Autottomalla omaishoitajalla ei ole munaa politiikan ja bisneskielellä ilmaistuna. Olisi ollut kyydittäviä. Hankin pyörätuolin halvaantuneelle äidilleni. Sisällä hän sai käyttöönsä pyörällisen kelkan apuvälinevuokrauksesta. Pelkällä nimellä ilman osoitetta tuli kirje, jossa pyydettiin palauttamaan kelkka. Soitin apuvälinekeskukseen ja sovin, että äitini käyttää kelkkaa niin kauan kuin tarvitsee. Tulee uusi tiukempi sävyinen kirje. Olin hoitanut asian ja ajattelin. Tulkoot hakemaan, jos joku tarvitsee sitä enemmän. Työnnän äitiä pyörätuolissa vuodeosastolle. Huomasin, ettei enää selvittäisi kotona. Isä työntää omaa pyöräpotkuria vierellä. Äiti antaa ohjeita, että kelkka pitää palauttaa. Lupaan sen tehdä viipymättä, ettei jäisi kuleksimaan nurkkiin. Sille tielleen äiti jäi. Pyörätuoli jäi isän käyttöön. Sillä pyörätuolilla kyyditsin tätiä, joka ei jaksanut kävellä. Käytiin joskus kaupassa ja hautausmaalla. Olihan se pyörätuoli vähän rempula, mutta silläkin tehtiin matkaa, joka autolla olisi ollut kiellettyä.
Tulee suuret 150-vuotissyntymäpäivät suurlähetystön puutarhassa. Avec tulee kuvatuksi hymyilevänä avoauton ratissa. Olen kiinnostuneempi sponsoripojista, kun olen ajokortiton. Pojat hymyilevät ottamassani kuvassa. Siksikö, etten ole kiinnostunut miljoonahintaisesta autosta, vaan ihmisistä.
220 päivää pakkotyötön saadakseni OELV:n irtisanotuksi ja maksamani rahat takaisin käytettäväksi, kun sijoittaminen tulevaan aikaan tuntui turhauttavalta tulojen puuttuessa. Totuus on tarua ihmeellisempää poliittisesti. Kaikki luvatut etuudet ovat lainmuutoksen, konkurssin tai muun ryöväyksen takana. Näihin toteutuneisiin selityksiin törmään tyhjentäessäni paperiarkistoja. Tulossa on jotakin ennen koettua; nälkävuodet, sota, jälleenrakentaminen. Kun kaikki on hyvin tulee lama, jonka sivuutin bisnesenkelinä. Soitan radion ylivelkaisten keskusteluohjelmaan. Lopuksi saan kommentin:
- Onneksi sinulla ei ole velkaa ulosotossa.
Olihan minulla kulutusluottoa, jonka käytin miljoonaperinnön pelastamiseksi. Nyt sekin on maksettu. En ole jumalaton, vaan tunnustan uskoni sujuvasti suomeksi ja saksaksi. Englanniksi ja Äiti Teresan kielellä My Lord johtaa sarvipäisten loordien pornosivuille. Sitä tarjotaan tuutintäydeltä kaupallisiin sähköposteihin. Mitään ei ole tehtävissä tässä markkinataloudessa julman jumalan tyydyttämiseksi. Siihen ei pysty maan hallitus eikä presidenttikään, vaikka niin meidän pitäisi uskoa.
Syntyperästäni olen aivan varma, että olen kunnioittamieni vanhempien tytär ja kuulun 8-lapsiseen sisarusparveen. Sitä kesti 12 ikävuoteen asti. Silloin maailmani avartui oppikoulun kautta kuin pikku-Laurille. Maailma on avara, pikku, pikku-Lauri. Siin on monta loukkoa, pikku, pikku-Lauri. Vai avartuiko? Suomen rajojen ulkopuolelle kylläkin, mutta rajojen sisällä ahisti. Elettiinhän niin avoimessa yhteiskunnassa, mutta suljetun yhteiskunnan säännöillä. Samaa ahdistusta tunsi korkealla virkapaikalla luennoitsija, joka puhui Hyvinvointihyrrän aloitusseminaarissa. Puhe oli tavoittanut minut ja kerroin sen hänelle. Hän hipaisi olkapäätäni kevyesti ohimennen kiitokseksi palautteesta.
Myöhään illalla työpäivän jälkeen palaan kotiin nälkäisenä. Terävällä leipäveitsellä nirhaan vasemman käden etusormen melkein irtipoikki kovaa limppua leikatessa. "No, onko sinulla nälkä?" -mainos mielessä. Pieni poika yrittää leikata leipää itselleen. Verta tulee kuin häränkurkusta. Tuppoja sormeen ja ensiapuun. Onneksi ei mennyt jänne poikki. Ei edes tikkejä, viilto oli niin hieno. Seuraavana päivänä jo työhön sormi oikosena. En ilmoittautunut Hyvinvointihyrrään, olihan se jo tuttu väkkärä koulutussisällöltään. Tietty pieni poika Passaussa sai nimekseen Lauri Suomi-muistoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti