lauantai 28. kesäkuuta 2014

Potseja ja karhuja

Loppu hyvin kaikki hyvin

Jo kolmaskymmenes kesäjuhla Kuortinkartanossa. Viime kesänä kävin tyhjentämässä pukukopin tavaroistani, jotka jäivät sinne kevättalven leirin peruuntuessa lasten sairastumiseen. 
tiistai 13. helmikuuta 2007  Uusi osoite  oli tänään hakusessa. Jotakin minulle käsittämätöntä tapahtui blogin sisäänkirjauksessa. Sitä ennen päivittyivät kotisivut omia aikojaan. Viimeiseksi lisätyt PDF -tiedostot eivät auenneet omalla koneella. Tiesin niiden olevan tallessa ja nyt voin katsoa Lukulehti  -linkistä YEATutkinnon hyväksytyn Sukupolvenvaihdoksen paperilla. Milloin lienee toteutettu käytännössä? 

Projektin muuntaminen Projektityöväline, jonka avulla projektisuunnitelmaa
muutetaan tarvittaessa toteutusvaiheen aikana.

Projektin muuntaminen Tarvittavat resurssit
Vapaaehtoistyö Erityisosaaminen
tieto, taito, tunne
"Yhdessä työskentelevän ihmisyhteisön hyvinvointi on sitä suurempi, mitä vähemmän henkilö vaatii itselleen suorituksensa tuloksesta ja mitä enemmän hänen tarpeensa tulevat tyydytetyiksi, ei hänen omista suorituksistaan, vaan toisten suorituksista."
(Rudolf Steiner: sosiaalinen peruslaki)

potsipaivatOlen oppinut uudestaan ja aijon jatkaa valitsemallani tiellä. Sen teen ihan oikealla tiellä, onhan näillä sähköisillä yhteyksillä omat esteensä eikä tämä ruudun tuijottaminen tuota kuin näköhäiriön sahalaitaisena maailmanpyöränä. En löytänyt blogia enkä voinut kirjautua entisillä tunnuksilla. Ohjeita annetaan kysymällä, mutta kun en ymmärrä kysymystä, kuinka siihen voin lukea vastauksen. Sekin selvisi, luukku.com ei enää ole käytössä. Tukehtui kauan sitten roskapostin paljoutta, kun en ostanut lisätilaa.

Verkkolehti Värtsi esittelee Idän Karhun, jota on varottava herättämästä ainakaan amerikkalaisten voimin. Parasta olisi pysyä kaukana Suomi-neidonkin nukkuvasta leijonasta. Sveamammalla on ilon aiheita, 
kun prinssi osti kihlat Sofialleen. 
Maailman kauneimmat puutarhat
3/10. Intia. Taj Mahalin palatsia ympäröi värikylläinen ja näyttävä puutarha. Chandigarhilainen puutarha on kuuluisa kierrätysmateriaaleista valmistetuista patsaista ja näyttävistä vesiputouksista.  
Päivien potsi juhlii kolme päivää, onhan rakkaus nopeampi kuin Piirosen pässi. 
Näitä en käy selvittelemään, onhan omissa asioissakin työtä pitää järjestyksessä. Mitäpä minä kertoisin iloja toisten suruksi ja surujani vahingoniloisten iloksi.

Jalkapallon viimeiset pelit ovat käynnissä.  Allsång på Skansen 
tulee tilalle.
 Ruotsissa on vaihdettu vapaalle, ja kesälomat ovat alkaneet. Sen johdosta seuraavana kahdeksana tiistaina lauletaan yhdessä Skansenin Sollidenscenen
-lavalla Tukholmassa. Perinteiseen tapaan lähetykset ovat suoria, joten niissä ei ole suomenkielistä tekstitystä. Onneksi musiikin kieli on kuitenkin kansainvälinen, joten tunnelma tempaa varmasti mukaansa toista kotimaista taitamattomankin. Tänä vuonna juontajana ei enää nähdä lutuista Måns Zelmerlöwiä, sillä hänet on korvattu September-taiteilijanimellä esiintyvällä artistilla, Petra Marklundilla. Tänään lavalle nousevat Ace Wilder, Niklas Strömstedt & Eric Bazilian sekä Malena Ernman & Loa Falkman. Illan suurin tähti on silti brittilaulaja James Blunt. Myöhemmin kesällä laulutuokiota vetävät muun muassa Laleh (15.7.), Darin (22.7.), Titiyo (22.7.), Weeping Willows (29.7.), Ola Salo (29.7.) ja Timbuktu (5.8.). 


 
Potsin tehtävä päivänsä onnistumiseksi

Enemmästä ohjelmatarjonnasta ei ole väliä.  "Labor improbus omnia vincit" Wallanderin jälkeen "ken tästä käy saa kaiken toivon heittää". Linkit palasivat paikoilleen eivätkä aukea. Jotakin on pielessä tässä aparaatissa.

Ei kommentteja: