maanantai 25. lokakuuta 2010

On edessäin uusi tie

Aina sieltä lähdettiin vapaata vettä pitkin veneenkokan osoittaessa suuntaan, mihin milloinkin oli asiaa. Takaisin tullessa valintaa ei tarvinnut miettiä. Edessä oli kotimatka, Vihtaniemen viimeinen talvisavu. Niemenkärki oli virkistysaluetta ja lehmien laidunta.

On tullut uusi aika vuosisadan kallistuessa loppupuolelle. Kunta näki, että olimme saaneet elää liian leveästi. Vapaata liikkumista pitää rajoittaa tuomalla uusrikkaat kunnanmökkiläiset rannoille jakamaan elämää pellossa veräjät auki. Meiltä ne sulkeutuivat lopullisesti.

Mikä oli se huutavan ääni korvessa, joka vetosi elämän jatkamista oikeuden ratkaistavaksi: "Maaoikeushan sen viimekädessä päättää", kuuluuko meidän ranta enää meille vai kunnan haalimille sijoittajille. Siinä sitä ihmetteli isäni aluksi, mutta kertoi sitten minulle. Pyysi ihmettelemään kanssaan ja kysymään, kuinka maa makaa. Hän varmasti koki muuttuneen tilanteen yhtä pakottavaksi kuin sotaan lähdön. Se ei jättänyt valinnan varaa. Oli lähdettävä. Vielä suuremmalla syyllä hän ihmetteli pakkomääräystä rauhan aikana. 

Julma jumala rahan voimalla oli saanut toteuttajansa pienissä kunnissa.  Minulle kerrottiin; mies tuli vuonolta, näyttäen huonolta siinä vinohelmaisessa villapaidassa, haudankaivajaksi. Avioitui sairaanhoitajan kanssa, jolla oli ollut haaveena päästä piispattareksi. Piispa valitsi toisin ja tarina kertautui uudelleen, kun silloinen pappismies saarnasi piispana kirkossa. Jokainen on mahdollinen ehdokas lemmenkippeitten naisten unelmien kohteena. 
Minulla ei ole kokemusta, onko kirkon sisällä sukupuolineutraaleja parisuhteita. Olisihan minun puruaivoille pähkäilemistä, jos pappisperheen molemmat puolisot olisivat samaa sukupuolta. Kumpi olisi herra kirkkoherra ja kumpi rouva kirkkoherra, vai olisiko presidentin vastaanotolla molemmat herrakirkkoherroja toinen virkansa puolesta kutsuttu, toinen avec.

Pysyäkseni asiassa tämä haudankaivaja keksi luvata lapsettomalle pariskunnalle vanhuuden hoidon ja huolenpidon, jos saisi kirkonkylän keskustasta vanhusten maat itselleen. KoiraPennanen meni halpaan, kun uskoi kuolleitten sielujen metsästäjää. Omaisuus siirtyi haudankaivajalle, vanhukset tarvitsivat hoitoa. Heidät siirrettiin laitokseen odottamaan kuolemaa. Olihan heillä eläkkeensä, jolla maksoivat saattohoitonsa. 
Siinä saneltiin Tuusniemelle toimintastrategia 1980 -luvulta lähtien. Kaikki halusivat hyötyä vanhojen ihmisten pahan päivän varalle säästämästä pesämunasta. 

Vanhempani olivat joutumassa tähän tilanteeseen, kun isäni soitti avuntarpeesta äidin halvaannuttua. Hautaustoimistosta käytiin monta kertaa päivässä vanhempieni luona. Hoivarinki oli vain suurentunut, kun maalta vanhukset tulivat kirkonkylään lähelle palveluja. Kunnanlääkäri, toinen vinohelmaisen T-paidan käyttäjä, ei katsonut hyvällä isääni, joka ei ollut höynäytettävissä. Näistä omistaan kiinnipitävistä tuli lakovariksiin verrattavia paluumuuttajia. Pysyisivät siellä entisillä elomaillaan ja kuolisivat maanhiljaisina jättäen perintönsä yhteiseksi hyväksi.

"Minä tulen" ja tulin ja näin ja sain tarpeekseni. Nyt tein pikavisiitin tietä pitkin. Tie oli kunnostettu valtion apurahalla, merkitty aurausviitoilla ja rantaan tehty kääntymispaikka sulan veden ajaksi. Ehkä siitä talvella jatkuu jäätä pitkin talvitie kirkonkylään. 
Itse ajattelen Juojärven veden vajoavan jättäen lomahuvilat tyhjän uoman reunalle. Olisihan siinä rotkolaaksoa ihmeteltäväksi, kun on niin paljon riitaa. On maailmassa tapahtunut suurempiakin ihmeitä, kun ei osata viljellä, varjella eikä elää sovussa toistemme kanssa tässä kauniissa maassa.

torstai 21. lokakuuta 2010

Ennakkosopimus kunnan kanssa

Tutkiessani vanhoja kirjoituksiani löysin oman selviytymisstrategian - sopimalla kunnan kanssa etukäteen, kuinka vanhempieni omaishoidosta kunta hyötyisi ja mikä olisi minun osuus vanhempieni kotona hoitamisesta vaihtoehtona laitoshoidolle.
- Hoitaisin vanhempani pyytämättä mitään korvausta tekemästäni työstä.
- Kunta saisi ottaa kaikki rahat, osakkeet ja lapsuuskodin maineen samalla periaatteella kuin lapsettomana kuolleen omaisuus joutuu valtiolle. Nyt olisi edunsaajana ollut kunta.
Tämä olisi ollut ennaltasovittava kuin Juudaksen lupaus Jeesukselle kavaltamisesta. Tästä kertoo viimeksi löydetty Juudaksen evankeliumi.

Monelta turhalta toimenpiteeltä olisin säästynyt. Olisin tullut kuitenkin ristiinnaulituksi muiden juuttaiden toimesta. Olihan siellä heitä pankista, postista, lääkäristä hautausurakoitsijoista lähtien. Heidän etuuttaan ja ajatusmalliaan loukkasin ja sotkin suuret suunnitelmat. Samaa pakkopullaa on syötetty senkin jälkeen soveltamalla lakia mieleisellään tavalla, vaikka asian ei luulisi kuuluvan kenellekään ulkopuoliselle.

Mutta eiköhän tämä tästä valkene minunkin kohdallani. Laukku on pakattu viimeistä lähipäivää varten ja yllättävät asiat ovat saaneet myönteisen käänteen. Menetin yöunet moisista ilmoituksista ja siksi olen koneella puolenyön jälkeen. 
Sydämelle ei ole hyväksi liian suuret murheet, mutta ei myöskään ilonaiheet. Tulihan kotitehtävät tehdyksi ja laukku pakatuksi. Vielä ilmoitus Miinalle ja tiedustelu, onko kursin lopetusaika tiedossa. Muuten viidestoista yö taas saapuu painajaisineen  enkä aamulla tiedä missä minä herään. Olisihan sekin vielä koettava, mutta toivottavasti tämän kerran kotona omassa sängyssä.

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Kuolleenmeren kääröt

Eletty elämäni kertautuu aina uudelleen yhtymäkohdissa tähän päivään uutisista kuultuna. Todistusaineiston säilyminen on kohdallani ihme.

Taas kerran tavaramme olivat muuttokuormassa ilman määränpäätä seuraavasta kodista. Lasten kanssa hakeuduin tuttujen luokse, mihin lie (X) rastina ruudussa avioliitossa elävä mies hävinnyt. Vasta viikkojen perästä tiesin, missä tavarat olivat. 
Menin varovasti maanalaiseen tyhjältä näyttävään autotalliin. Siellä perimmäisessä nurkassa oli meidän koti paketeista purettuna. Otin mukaan välttämättömimmät tavarat ja poistuin ahdistuksen puristaessa rintaa. 
Katto oli saatava pään päälle ja lehti-ilmoituksella se löytyi. Asunnonvälittäjät ottivat välityspalkkioita antamalla osoitteita jo vuokrattuihin kohteisiin. Eikä asunnottomuus ole mihinkään hävinnyt. Sitä tuodaan esille viettämällä asunnottomien yötä.

Toinen uutena tullut esitys uutisissa oli pikakouluttaa vanhusten avuksi uusi matalapalkkainen hoivatyötä tekevien uusavuttomien ryhmä. Jos on oppinut itsestään pitämään huolta, osaa huolehtia avuntarvitsijoista tekemällä samaa, mitä itsellekin toivoisin tehtävän. 
Herättää vastusta koulutettujen sairaanhoitajien taholta.
Nyt on kyse työstä ja työn arvottamisesta. Se tulee esille koulutusrahastoa koskevassa laissa. "Yrittäjänä, maatalousyrittäjänä, perhehoitajana ja omaishoitajana tehty työ ei kerrytä työhistoriaa." Työtä on vain palkkatyö ja optioilla lahjottujen johtajien rahastus. Viimeksi törmäsin tähän lakiin suoritettuani kaksi ammattitutkintoa, joista nuoremmat kuittasivat porkkanastipendit. Minulle tarjottiin keppikeittoa, olihan ikä ja työhistoria ehdottomia esittelijän mukaan. Hän vetosi lakipykäliin, jotka viimeksi oli vahvistanut rauhanruhtinas ollessaan presidenttinä typerille suomalaisille.

Kukaan ei ole kysenalaistanut tuota lakia ja yhdenvertaisuutta lain edessä. Ylpeillään vain meidän osaamisella rauhantyössä, kun on saatu rauhan noopeli. Se ei ole minulta pois, saihan Äiti Teresa Nobel -palkinnon kuolevien hoidosta Kalkutan kadulla. Se antaa arvon minunkin tekemälle työlle maailmalla.

Palaan Kuolleenmeren kääröihin omista lähtökohdista. 
Kun vihdoin oli saatu seinät ympärille, tutkin tarkkaan olivatko kaikki tavarat tallella. Kirjoja oli käytetty maalialustoina ja töhritty. Vihkiraamattu oli poissa. Se hävisi sille tielleen. Olin surullinen, olihan siinä merkinnät perhetapahtumista. Tänä päivänä ja jo silloin iloitsin, kun kouluaikana alkanut kirjeenvaihto saksaksi oli tallessa siinä käsinpunotussa, vaaleansinisessä paperikotelossa. Minua ihan huimasi ne kirjeet ja talletin uudelleen laatikon pohjalle.

Saimme uuden kodin ja lähetin kirjeen Tonavan rannalle. Siitä se virisi uudelleen. (X) rasti ruudussa tuli mustankipeäksi, minulla ei saanut olla ketään uskottua. Hänellä vain velvollisuuksia sukuansa kohtaan. Nuo sukulaiset ottivat kirjekuorista postimerkit ja leikkasivat palan korttien nurkista lupaa kysymättä minulta. 

Vuoden voimautuminen valokuvien kautta on tuottanut tulosta. Eletty elämäni on järjestynyt yhdestä valokuvasta alkaen. Siitä seurasi elämäntarina, tunneperhe, selviäminen syöpälapsen ja pikkusiskon mummona. Omaishoito suuressa sisarusparvessa ja omat puoleni ovat vielä esittämättä ryhmälle. Vanhat albumit on päivitetty. Uutta on suuri leikekirja ja kellarista tuotu kirjenippu vielä työstämättä.

Viimeiselle sivulle kiinnitän kuitenkin palan Berliinin muuria ja ne kolme valokuvaa unohtumattomasta Suomesta ja nuoresta neidosta Jännevirran sillalla. Jokiristeily voi alkaa. Voimauttavan valokuvan menetelmät auttavat huostaanotettuja tyttöjä, mutta myös väärinymmärettyä 7 -kymppistä mummoa.

ELÄMÄ ON IHANAA, KUN SEN OIKEIN OIVALTAA.

Sitä ei vain voi suomeksi kirjoittaa, kun kirjurit ja tulkit tekevät konekielistä tekstiä. Minäkin sitä osasin, mutta käsittelen ja elän sen tunteella uudelleen.
Kuuntelen ulkoa kuuluvaa porausta kuudenteen kerrokseen kolmen summerin takana. Kerrostalon seinän vierestä on kaivettu auki monta metriä talon perustuksia. Kosteusvauriota sieltä korjataan. Uskomaton juttu sijoitusasuntojen omistajille.
Minulle vuokranmaksajana ei ole mitään uutta. Kaikki Suomessa tehdyt menestystarinat osoittautuvat kupliksi. Pitää viedä työt halvan työvoiman maihin. Sieltä tulee myrkyillä käsiteltyjä homehtuneita kenkiä ja huonekaluja. Suomalainen työ on kärsinyt arvonalennuksen, kun omistajien pitää saada voittoa. Kuinka kauan tämä kehitys voi jatkua?
Sanoudun tästä kaikesta irti ja teen pieniä tekoja suurella rakkaudella.

tiistai 19. lokakuuta 2010

Kuninkaankivi

Pitäisi löytää prinsessallekin valtaistuin.Teimme lähtöä veneretkelle ja kävisimme katsomassa tikkojen kerrostaloa ja istuisimme jokainen vuorollaan Kuninkaankivellä.


Kahden koneen ja samalla kahden kielen loukussa kuvat vaihtoivat paikkaa. Kuninkaankiven M -vaakunalla on pitkät perinteet allianssista toiseen. Nyt Lahti valmistautuu kuninkaalliseen vastavierailuun. Meidän prinsessat tulivat kuvatuksi kruunun alla käydessään Ruotsissa. 

Valokuvat voin järjestellä mieleiselläni tavalla ja silti ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kaikki vanhat albumit ovat saaneet arvoisensa, paljon kertovat kuvat. Niiden järjestäminen on ollut yhtä voimauttavaa kuin 2000 muuttopäivän vaatima kaaoksen järjestäminen. Kolme päivää ja kolme yötä yhteen menoon tein työtä, muistelin 54 omaishoidon miestyövuotta. Joulupostimerkit löytyivät ja ovat olleet järjestyksessä. 

Nyt saman ovat kokeneet minulla olevat valokuvat.


Seuraava vaihe voi alkaa. Passauer Melodien vaatii jokilaivaristeilyn. Nyt minulla on siihen aikaa. Jos en olisi tarttunut hukkuvalle tarjottuun oljenkorteen, olisin Maija Mehiläisenä haaksirikkoutunut äärettömällä ulapalla. Kiitokset lisään niille, joille kiitokset kuuluvat, ensimmäisen vihkon sivulle Voi hyvin -kansiossa; Mauri Kunnaksen koiraveljesten kansikuvalla varustetussa 12 ruutuvihkosta.  On heitäkin ollut riittävä määrä. He ovat luvanneet antaa äänen minulle puhua. Nyt käytän äänioikeuttani. Jos en niin tekisi, on sanottu 'kivet huutaisivat'. Minun kivet kukkivat Juojärvellä lapsuuskodin uimarannassa.

Politiikka on vailla vain rahaa, rahaa ja rahaa. Minulle ei ole selvinnyt, mihinkä meidän rahaa tarvitaan vaaleissa ja budjeteissa. Sen selvitän paremman tekemisen puutteessa. Papin kymmenyksinä hautaansiunaamisesta tuotu lehmä ei jaksanut seisoa asennossa sidottuna puuhun. Se tempoili aikansa ja pappi huolestui: 
- Kas, kas, kun se nykii. 
Ennen toimituksen päättymistä solmu köydessä aukesi, lehmä vapautui kiinnisitomisesta ja otti jalat alleen. Papilla oli tiukat paikat kiirehtiä viimeistä aamenta. Ja lisäsi: 
- Nyt sen piru vei.
Sopii tähän päivään, kun odotan Levengoodia Ruotsista katsastamaan seuraavaa presidentiehdokkuuta. Johtajuus on meillä hukassa, ollaanhan asuttu liian kauan 'avoimessa yhteiskunnassa, suljetun yhteiskunnan säännöillä'.

Luomakunnan aamun allianssi

Aamu alkaa kohtauksella eräästä avioliitosta kauan sitten. Aurinko nousee Utsjoella klo 8.40 ja laskee klo 17.20 ensimmäisen ilmoituksen mukaan. Toinen ilmoitus laskuajasta 17.12. Sama tuo mihin aikaan, kun laskee vuorenvarmasti.
Perhe on yhteiskunnan perusta. Samalla alueella asuvat perheet muodostavat kunnan. Kunnat kuuluvat valtioon, jota me kutsumme Suomi-neidoksi muotonsa mukaan. Olen saanut päätökseen viimeiset sivut oman elämäntarinani selkärangaksi. Kirjoitustaidon hankkiminen on ollut vaativin taito, että saan itsestäni omannäköisen kuvan. Tunteet ovat minun omiani, yhteiskunta ravistelee inhorealismilla poliittisessa kentässä. Rakkaus ja politiikka ovat vastakkaiset voimaparit, joilta ei voi välttyä. Rakkaus on elämää ylläpitävä voima ja sen nujertamiseksi on jokaisella puolueella oma ohjelmansa tuhota elämää. Siinä julma jumala rahoineen on voitolla.

Kaikki poliitikot ovat siirtyneet maakunnista Uudellemaalle ääniä kalastelemaan. Kun on lähtenyt maan myyden, pellon heittäen, voi tehdä omia ratkaisujaan pysyäkseen pinnalla. Vieläkö rahalla valitaan 200 edustajaa meidän asioista päättämään? 
Minut on vedetty mukaan taistelutantereelle vallanvaihdosta lähtien 6.2.2000. Silloin oli isäni viimeinen elonpäivä ja valittiin ensimmäinen naispresidentti  ja uuden vuosituhannen Suomen presidentti. Silloin se ei minua heilauttanut, mutta sen jälkeen olen nostattanut hirmumyrskyn. Kotikunnassa jatkettiin samalla sapluunalla kuin 1900 -luvun alusta on eletty. Ydinperheen, kunnan ja valtion kanssa eläminen on ollut epäjärjestyksessä. 
Avaan koneelta pikkumökin ikkunan linkiksi.
(http://www.tedxhelsinki.fi/?page_id=127 Miina Savolainen vanha osoite.)
Kuinka nuorella Miina Savolaisella oli visio purkaa yhteiskunnan käyttämää valtaa, kun perheillä menee huonosti, tänä päivänä vielä huonommin yhä useammassa perheessä. 

 
Maailman ihanin tyttö

TEDx Helsinki II - Miina Savolainen - Voimauttava Valokuva/Katsoa Toisin



Omaishoitoasiassa uidessani vielä syvällä sain sätkyn eduskuntatalossa järjestetyssä luentotilaisuudessa. Siellä kuntaliiton lakimies ilmoitti iloisesti olevansa sosiaalihuollon asiakas. Hänen pieni tyttärensä oli kunnallisessa päiväkodissa. 
En voinut yhtyä hänen lakipykäliä sisältävään aiheeseensa, mitenkä sosiaalihuollon asiakkuus oli minua ja vanhempiani opettanut. Puiston penkiltä kuului urahdus susirajalta tulleen omaishoitajan esittäytyessä. "Ethän sinä ole sopiva omaishoitajaksi." Näin meidät jaettiin jyviin ja akanoihin omaishoitajina.

Onneksi olin uupunut ja järkyttynyt kuulemastani. Järkytyksen seurauksena olisin kantanut kaikki tuosta ajasta minulle annetut valitusosoitukset roviolle autotallin sementtilattialle ja polttanut ne poroksi. Uupumus oli kuitenkin suurempi kuin järkytys enkä jaksanut muuta kuin viedä roskat jätelaatikkoon. ONNEKSI, nyt näille päätöksille on käyttöä, kun osaan purkaa sairasta vallankäyttöä.


Kassavahti puhuu allianssista Saksan ja Ranskan puuhatessa yhteistä päätöstä, että ylivelkaantuneen Kreikan tapaus estetään tulevaisuudessa. Kassavahdin tietämys on yhtä suurta kuin kokemuksensa lapsiperheen arjesta kahden tyttären isänä. Hän osoitti suurta viisautta isyyslomallaan puuhailla omiaan afterski -tapahtumassa, kun valtion asioista päätetään ilman kassavahtia.
Yhtä suurta kokemuksen tuomaa viisautta saadaan lukea tohtori Lipottaren kirjallisesta tuotannosta yksinhuoltajana, eronneena naisena, eronneena miehenä ja mooseksen eläköitymisen jakajana. Näen vain muurissa poliittisen aukon, josta Lipotar kaavaili pelastuksen aukeavan suomibrändin kirkastajana.


Minun kokemukseni allianssista on Katujätkä -projekti, johon minut sotkettiin lähellä eläkkeelle jäämistä. Nuori koulutettu hieroja oli hakemassa paikkaansa yrittäjänä 10 vuoden jälkeen koulutuksen päättymisestä. Hän oli tehnyt sitä, mitä edunvalvoja oli kaavaillut minunkin osaksi 30 vuoden ammatinharjoittamisen jälkeen laillistettuna hierojana. Tekemällä oppii, vaikka tekisi virhepäätöksiä. Olen maksanut oppirahani, jotka politiikka on maksettavakseni määrännyt ulosoton uhalla.

perjantai 15. lokakuuta 2010

Riksdagen 100 år

Sodan aikana syntynyt tyttö kävi läpi saman historian, minkä näin illalla plan -kummiksi kutsussa. Satsaa tyttöihin. Heidän kauttaan työ tuottaa hedelmää seuraavassa sukupolvessa.

Maalla oli tilaisuuksia harjoitella leikkien tulevia töitä, jos aikoo jatkaa elämää maalaisena. Kunnalliskoti saaressa oli maanviljelystä harjoittava yhteisö muonamiehineen ja työnjohtajineen. Asukkaita käytettiin työvoimana talon töihin. Ei tarvittu kesätyöharjoittelijoita kuolevien ja sairaiden hoitajina.

Siksi hakeuduin  Ruotsiin kesätöihin. Sitä ennen kesälomalla toimitin pieniä askareita kotona. Joka päivä tiskattiin ja kuivattiin astiat, siivottiin, ripsuttiin lehmät lypsyrauhan säilyttämiseksi. Eno tarvitsi lapsenlikkaa heinäpellolle. Myöhemmin kitkemään ja harventamaan turnipsipeltoja ruokapalkalla. Mansikanpoiminta kesällä oli ensimmäinen palkallinen kesätyö. Siitäkin muistan antaneeni osan emäntäkoulussa olevalle sisarelle taskurahoiksi. 

Muiden paidoiksi on aina pellava kasvanut, minä sen vain kitkin. Elin jo 19. kesää, kun lähdin Ruotsiin. Siitä on mukavat muistot omasta näkökulmasta. Kirkon diakonissan paimenkirje oletti asioden olleen toisin. Olin jo kotona, kun isäni sai kirjeen Sisarelta. Seikkaperäisesti hän vuodatti epäilyksensä, että olin ollut huoraamassa Ruotsissa ja vielä jatkanut sitä Jyväskylässä kotimatkalla. 
Isähän otti todesta. Olin tuottanut häpeää ja hän aikoi hukuttautua keskellä salmea kaukana kotirannasta. 
Millä sitä puolustautuu, kun kirkon opetuksen saanut saarnaa?

Tähän ikään kaikkeen elämään vaikuttaa sukupuolivietti. Jopa isäni totesi tuloksettoman syöpäjälkitarkastuksen jälkeen lääkärin asenteen vanhaan potilaaseen. Pitkään pyydeltyäni lääkärissä käynnin tulosta isäni sai vaikerrettua: "Mitä se vastanainut lääkäri välittää vanhan ukon syövästä." Lohdutin isää sanoen: "Lääkärin naimiset eivät kuulu isän syöpään. Tulen mukaan seuraavan kerran."

Jos kunta, Tuusniemi, olisi homo, voisin seurustella kaikkien kanssa kuin Levengood Suomesta. Hän voisi tulla paikkaamaan seuraavan presidentin puutteen ja korvata lesbon Suomi-neidon vaikka kuninkaana. Naisena olen joutunut lesbon ahdistelemaksi, enkä tiedä mitään sen katalampaa, kuin selkäpiitä karsivan inhon lesbon vanhanpiian katseessa.

Palaan päiväjärjestykseen Isä Camillon ja Äiti Teresan kirjeenvaihdon päivittämisellä. Meillä on sukupuolineutraali hallituskriisi menossa ja tulossa. Naimiset eivät kuulu päivän politiikkaan. Siitä pitää maikkari ja roskaposti huolen eikä siihen tarvita rikollisella velkavaalirahalla valittuja kansanedustajia. Otetaan sanasta miestä ja sarvesta härkää. Eduskunta on väärä paikka selvitellä omia raha- ja ihmissuhdesotkuja. Tai piru meidät perii.

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Päästä meidät pahasta

Herään aamulla nousutahteihin, joista kuulin jotakin kehäkukista kappaleen nimessä järkevästi suomennettuna. Se sopii minulle tähän päivään. Chileläisiä nostetaan maan pinnalle kaivoksesta yksitellen pelastuskapselissa porattua tunnelia pitkin.

En katso livenä, kun itselläkin on pelastusoperaatio käynnissä. Sitä on kestänyt vuoden ajan lähes 70 vuotta eletystä elämästä.
Kaikki loksahtaa kohdalleen.
Ei ole kanavauudistus menossa. 
On vain ilmoitus millä hinnalla haja-asutusalueiden ihmiset pääsevät laajakaistayhteyksistä nauttimaan. 
Toiseksi käytiin välikysymyskeskustelu, kumotaanko jätevesilaki ja laaditaan uusi. Sen näkee perjantaina. 
Kolmanneksi katsoin homoillan. Otin sieltä itselleni ohjaajan ajatuksen kansanedustajan mielipiteestä homoihin. Ohjaaja ei tarvinnut kansanedustajan hyväksyntää homoudelleen. Siinä on minunkin elämänohje. En kerjää hyväksyntää olemassaololleni keneltäkään. Elämälle kiitos sain siltä paljon!

Jos kunta, Tuusniemi, olisi homo ja valtio, Suomi-neito, lesbo, minulla ei olisi ollut mitään hätää.
  1. Olisin saanut istua Koivuharjun kamarissa alakoulussa tytön vieressä.
  2. Olisin saanut käydä oppikoulua ulkokuntalaisena rehtorin  taluttelematta korvasta kansliaan. Olinhan syntyperältäni torpparin jälkeläisen tyttö. Se on yhtä vaikeata kieltää kuin sukupuolineutraali yhdessäasuminen Kelan tädille.
  3. Minusta olisi tullut käsityönopettaja jäämättä vanhaksipiiaksi.
  4. Sairaanhoitajakoulun testin ilmoittamiseen olisi riittänyt hylkäämiseen johtaneet syyt, vetelemättä ikää, 29 v, myöhäsyntyisenä hankkia ammattia itselleni vähemmällä v**********ella.
  5. Olisin voinut käyttää valkolakkia vapputorilla seurauksitta. Naisvaltaisella työpaikalla ei enää puhuttu minulle. Mallimestari puhutteli alentuvasti Maire-maisteri.
  6. Olisin saanut olla laillistettu hieroja edunvalvoja/kansanedustajan leimaamatta katuhuoraksi.
  7. Olisin saanut olla omaishoitaja neljännen ukkaasin velvoittamalla tavalla kunnioittaen isääni ja äitiäni.
  8. Olisin saanut olla punkinpurema tulehtuneine polvineni leimaamatta minua kuluneeksi, vanhaksi akaksi, joka lähetetään psykiatriseen hoitoon.
  9. Olisin saanut olla työstä ja unen puutteesta uupunut. Mutta en sairas enkä työvoimatoimistolle päänvaiva, kun halusin jatkaa työtäni eläkeikään asti.
  10. Olisin saanut hankkia verkkokirjoitustaidon vähettelemättä: Mitä sinä täällä teet, olethan kohta eläkkeellä? Mehän järjestämme verkkokirjoituskurssin akateemisille. Omaishoitajissa ei ole akateemisia, he hoitavat eläkevirkaansa  ja äidit hoidetaan laitoksissa Kelan antamilla ohjeilla.
  11. Olisin voinut saada suoritetuista tutkinnoistani stipendit, mutta ikä ja työhistoria ovat ehdottomat. Vahvistaa rauhanruhtinas aikanaan koulutusrahastoa koskevassa laissa.
  12. Olisin päässyt eläkkeelle lainmuutoksella ostamatta itselleni arvonimeä, VARHENNETTU VANHUS, osamaksulla kuolemaan asti.
  13. Olisin saanut kuulua yhdistyksiin ja seurakuntaan sovittuja pelisääntöjä noudattaen. Minut on heitetty ulos ja erotettu kirkosta.
  14. Olisin saanut tehdä sukupolvenvaihdoksen lapsuuskodissa jatkajana ilman manausta oikeuteen: "Maaoikeushan sen viimekädessä päättää", kenelle lapsuuskodin uimaranta kuuluu.
Sirkka Hämäläinen kieltää: Minun veskaani ei kosketa.
Minulle annetaan joka päätöksestä valitusmahdollisuus eteenpäin.
En valita, kun minusta tehdään maksumies lahjotuille päätöksentekijöille tilatusta päätöksestä.

Kaikki alkoi eilen, kun löysin postimerkin "Eduskunta 100 vuotta", sitten tuli päivän ajankohtaiset ohjelmat välikysymyksineen ja jääviystutkimuksineen. Aamun nousutahtien musiikkiesitys; Lanier: Mark how the blushful morn.
Etsin sen suomalaista nimeä, jonka radiokuuluttaja mainitsi. En löytänyt ohjelmatiedostoista. Kääntämällä kaikki haut ylösalaisin löysin konekielisen käännöksen. Samaa luokkaa kuin oma kielitaito, (profiilin tähtimerkki rapu, konekielellä syöpä).


Merkitse miten blushful aamuna

Merkitse kuinka blushful aamun turhaan
Tuomioistumet rakkaus kehäkukka
Kanssa huokaisten punastua ja itki sade,
Silti hän kieltäytyy kehittyä.
Mutta kun  planeetta päivä.
Lähestyy hänen pow'rful ray,
Sitten hän levitteet, niin hän saa.
Hänen lämpimämpi palkit tulee hänen neitsyt lehtiä,

Joten may'st sinä viihtyvät rakkaus, ihastunut poika.
Jos äänetön kyyneleet ja huokaa löytää
Sinun suru, sinä koskaan sinun nauttia
Vain palkka rohkea rakastaja.
Mutta kun liikkuvilla aksentti sinä
Sinun jatkuvasti mielessä ja palvelun lupaus,
Sinun Celia saavat ne hurmaa
Avoimet korva, ja taittamista aseita.

Postiluukku kolahtaa. Mainosten lisäksi Signora saa kortin Italiasta: "Kiitos ihanasta kortista, olin ihan otettu!"  ja käsinkirjoitettua tekstiä Leenalta. Tunnen kaksi Leenaa, joista kauemmin tuntemani palaa mieleen, tekihän hän lähtöä ulkomaille. En ollut lähettänyt hänelle postia vuosiin. Epäilen muistamattomuuttani, jos sittenkin kauan sitten ja nyt hän kiittää.
Tätä kirjoittaessani lähettäjä selviää, ihana Leena,  valittuni kuvauspariksi Voimauttavan valokuvan kurssilla. Jotenkin vain katseemme kohtasivat ja kysyin,  tulisiko hän minun parikseni. Hän suostui. 
Olisin suonut hänelle taitavan kuvaajan, olihan minulle järjestelmäkameran käyttö ihan uutta. Pakkasta lähes 30 astetta, upottava lumi ja pimenevä päivä. Hän jaksoi valaa minuun uskoa, mehän onnistuimme. 
Yhden lähipäivän olin kotisairaalassa antibioottitiputuksessa. Silloinkin hän muisti teebreikillä. Viimeinen kuvauspäivä on takana ja saimme kolmannen kuvaajan. Sen aurinkoisen päivän muistan valona hopeoidulla tuulimyllyn seinähirrellä.
Odotan tuloksia kuvaussessiosta ja valmistaudun kurssin päätöspäivään tekemällä kotitehtävät.
Se on ollut minun pelastusputkeni herätä pitkästä parantavasta unesta. Tunnelin päässä on valoa. Elämä kantaa politiikan rakentamien esteiden yli. Sen tarkoitus ei olekaan huolehtia meidän selviämisestä. On kyse omasta rahallisesta hyödystä ja meidän riman korottamisesta tai alentamisesta +/- 0, niin vähällä meidän pitää selvitä heteroiden maailmassa. Rima niin korkealle, ettei ponnistusvoima eikä raharesurssit riitä. Poliitikko kehuu: Minulla on, mistähän saataisi sullekin? Alennetaan rimaa, että ei mahdu edes ryömimällä alitse.

Työpaikalla saisin olla rauhassa, jos kaverina on homo. Hän ei ole minusta naisena kiinnostunut. Pyytämäni tietoimitus muistutti joukkoraiskauskohtausta, kuusi julkeaa ukkoa pöllytti minua naisparkaa läpihuutojuttuna. Kun työt näkee, niin tekijät tuntee. Olen kiertänyt heidät kaukaa enkä palaa rikospaikoille.

Onko kyse meidän äidinkielen rakenteista, kun on tutustuttu saksankielen maskuliini-, feminiini- ja neutrisukuihin. Emme halua olla miehisiä tai naisellisia, vaan useat haluavat olla sukupuolineutraaleja. 
Marja-Liisalle urheilupomot tekivät hivelytestin, voidakseen todeta Marja-Liisan naishiihtäjäksi synnytettyään lapsensa.

Kaiken pahan alku ja juuri on urheilussa ja dopingissa. Otan omat hormoonit kalanmaksaöljypullosta. D on enemmän hormooni kuin vitamiini, ja aurinkokin sen tietää. Minulla olisi Kyrölle tehtävä, jos ei ole tuomittu toimitsijakieltoon loppuelämäksi.
"Parempi on naida kuin palaa", mutta lapset ovat syyttömiä pappienkin himojen ja halujen kohteena. Sitä ei paavin anteeksipyynnöllä soviteta. 
Vai olisiko se pahan alku pirun lukemassa mustassa raamatussa?