Särkyneet sukupolvet

Nyt on vain otsikoita lisättäväksi blogiin, olen niin tyrmistynyt käynnistäni seitsemän vuoden jälkeen suteettisavolaisten maassa. Kuopiossa tähyilin ympärilleni asemalaiturilla etsien hissiä. "Eihän tämä niin suuri asema ole, että olisi hissi." Kuopio on ollut minun suuri pääkaupunkini, kun olin Savossa ja mielessä sitä edelleen Kallavesineen, Kallan- ja Jännevirransiltoineen. Sillasta oli tullut Saksanseisoja teknisen vian takia. Bussiasema oli remontin kaatopaikkana. Voi tätä esteetöntä elämyselämää.

Tuusniemellä havaitsin ihmisten täyttämät ulkoterassit, vaikka loma-aika on jo ohitettu. Ei tarvitse kotona kaljaa kitata, vaan saa julkijuopotella kaikkien nähden. Kantaja odotti jo bussin tuloa ja auttoi matkalaukun kantamisessa. Mitä lähemmäksi kotia tulin, sitä elävämpänä näin menneet asiat kuin filmiltä. Kiinantulva oli taas kerran vienyt rinteestä ja rapun edestä hiekat ja kivet huithittoon. Matkalaukun pieniä pyöriä ei voinut käyttää avuksi, kun aravalla rakennettu taloyhtiö ajaa vielä pienemmillä pyörillä. Vai mistä kertoo nuorten johtajien autolla ajaminen yötäpäivää meidän rappukiviä hipoen omille ovilleen? Pyörätuolilla piti siitä selvitä aikanaan ja selvisin, vaikka särkyneille polvilleni se oli oma rasituksensa. Mistä muusta tämä kertoo kuin järjenköyhyydestä. Vanhusta ja vanhuksen omaishoitajaa on helppo lyödä.

Rakkautta on....

Tänään canossanmatkalle lähdön aattona ketään ei kiinnosta lähdön syy. Minulle "aatto juhlista jaloin" on totta. Ensi vuonna vietetään virallista 90-vuotisjuhlaa. Jatkankin "pikkujoulusta kontaten", jos olen konttaamassa. Siksi minulle on tärkeää lähteä huomenna, jos Jumala suo. 

Palaan seitsemän vuotta sitten lähtötunnelmiin. Sarjakuva siitä kertoo kaatopaikan jätevuoren juurella. Olisi ollut mukava jäädä kanssasi kaatikselle, mutta on lähdettävä. Johon saan vastauksen: Täällä on kaikella taipumus kasaantua. Läheisyys alkoi ahdistaa kuin kaatopaikan rottia enkä voinut välttyä puremiselta. Vesikauhua ei ollut, mutta sainko punkinpureman. Voisiko sen lääketieteellisesti selvittää, kun rokotekin on keksitty. 
Tiedän siellä olevan punkkivaaran, mutta enemmän pitää pelätä vihamielisiä lajitovereitaan. "Rakkautta on" sävyttää koko päivää kukkien kielellä sydämeltä sydämelle. Siitä kertoo puhelinsoitto, että rakkaus ei tunne rajoja, paikkaa eikä aikaa. Netin tarjoama love näyttäytyy massiivisten merilehmien laumassa kaksijalkaiseksi kehittyneestä geenivirheestä. Siellä ei kukaan tunne olevansa alasti, eikä kuvakulmia tarvitse peitellä edes vaahteranlehdellä.

Ässhäk, kohteliaisuussääntö

Poikkesin vieraalle radiokanavalle. Sain sieltä elämänohjeen. "Anna hetkinen aikaa, hetkinen unohtaa. Hoidan tämän elämän ensin, sitten yhdessä kummitellaan." Kuuntelen kirkkoa radiosta, samalla kirjoitan muistiin Cezannesta taiteilijana TV:stä. Tulee pätkä Aarnesta, joka voisi olla isästäni tai isoisästäni. Sitten tarinoita Saharasta ja radioateljeen äänikuvia 6. elokuuta 1945, atomipommin pudottamisesta. Pitää kuunnella aina uudestaan ja uudestaan, ettei totuus unohtuisi. Olin silloin 4-vuotias. 

Ässhäk = Jumalan pelko. Digi-TV tulee avuksi, ruutu pimenee, että niille, jotka tarvitsevat enemmän kuvia ja mahdollisuuksia on tarjolla ostaa enemmän kuin mitä TV-lupamaksuun sisältyy. Millä ajalla käytetään tätä mahdollisuutta, kun jo omat kiinnostuksenkohteet pitää ohitta päällekkäisyyden tähden. Kamelina Saharassa vai savolaisena Suomessa. On tyytyminen osaansa, sillä arabit ehtivät valitsemaan ensiksi.

Ruudulle lävähtää kotimaassa tarjolla olevia naisenkuvia, eikä sivu suostu poistumaan. Isäni oli viimeinen kohteliaisuussäännön ja etiketin hallitseva kaikissa tilanteissa. Vanhempieni muistoa kunnioittaen lisään vielä sukuvaakunan ja kamelin karkaamisesta kertovan kuvan. Minulla ei ole muuta lisättävää tänään 12.8.2007, jolloin Päivänsini leväyttää komeutensa, suuren kuin grammarin äänitorven ja sinisen. Taskujuoru työntää kukkaroa muistuttavat pussukkansa, joista kolmiterälehtiset valkeat kukat pilkistävät esiin. Kasvaa matalalla. 

Ompelen tupakkapussinsuuompeleella näkemäni mieleen, kun etanat kiipeävät puuhun, kietoutuvat toistensa ympärille muodostaen kukan jatkaessaan sukua. Kaunista. Mistä muusta sivuille tuodut aktit kertovat kuin tämän päivän sairaudesta, jota ei vielä tunneta eikä osata parantaa. Pitäisikö palata luonnonmukaisuuteen? Möyrytauti tunnistettiin poikkeavasta käyttäytymisestä lehmälaumassa. Onneksi on ajassa sukulaissieluja, eläviä ja kuolleita, joihin voin samaistua. Eroottinen hautausmaa parvekkeellani kätkee kaikki, jotka ovat ymmärtäneet ymmärtämiseni väärin ja ovat tunkeneet liian liki. Nyt nekin ovat kukkapenkissä, muistot äänikuvina ruummunrytmeissä. Miltä rauha tuoksuu?

Kilpailuttamalla kilibailuiksi

Puhelinsoitolla aikaansaatu kuvallinen mainos, kun minusta oli tullut jo varhennettu vanhus. En saanut soittajaa uskomaan, että työurani oli ohi. Onneksi jäi mahdollisuus olla hyväksymättä mainosta. Syynä oli, ettei mikään pitänyt paikkaansa, vaan kaikki tiedot oli otettu entisestä puhelinluettelosta. Kaikkein eniten minua ärsytti piirroksen kalju pää ja korostettu korva. 
Toi mieleen puhuvan pään, joka oli kaljuuntunut ja sama paksuuntunut nahka jatkui selässä alas asti. Antoi hieronnasta kurssiaikana juhannusaattona ensimmäisen oppitunnin, mitä vanheneva mies tiesi kokemuksesta olevan tulossa ammatinharjoittajana. 

Korvasin lahtelaisena päivää, jonka olin pyytänyt vapaaksi suorittaakseni kasvatustieteen approbaturin lopputentin. Kaikki toiset kurssilaiset olivat lähteneet juhannusta viettämään. Minut määrättiin päivystämään, jos joku sattuisi tulemaan käymään. Eskon kanssa aherrettiin. Kun kaksi miestä ja naishierojaharjoittelija on paikalla, luiskahtavat puheet navan alle. En ollut uskoa korviani, mutta olin kurssin vanhin ja pistin pojat järjestykseen: Jos tarkoitus on puheilla minut pyörryttää, niin siinä erehdytte. 
Hieronta jatkui asiallisissa merkeissä tämän jälkeen ja kohdaltani koko aktiivisen urani ajan. Työtapaturmia ei ole sattunut, että olisin asiakkaisiin sotkeutunut ja joku pääsisi blogissaan revittelemään. Jätän puheet eduskunnassa lailla vahvistettaviksi, jos ne puheet pitävä paikkansa, mihin katugallupeissa hierojien kaupungissa olen törmännyt. Kaikki on levähtänyt käsiin, sen jälkeen kun ainoana Suomessa hierojia kouluttanut Juntusen yksityinen hieromaopisto loppui. Siellä opin arvostamaan asiakkaita ja tekemään työtä. Periaatteeni pidän loppuun asti, jos vanhaa rouvaa ei viedä Eu:n naiskaupan pakkotyöhön. 

Työhuoneet ovat aina olleet ala-arvoisia. Olen kolunnut pimeitä portaita tutustuessani liikehuoneistojen maanalaisiin kalliisiin kellaritiloihin. Uudessa palvelukeskuksessa aikaansaatu työhuone sai arkkitehdit kauhistellen kysymään: Onko tuo laillista? Kaupungilta ostamassani työhuoneessa kauniissa Käsityöläistalossa kaadettiin seiniä varmuuden vuoksi, että nurkanvaltaajat olisivat saaneet kaikki tilat itselleen ilmaiseksi. Minut lunastettiin välimiesoikeuden päätöksellä uhaten. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Jonakin päivänä hierojat työskentelevät hierojan periaatteella yhtä valoisissa ja viihtyisissä tiloissa kuin Ulla-Maijan Japanissa avaamassa hoitolassa. Nyt on elämässäni ensisijalla syöpälasten kantasolusiirrot ja toisena vanhustyö yhteisöasumisessa. 
Uskon tuotteellani olevan vielä kysyntää suorittamatta kirurgilta vaadittavaa koulutusta. Koulutus voisi tapahtua Muotoiluinstituutissa. Ihminen on taideteos ennen joutumistaan puistonpatsaaksi tai museoon, jos elämää ymmärtää arvostaa. Ensiksi pitää tuntea oma arvonsa, sitten voi arvostaa toista ihmistä. Tähän minua on auttanut teologis-eroottinen aamuhartaus. Sinä kunnioitettu.

TIRKKONEN ja sukuseura

TIRKKONEN, JUHO TAAVETTI

Tarvitseeko siellä hautausmaalla niin usein käydä? Minä en ole haudanpalvoja. Näillä repliikeillä minua tentattiin, kun joku oli nähnyt minut isäni kanssa kulkevan hautausmaalla. Hautausmaa on ainoa hoidettu puutarha köyhtyvissä kirkonkylissä. Kukat tulee kastelluksi, kynttilät sytytetyksi, jos on haudalla kävijöitä. Oma havaintoni oli järjestys, kuinka naapurukset ja suku nukkuivat sovussa nurmen alla tai olivat hiekansyönnissä kuten epätoivoinen kohdaltaan sen ilmoitti. Suvun tutkiminen on tätä päivää. Sukukirjan kirjoittaminen on kallista. Tutkimisenkohteeksi päätyvät vain harvat sukuhaarat, jotka ovat kylliksi nimekkäitä tullakseen tutkituksi. Omasta henkilöhistoriastani muistan jotakin. Kirkonkirjat ja perimätieto tallentaa puuttuvat kohdat. Siitä kertoo isovanhempieni hautakiveen kiinnitettävä laatta setäni muistoksi.

"Minä en tunne sinua. Sinä olit pentuna kierosilmäinen rääpäle", oli naapurin tervehdys tavatessamme, kun palasin vanhempieni hoitajaksi 5-kymppisenä. Toistin nämä sanat Tuusniemelle vastaanoton tuoneelle silmälääkärille. Katsoin ihaillen lääkärin keinuvaa käyntiä. Tiesin hänen kilpatanssiharrastuksesta. Hän vilkaisi syntymävuottani, 1941.7.21. ja lohdutti. "Silloin oli muuta tekemistä, kun hoitaa ajallaan hoidettavissa olevia silmäsairauksia." 
Näkökyvyn heikkenemisen muistan testatessani sitä peittämällä toisen silmän. Katsoin salmen yli saarenrantaa, joka oli vain musta aukko. Elämässäni on ollut vain hyviä valintoja. "Minystä ei tyllyt käsityönöpettäjää", sillä olisin neulanpistoihin tarvinnut hyvää näköä. Hierojana minulla on enemmän kuin näkökyky sormenpäissä. Sen ajan silmälääkäri peloitteli sanomalla: "Silmä joutaa harakoille." Suvussa on kulkenut käsityöammatti. Isoisäni oli "riätäli", samoin isä. Setäni oli vaatturinopin käynyt, torpparinpoika, osallistui nuortenrientoihin työväentalolla. Se koituikin hänen kohtalokseen. Hänet vangittiin punaisena niin kuin köyhän syntyperän mukaan monet muut. 
Olen ferrarinpunainen ja tänä päivänä toiset punaiset ovat minua viemässä EU:n naistyöhön katuhuoraksi ammattini perusteella. Historia toistaa itseään, kun sitä eletään omistajien ehdoilla. Naapurin naista katsoessa en osannut kohdentaa näkemääni tasapainoon. Suun ilme kertoi katkeruudesta, selkä näytti Z-kirjaimelta. Hän yritti vierittää syykseni sydänkohtauksensa, jonka sai muutaman päivän kuluttua käytyään tilittämässä elämäänsä tilaamalla hieronta-ajan. 

"Mitä se lounatuuli itkee?" Yritän muistella kuin pieni poika etsiessään "mänökkäitään" mummon kehoituksesta. "Sillä vammoillamme me rakastamme" ja kirjoitamme, emme akateemisilla suurilla rahoilla, joiden vähyyttä epäiltiin yrittäessäni saada omaishoitajille rahoitusta "Kertomukset kirjaksi- verkkokurssia" varten. Johtaja epäili myös omaishoitajan järjenköyhyyttä antamalla uusia linkkejä "muinaismummojen muistelupiiriin" ja ammattikorkean oppilastyönä järjestämään lievästi dementoituneiden päivätomintaan. 
Mahdollisuuksia on, mutta aika ei ole oikea. Tästä tuli projektini "Työnä ihminen, projektina elämä/Inhimillisten voimavarojen kehittäminen" potentiaalisten ongelmien ja mahdollisuuksien analyysi. Olen täynnä henkeä omaishoitajien puolesta puhuessani. Suru ulosheitosta on muuttunut ankaraksi iloksi, joka naurattaa tänä päivänä. Mitä tulikaan kirjoitetuksi, on tulostettuna näyttökansiossa. Vastakkain asettelussa voimme kumpikin sanoa: "Kirjoitin, mitä kirjoitin." Minulla ei ole syytä pyydellä anteeksi omasta eikä omaishoitajien puolesta. Akateemisilla on kollektiivisen anteeksipyynnön mahdollisuus, joten asia on loppuunkäsitelty tällä rintamalla. Joka toiselle kuoppaa kaivaa, hän itse siihen viisaudessaan lankeaa. 
Isäni sanoi: "Kyllä ne ovat viisaita." Valistin häntä: "Tyhmiä ne ovat, että lävitse näkee ja ketunhännän kainalossa."

Atomipommin vuosipäivä

Stillkuva muistissani George Orwellin "Vuonna 1984" ja tänään atomipommin vuosipäivänä. Tipahdan taivaalta lapsuuskotini pihamaalle. Säteilyvammat lakkasivat polttamasta lopullisesti. 80-luvulla oli vielä kaikki hyvin. Vanhemmat asuivat talvet kirkonkylässä ja kesällä pitivät lapsuuskotia asuttuna Vihtaniemellä. En koskaan lakannut siellä käymästä ja vietin kesäni kaukana kavalasta maailmasta. 
Paluu kirkonkylään atomipommin vuosipäivänä näkyi ja kuului. Luomisen aamun tunnelma särkyi. Nyt on pöly laskeutunut, hiljaisuus on puhunut, joten olen valmis kuvattavaksi iloisena palaajana lapsuustoverini, vanhan merimiehen luo. Pallohousuinen hoppuilija yrittää urputtaa jotakin menneestä muistoa kunnioittavien puolesta, mutta ei ole asioita, joita minä en tietäisi. 
Naapureita edustaa kynitty lintuinfluenssasta selvinnyt kalkkuna, joka sai alkunsa höyhenestä, josta tuli aikansa lennätettynä ainakin viisi kanaa. 

Olen helpottunut asioiden saamasta käänteestä v. 2007 atomipommin vuosipäivänä. Verkkokirjoittajan talo on saanut neljä suurta kulmakiveä, enkä tarvitse edes entisiä johtajia heittämään kuraa peruskivenmuurauksessa. Kulmakivet - Tirkkosen sukuseura; 90 vuotta kuolemansa jälkeen muistolaatta Taavetti-sedälle, vangittiin punaisena, kuoli sairauteen ja nälkään 29 v. Isäni sai sukuviirin eläessään 90-vuotissyntymäpäivänä. - Deutsche ev.-luth. Gemeinde in Finnland: Kiitos Liebe Frau /yhteisvastuukeräys 2007/lahjoittaja - Hyksin syöpälasten isovanhemmat: Isomummo, mummo ja lapsenlapset muistavat heti yhteisen loman jälkeen - Närståendevårdare: Epävirallisen organisaation Ketjukirje - Vertaistukiryhmän kirjoittaja muistaa. 

Verkkokirjoittajan talolla on 4 tukipilaria. Olemme olemassa pelottavassa Orwellin maailmassa vailla heikkouksia ja uhkia. On vain vahvuuksia ja mahdollisuuksia, kun saamme niitä käyttää. Orwellin maailma on poliitikkojen luoma sienimäinen säteilevä pölypilvi, kohonnut tarpeeksi korkealle, että ruohonjuuritasolla meillä ei ole mitään pelättävää.

Liebe Frau

Jumalaisen heinäkuun kaksi viimeistä viikkoa ovat 66. heinäkuuni mieleenpainuvimmat. Olen palannut kotiin lomalta, jonka Kuortinkartano on tarjonnut minulle teemalla "syöpälasten ja isovanhempien leiri". Kotona odottaa kiitoskortti ja puhuttelee Liebe Frau! Tämän odottamattoman kiitoksen varassa jaksan loppuelämäni. Kovilla panoksilla ampunut yläkerran ukko tulee taas mieleen. 

Lauantaipäivän luentopalautteen ja kiitoksen antamisesta päättyi sanontaani: Kissa elää kiitoksella, koira pään silityksellä. Johtaja hiplasi naisien olkavarsia kiitoksensa tehosteeksi. Itse en lämmennyt tällaiselle katteettomalle puheelle. Päinvastoin: Sanat puhuivat toista ja teot toista. Radiopsykiatrini mukaan tämä tekee meidät hulluksi. Mutta se oli minun pelastukseni, suuttua verisesti kuin Bergman. Hän oli lääkittynä hullujenhuoneella kadottaen minuutensa. Suuttuminen koituikin hänen parantumisekseen. Olemme samoilla linjoilla, kun hän puhuu käsityöstä ja tuotteesta. 

Hierontakin on tuote käytettäväksi, vaikka markkinavoimat sitä kampeavat tehokkuutensa takia sivuun, että yhteiskunnan tukemalle fysioterapialle olisi jonossa käyttäjiä ja verorahoja tuhlataan oireiden poistamiseen. Jokainen taaplaa tyylillään ja kehittelee bisneksiään. 
Asiakkaani kertoi kateellisen naapurin terveiset ohjatessaan oikeaan hoitoon.
- Mitä sinä siellä käyt. Mene fysioterapiaan, siellä saamastasi hoidosta saat Kela-korvauksen. Asetu jonon päähän, jossa saat toiselta luukulta takaisin. 
Kyllä meidän poikamme merellä osaavat kehitellä systeemit ja järjestellä jonoja. Muistuttaa naapurimaan aikaa, jossa asetuttiin jonon päähän tietämättä, mitä siellä jonotettiin. Aika oli kommunismi, jota meillä toteuttaa vallankaapannut kokoomuslainen valtiovarainministeri. 

Voi aikoja, voi tapoja. Minun ismini ovat menneet puolueiden sekoittamina pahasti solmuun. Seuraavia vaaleja odotellessa kehittelen osakeantia. Muuten historia toistaa itseään pankissa, puhelimissa, bonuksissa. Kaikki minulle hyvitetty on moneen kertaan minulla maksatettu. Kiitokset tulee odottamatta ystävällisesti puhuttelemalla. 
- Liebe Frau! Siinä maamonkielellä taatonmaassa on opettelemista, kun useimmin olen kuullut: Turpiin vaan ja onnea! Näin mustalaispoika pyysi itkunalkua hautajaisissa. Naapurin ärrävikainen yritti selvitä tekstatun muistovärsyn lukemisesta. 
- Perlrhana, ovat sekoittaneet kirlrjaimet. Tule Liekko lukemaan. Meitä luku- ja verkkokirjoitustaitoisia tarvitaan muistamaan ja muistuttamaan, miten selvittiin ennen dementiaepidemian yleistymistä, kun sananvapaus on uhattuna.