Tänään canossanmatkalle lähdön aattona ketään ei kiinnosta lähdön syy. Minulle "aatto juhlista jaloin" on totta. Ensi vuonna vietetään virallista 90-vuotisjuhlaa. Jatkankin "pikkujoulusta kontaten", jos olen konttaamassa. Siksi minulle on tärkeää lähteä huomenna, jos Jumala suo.
Palaan seitsemän vuotta sitten lähtötunnelmiin. Sarjakuva siitä kertoo kaatopaikan jätevuoren juurella. Olisi ollut mukava jäädä kanssasi kaatikselle, mutta on lähdettävä. Johon saan vastauksen: Täällä on kaikella taipumus kasaantua. Läheisyys alkoi ahdistaa kuin kaatopaikan rottia enkä voinut välttyä puremiselta. Vesikauhua ei ollut, mutta sainko punkinpureman. Voisiko sen lääketieteellisesti selvittää, kun rokotekin on keksitty.
Tiedän siellä olevan punkkivaaran, mutta enemmän pitää pelätä vihamielisiä lajitovereitaan. "Rakkautta on" sävyttää koko päivää kukkien kielellä sydämeltä sydämelle. Siitä kertoo puhelinsoitto, että rakkaus ei tunne rajoja, paikkaa eikä aikaa. Netin tarjoama love näyttäytyy massiivisten merilehmien laumassa kaksijalkaiseksi kehittyneestä geenivirheestä. Siellä ei kukaan tunne olevansa alasti, eikä kuvakulmia tarvitse peitellä edes vaahteranlehdellä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti