen. Olin ollut huoraamassa. Isä istui salmella venessä ja uhkasi hukuttaa itsensä tuottamani häpeän tähden.
Vasta viime vuosina olen Sisaren jättänyt omaan arvoonsa. Mitä lie kertonut aviomiehelleen minusta mentyään naimisiin 60 -vuotiaana. Olivat käymässä Vihtaniemellä. Sisar kameroineen edessä, Olavi minun vierellä. Yhtäkkiä Olavin käsi vatkasi rintaani. Olisi pitänyt olla videokamera, jos liike miellytti kuvaajaa.
Kaikki samat vaiheet olemme käyneet läpi meillä kuin tytöt muuallakin maailmassa. Verkkokirjoitustaito ei kuulu 61/64 -vuotiaille eikä yrittäjyys kerrytä työhistoriaa. Siinä meillä purettavia koodeja, jos ei toteuteta lääkityksessä käytettyä tapaa. Illalla rauhoittavaa heti klo 16.00 jälkeen ja aamulla piristävää jaksaakseen avata silmänsä.
Näin olen nähnyt tapahtuvan arvokkaita vanhuksia hoidettaessa kymmeniä vuosia laitoksessa. Kaisa hoiti eläkevirkansa loppuun asti. Emäntä-äiti vietti loppuelämänsä laitoksessa puhumattomana. Kaisa toi minulle ruusun isän kuoltua kiitokseksi tehdystä työstä. Se oli 1. ja viimeinen kiitos synnyinkunnassa. Diplomit ja todistukset kertovat mihin osallistuin ja mitä jäi tekemättä. Saksalainen kiitos tuli kirjeessä, kun en osannut tavata sähköpostiosoitetta luukku.com oikein. Siitä tuli logo, kun joka päivä en ääneen harjoitellut saksalaisia aakkosia. Kiitoksia niin paljon, että minulle riittää. Jätän fanit mainitsematta, ettei synny turhia puheita.
Elämä on kotimatka
Matkakaverina Latvian-born Russian pop singer Vitas
Kirjoitustaito kuuluu kaikille. Opittuani kirjoittamaan verkossa olen kirjoittanut unohtaakseni. Mitä enemmän kirjoitan sitä enemmän muistan. Kukaan ei voi kirjoittaa elämäni käsikirjoitusta. Minun on se tehtävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti