Viralliset ja vakiintuneet Liputuspäivät Suomen lipulla

27. huhtikuuta, Kansallinen veteraanipäivä

Kertokaa lapsenlapsille lauluin himmetä ei muisto koskaan saa.

Kansallisella veteraanipäivällä on erityinen merkitys minulle. Muisto siitä pakahduttaa sydämen ja kyyneleet polttavat silmiä. Samalla kertaa virtaa vuolaana tuskanveet kastelematta kenenkään paitaa tai olkapäätä. Olen kokenut veteraani-isäni kautta nämä muistot ja tuntemukset. Kunnassa valkoiset järjestöt juhlivat ja lupaavat kutsumattomalle havuseppeleen kuoltua haudalle. 

Valtiopäivien avajaisista hehkutetaan uusin suin ja sydämin: juhlavaa, mahtavaa. Sitä se on Lordin Hallelujaalle euroviisuvoitosta. Kirsi Kunnaksen runo Tiitiäisen Satupuusta tasoittaa jälkimainingit huipulta maantasalle.

HAITULA

Oli kerran Haitula, 
joka oli pienempi kuin pieni,
joka oli pikkuruinen tylleryinen,
aivan mahdottoman pieni.


Hän asui korvassa,
joka oli sattumoisin sieni,
joka oli korvasieni sattumoisin,
aivan kummallinen sieni.


Ja siinä sienessä 
oli viisikymmentäviisi koloa
sekä viisikymmentäviisi kolonkoloa
sekä sata kolonkolonkoloa.


Vaan kerran Haitula
tuumi että oli vasta noloa,
ettei ollut viisikymmentäkuusi koloa.
Ja lähti pois.

Juojärven rannalla on kaksi luostaria; Valamo ja Lintula. Onko minun osani antaa tilaa muslimien moskeijalle, vai tyydynkö vain muukalaisten hautausmaahan? Soini on joutunut ojentamaan edustaja/kansanmiestä muslimien rukoushuudon imitoimisesta. Onko tämä kehitys estettävissä vai toteutuuko se nolojen miesten/naisten vastustuksesta huolimatta? Veteraanijuhla on minun juhlani jo eläessäni, muista vakiintuneista juhlista en paljon perusta, ovatpa ne kuinka virallisia tahansa.