Olli Kortelainen, kirkkoherra, Varpaisjärvi
"Teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie. Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille." (Luuk. 6: 27-31)
Syyriassa on puhjennut sisällisota, kansalais- tai veljessota kuulen sunnuntaiaamun uutisista. Aikamerkin pimputukseen viisi sekuntia ennen yhdeksää katkesi kirjaesittely kuin kananlento. Eikä se ollut enempää eikä vähempää kuin Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla. Kirja joka muutti elämäni tuli tutuksi jo 1960-luvun alkupuolella opintokerhon keskustelun aiheena yhteiskuntaluokista. Siellä mainittiin meidän oma selvittämätön sota, joka pitää muistaa. Omassa henkilöhistoriassa olen sen tuonut näkyväksi Taavetti-laatalla isovanhempien hautakivessä. Kansan kahtiajakaminen nosti päätänsä Suomen itsenäisyyden alussa. Leppäsen Aune muistetaan nuorten miesten harjoituskappaleena.
Heinäkuu oli punainen silloin, tänään murhaava, yhtä osuvia nimityksiä kumpikin aikaansa kuvaavana laatusanana. Talolliset jahtasivat torpparinpoikia syntyperänsä mukaan. Sen sai isä kuulla sodassa, kun ei ollut suojeluskuntalainen ei ollut kansalaiskuntoisuuttakaan. Kukahan senkin mittasi ja millä mitalla? Koulutetut miehet kostivat naisseikkailujensa pettymykset toiseen naiseen. Siihen tarvittiin kuitenkin humalatila uskaltaakseen käydä käsiksi.
Keskenkasvuisena riitti rohkeus tulla tyttötalon ikkunoita pommittamaan lumipalloilla. Eikä räähkät siitä miksikään aikuistuneet johtajina, edunvalvojina eikä kansanedustajina. Räty kuitenkin sai AKT:n tappiosta maksaa erottamisella. Ahde jatkaa työssänsä.
Minun mummola, minun lasteni mummola on jonakin päivänä minun lapsenlasteni mummola. Sotiiko se tänä päivänä jotakin tahoa vastaan? Sijoittajien toimenpiteiden seurauksena sain rahaa hoitaa vanhempani kotona. Kunta peri takaisin minulle maksamansa omaishoidontuen isältäni palvelumaksuna.
Kunta on ollut kaukaa viisas osallistuessaan tien tekemiseen tiettömän taipaleen taakse. Kaikessa viisaudessaan otti meidän rannan maihinnousupaikaksi järveltä Vihtaniemeen. Seitsemästä talvisavusta toiset naapurit saivat tien antaen sen jatkua maansa läpi seuraavalle tontille. Me olimme viimeinen maanomistaja ennen kunnan omistamaa niemenpäätä. Kunta myi tonttinsa sijoittajille, otti rasitetien meidän maan läpi juosten kustuja juoperoita myöten. Miksi meidän maa tarvitaan sijoittajille tiealueiksi, ranta metsäkoneiden varastointipaikaksi? Pelastuslaitos varasi pelastusharjoituksille näytöspaikan. Vielä suunnitelmissa oleva talvitie kirkonkylään ja huviveneiden vesillelaskupaikka viihde- ja vapaa-ajan keskusta varten.
Tätä ihmettelen aina uudelleen, kun kunta naapurina, tiekunta isäntänä ja kunnan uusrikkaat mökkiläiset ovat käyneet voimalla maata valloittamaan. Valtiovalta painii kriisimaiden velkojen kanssa. Eivät he ehdi paneutumaan oman maan asioihin ja ihmisten väliseen taisteluun omistamisesta. Tuoko kunta-uudistus sijoittajille uudet markkinat?
- Liikkumaton, hiljainen kissan hahmo auringon lämpimässä nukkuu, häntänsä veltto, viikset maata viistäen. Mikä lie kissan noin väsyttänyt. Ihmettelee Lassi uupumuksen yllättäessä kaverin.
- Huokaus. Minä en jaksa enää huokaillakaan, minulla on posttraumaattinen neuroosi.
Kela vielä antaa vanhalle virikkeitä. Nostaa tuolille istumaan, kynän ja paperin käteen, mallin eteen ja sanoo.
- Piirrä ruusu, jos muistat!
Jos isän veli sai nimellisen muistolaatan vanhempien hautakiveen, kun ei saanut nimellistä hautapaikkaa 1918, luvattiin isälleni kuoltua havuseppele haudalle 2000. Sitä ennen hän sai mustan silmän sairaalan sängyssä kitumalla kuollessaan. Taavetti-laatta muistuttaa sisällissodasta. Kuva mustasilmäisestä isästä kertoo vanhustenhoidon, veteraanin ja köyhäinhoidon tilasta hyvinvointisuomen kaatopaikalla. Kansalaisten pyrkimykset huolehtia perheistään on Juudaksen evankeliumin varassa. Sopia ennen kuolemaa ja jättää sovinnolla kaikki säästynyt sijoittajille. Perillisten ei tarvitsisi puolustaa maksamalla turhista toimituksista ja valituksilla oikeusistuimiin. Noudatan aamuhartauspuhujan antaamaa ohjetta.
- Tulkaa, ottakaa, viekää kaikki, mikä vietävissä on. Jättäkää minut rauhaan, älkääkä keksikö enää minulle mitään vastattavaa. Taide ja taudit on löytänyt kirjoituspaikkansa; Riverside ja Riverside Medical Clinic.
Mauri Kunnas kuvitti Seitsemää koiraveljestä. Perhepotretissa seisovat rivissä, yksi vähän alempana. Vanhin nojaa silmälliseen puutolppaan, jonka miellän omaksi kuvaksi meidän sisarussarjassa. Lapsuuskodin perinnönjako on ollutta ja mennyttä. Perhepotretit Äidin kaa 1953 ja Isän kaa 1996. Mitä siinä välillä on sukutarina. Korvasin sen YEAT:ssa SWOT-analyysin neljällä kuvalla;Vahvuuteni - Heikkouteni, Mahdollisuudet - Uhat
Sekin tuli liian myöhään: Olin yli-ikäinen ja minulla ei ollut kertynyt työhistoriaa. Olen ollut aina liian vanha alussa ja lopussa Sen määrittää tänä päivänä aina nuorekas, kuolematon sukupolvi nuoruuttaan, hulluuttaan ilman elämänkokekemusta.
Aamuhartaus pe 13.07.2012
Olli Kortelainen, kirkkoherra, Varpaisjärvi
"Teille, jotka minua kuulette, minä sanon: Rakastakaa vihamiehiänne, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat. Siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden puolesta, jotka parjaavat teitä. Jos joku lyö sinua poskelle, tarjoa toinenkin poski. Jos joku vie sinulta viitan, anna hänen ottaa paitasikin. Anna jokaiselle, joka sinulta pyytää, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinulta jotakin vie. Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille." (Luuk. 6: 27-31)
Jeesuksen sanat vihollisrakkaudesta ovat nykyisessä maailmantilanteessa mitä ajankohtaisimpia. Meillä täällä Euroopassa on juuri nyt ulkonaisesti rauhallista, mutta esimerkiksi monessa Aasian ja Afrikan kriisipesäkkeessä kylvetään tänäänkin vihan siemeniä, joiden hedelmistä saavat vielä monet tulevat polvet kärsiä. Palestiinalais- tai syyrialaiskristitty, egyptiläinen koptikristitty tai vaikkapa Etelä-Sudanin asukas osaisi varmasti antaa vihollisrakkauden aiheesta paljon ajankohtaisemman ja mielenkiintoisemman tulkinnan kuin suomalainen teologi.
Onko tilanne meille Suomessa asuville liian kevyt, että voimme puhua toisen posken kääntämisestä? Mielestäni ei ole. Vihamiehen rakastaminen voi olla myös hyvin kipeä aihe yksityiselle kristitylle riippumatta siitä, missä päin maailmaa hän asuu. Missäpä asiassa kristillisen ihanteen ja elämän raadollisen todellisuuden välinen ristiriita tulisi niin käsin kosketeltavasti esille kuin tässä aiheessa? Miten voin elää todeksi nuo Jeesuksen sanat, jossa minua käsketään tekemään hyvää sille, joka minua vihaa ja jota minäkin oikeasti vihaan enkä rakasta?
Emme me kaikki mitään marttiahtisaaria rauhan tekijöinä ole, mutta jokaisen elämänpiirissä on asioita, joissa voimme soveltaa Jeesuksen sanoja. Seuraamalla vaikkapa erilaisia nettikeskusteluja – aiheesta kuin aiheesta – huomaa, kuinka paljon sisäistä vihaa ihmisten mielissä on. Usein nämä päivystävien vihakirjoittelijoiden netissä nimettömänä heitetyt herjat satuttavat kohdettaan pahemmin kuin konkreettiset nyrkin iskut. Oman asian sokea ihannointi ja poikkeavan näkemyksen kiroaminen, ihmisten lokerointi oikealla ja väärällä puolella oleviin on netin keskustelupalstojen surullista arkipäivää. Erityisen surullista se on silloin, kun ihmisten leimaaminen kytketään uskontoon tai siihen verrattavaan ideologiaan. Elämä muuttuu mustavalkoiseksi ja se kylvää pelkkää pahaa oloa ympärilleen. ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.” Näiden sanojen äärellä olisi hyvä hetki hiljentyä, maailmankatsomuksesta riippumatta, itse kunkin nettikirjoittelijan ennen kuin ryhtyy sanan säilällään sivaltelemaan.
Vihamiehen rakastaminen ja toisen posken kääntäminen eivät silti saa merkitä alistumista mihin tahansa. Vääränlainen alistuminen ja tunteiden patoaminen johtaa traumoihin ja ihmisen henkiseen sairastumiseen. Toisinaan joudutaan tilanteeseen, jolloin toisen osapuolen kovakorvaisuus estää kaikenlaisen vuoropuhelun. Periksi antaminen ei tietenkään ole tällöin oikea ratkaisu, mutta silloinkin voisi pitää mielessä, että tässäkään tapauksessa pahaan vastaaminen pahalla ei lisää oikeudenmukaisuutta maailmassa.
Jeesuksen puhe, joka on Luukkaan evankeliumissa, on kirjoitettu tilanteessa, jossa kristinusko on vainottu vähemmistöuskonto ja jonka kannattajat ovat olleet yhteiskunnan vähempiosaisia. Rakkaus, josta Jeesus puhuu, ei ole tunnetila vaan asenne, joka oli omana aikanaankin hyvin vallankumouksellinen. Sillä haluttiin lopettaa lyöntien ja vastalyöntien ketju, väkivallan kierre ja koston perinne. Sen sijaan, että täytyttäisiin pyhällä vihalla oman ja Jumalan asian puolesta, aletaankin rukoilla vainoojien puolesta.
Vihan ja kaunan kitkeminen on moninkertaisesti työläämpää kuin niiden kylväminen. Rauhan tekeminen sisältää aina vähän omastaan luopumista, kompromisseihin suostumista ja joskus jopa uhrautumista vihollisensa hyväksi – siis vihamiehen rakastamista. Jokainen meistä voi aloittaa rauhan edistämisen omasta elinympäristöstään. Vaikka maailma ei sillä pelastuisikaan, oma elämänpiiri takuulla raikastuu.
Rukoilkaamme:
Taivaallinen Isämme,
sinulta on kaikki hyvä.
Anna sen vaikuttaa tekoihimme.
Opeta meitä ajattelemaan vähemmän sitä,
miten muut kohtelevat meitä,
ja enemmän sitä,
miten itse toimimme.
Auta ja opeta meitä sovittelemaan.
Muistuta siitä, että kuulumme yhteen
kaikkien ihmisten kanssa,
koska olemme kaikki sinun luomiasi.
Aamen.
Virsi: 509:1-4Päivitetty 19.12.2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti