15. yö taas saapuu painajaisineen

Älä unta nää!
Näkis vaan!
Viimeksi enneunta
josta tuli totta heti herättyä.
Ihmiskunta tekee itsemurhaa.
Eikä se ole vain minun uni vaan Juicen kanssa samaa unta nään. Olen säästänyt rekvisiitat muistona elämänmatkan varrelta. 1979 sain oman ammatin tai ammatti valitsi minut. Vanhempani ostivat osakkeen kirkonkylästä, kun kaikki naapurit olivat lähteneet Vihtaniemeltä maailmalle, nuoret ja vanhat. Kunta tulee tyhjentyneisiin mummonmökkeihin ja aloittaa omat toimenpiteet ulosottomiehen ja rakennustarkastajan määrätessä tahdin. Meidän yllemme langetetaan tuomio:
- Maaoikeushan sen viimekädessä päättää. 

Kaikki rekvisiitta kantaa minun historiaani. Verottaja sanoo, ettei ota kantaa toisiaan sivuaviin päätöksiin. Sen tiedän ennestään, ettei koira koiranhännälle pole. Se on sitä solisalirattia. Uusrikkaat kunnanmökkiläiset lähestyvät omahyväisesti pyydellessään mukaan hankkeisiin, jotka lisäisivät heidän hirsilinnojensa rahallista arvoa. Nein, Danke on vastaukseni odotettuun Ja, bitte myöntymiseen. Sen olen oppinut vasta aivan äskettäin. On ollut aikaa ajatella. 
Nyt pitäisi se osata venäjäksi, mutta sitä osaavat vain harakat Tuuspellon piilipuussa. Osaan sanoa Rahmaninov, Ashkenasi ja Vysotski, joka lauloi punaisessa heinäkuussa sudenmetsästyksestä: Ne ampuu naaraatkin, ne ampuu pennutkin. Toisinajattelijana joutui vankilaan. Jos ei olisi silloin kuollut, kuolisi varmasti tänä päivänä Venäjällä. Lupasin pitää turvapaikkaa etsityimmälle bin Ladenille, kun maita ryöstettiin kuin amerikanmalliin intiaaneilta. 

11.9. on tappiontasaus ja kadonneiden arvojen päivä Vihtaniemelläkin. Mielessäni lippu on puolitangossa kaikelle sille, mitä siellä on hävitetty. 

• Kuolleenkourat koivikosta, 
• käärmekuusi, 
• lähde, 
• Tervankeittokallio, 
• Rahkosnotko, 
• Karhunsammalsuo 
• Juolukkasuo, 
• Ruohikkoapaja 

Luoto järvessä on paikallaan tuntemattomien ajaa karille nopeilla veneillään. Toivo elää, kun muutama sarvipää on heittänyt veivinsä. Idän ja lännen kohtaaminen tapahtui unessa Ohtaansalmen sillalla. KeskiKarjalanNelosissa ollaan huolestuneita kunnissa tapahtuvista muutoksista. 

• Koulujen lakkauttamisista, 
• terveyspalvelujen säilymisestä, 
• laitosten peruskorjauksista, 
• veteraanirahastojen kohtalosta 

Voisin antaa raportin, kuinka kaikki toteutui Ohtaansalmen sillan länsipuolella omaishoitoaikanani 1991 - 2000. Otan vaikka sairaalan hälytysjärjestelmän uusimisen. Siitä muutostyö alkoi eikä tainnut ehtiä valmiiksi, kun jo koko sairaala joutui remonttiin. Siitä piti tulla nykyaikaisin koko Suomessa. Se alkoi alkuvuodesta, lusikalla naputettiin metalliputkeen, jos oli hätä. Ei saanut turhaan hälyyttää, kun on vaipat ja hygieniahaalarit. Hoitajille vapautui omaa aikaa mennä porukalla ulos tupakalle, kun summerit eivät soineet. 
Katri oli dementoitunut ja levoton. Tätini yksijalkainen vuodepotilas, jolle jätettiin Katrin vahtiminen, jos ei ollut sidottu pöytälevyllä tuoliinsa. Täti nukahti, Katri lähti sängystään ja kaatui. Lonkka murtui ja se korjattiin 3 viikkoa ennen kuolemaa. Olin kerran huoneessa, kun Katri oli lähdössä. Puhuin ystävällisesti, katsottiin yhdessä kelloa ja Katri painoi pään tyynyyn, kun tiesi missä mennään. 
Ennen joulua tätini joutui sairaalaan. Syötin iltaruokaa. Korviinsattuva poranääni rikkoi hiljaisuuden. Täti oksensi kaaressa lisän kanssa, mitä oli syönyt. Ilmoitin ääneen hoitajalle, että on kidutusta olla potilaana rakennustyömaalla sen kestäessä lähes vuoden. Hoitaja siivoaa jälkiä punottaen ja syitä keksien. Mutta siitäkin huolimatta Dresdenin liekki paloi sisälläni. Joulun aikoihin kukkakorilähetys etsi minua sieltä ja täältä. Lopulta osasi tulla hoitopaikkaan. Se oli osastonhoitajalta. Mistähän syystä? 
Osastonhoitaja jäi eläkkeelle ja halusi erota sovintoa tehden. En ollut riidellyt, olin vain sanonut ääneen, miltä musta tuntui. Minulta kysyttiin, olenko käynyt vuodeosastolla. En, sillä siellä ei ollut ketään omaisiani sisällä. Nyt nuo mutuni ovat totisinta totta.