Äänten kalastelua

Paras matka

Kuljen hänen kanssaan tutun matkan tiettömän taipaleen taakse. Vesitiet ovat olleet ainoat kulkureitit, joita asukkaat ovat käyttäneet kesällä soutaen talvella hiihtäen aina umpihankea. Uusavuttomat tarvitsevat mökkitiet ja vesijohtoverkoston saadakseen kusta nurkkaan. Se on hyvinvointia se. Kenenkään ei tarvitse tehdä työtä elääkseen. 

Minulla ei ole kuin maksajan rooli, kun en ole maata myynyt enkä peltoa heittänyt. Siinä poliitikot pähkäilevät, kuinka saadaan uutta työtä aikaan. Kuka ei vanhaa tunne, ei uuttakaan ymmärrä. Raha ei kasva puussa. En tiedä, ketä ja miksi heitä pitäisi nimittää, joille etsitään työtä. Kuulin aamulla Hope ry:stä, joka auttaa lapsiperheitä vapaaehtoisten työpanoksella lahjoituksilla. Isäni kertoi asioinnistaan Anaskin luona, riittäisikö Amerikan avustuspaketista meidänkin perheelle jotakin käyttötavaraa. Isäni valitsi vähäsen, että jäisi toisillekin. Meillähän ei ollut mitään, ei edes koulua. 

- Olisipa kaikki samoin ajattelevia, oli Anaski ääneen ihmetellyt. Anaski oli se jalaton kahmura, jota oli muilutettu tuntemattomaan paikkaan. Sai pitäjäneuvoksen arvonimen kunnan hyväksi tekemästään työstä.

Kalastelen ihmisiä heidän äänensä perusteella. Radioäänet tulevat tutuksi, äänenomistajat vanhenevat. Ääni on mahtava keräilykohde. Sukupolvet vaihtuvat, 20 vuoden sykleissä vanhetaan. Minun vaiennettu ääneni on vuodelta 1941. Vitas'in laulua yritti isä hillitä uhkaamalla poliisilla. Sai alkunsa 1981. Kahdella kielellä vaiettuina vuosina musiikkimieltymiseni kasvoi korkealta ja kovaa oopperan suuntaan. 

Tyynessä vedessä sanotaan isojen äänien kasvavan. Tutuksi tuli kolme tenoria maailmalta, Hynninen naapurista, radion kautta Lehtipuu ja livenä tämän päivän fanitettavat äänet ja nimet. Nimi kuultuna ei kerro ihmisestä mitään, mutta puhelimessa äänen kuultuani tiedän soittajasta kaiken. Musiikki on sanojen jatke, eikä tässä vielä kaikki. 
- Perästä kuuluu, sanoo torventekijä.