sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Uhkauksia

"Minulle ilmoitettiin, että jos yritän kirjoittaa, minut hakataan hengiltä" – Julkkisten elämäkertoja kirjoittava Petri Nevalainen, 58, on tottunut tappouhkauksiin (22.3.2020 8:15)

Älä päästä itseäsi tietyn ikäiseksi.
älä tietyssä asemassa olevaksi, niin
olet vapaa tällaisenakin kevätpäivänä
istumaan tavaratalon rappusella 
syömään jäätelötötteröä. 
-Helena Anhava 

Kuusi vuotta sitten kirjoitin Munkkiklubilla runon by Helena Anhava tietystä iästä ja tietyssä asemassa olevasta. Siitä huolimatta ihmiset ovat vetäneet rajoja toistensa välille juuri ikään ja asemaan vedoten.

Tarvitaan koronan väliintulo asettamaan rajoja kanssakäymiselle. Presidentti sen kiteytti "ottakaa fyysistä etäisyyttä, lisätkää henkistä läheisyyttä". 
Kerran omaishoitaja, aina omaishoitaja -status vei aikanaan monelta auttajalta pimeän tulolähteen, kun tulin vanhempieni omaishoitajaksi. Ei tarvittu enää hautaustoimiston päivittäisiä käyntejä eikä lopulta enää kotileipurien pullapitkoja joka viikko.

- Älä tule meitä opettamaan taloyhtiön asioiden hoidossa. Isä sai vain ilmoituksen yhtiökokouksesta ja vuokranmaksulaput, mutta ei muuta. Kaikki talon asukkaat olivat hallituksen varsinaisia ja varajäseniä isännöitsijä mukaan lukien. Me olimme ei toivottuja -osakkeen omistajia. Ensiksi erosi tilintarkastajat, sitten isännöitsijä ja lopulta velkaiset osakkeenomistajat, kun eivät pystyneet maksamaan asuntovelkojaan. Oliko se edellinen lama, en muista. Päivät kuluivat isän taloutta ja omia asioita hoitaessa.
Kuntakin pisti kalikoita rattaisiin ja kehoitti lähtemään pois, eihän sosiaalijohtajan isäkään tarvinnut hoitajaa. Sitten kun tarvitsi, hän ilmoitti.
- Me lapset maksamme hänelle hoitajan. Samaa kuuluu jo professorien suusta lasten maksettava vanhempien laitoshoito.

Aina hullumpaan suuntaan omaishoitajien asiat ovat edenneet 1991 lähtien. Järjestötaholta on annettu uhkaus. Jos vielä jatkat kirjoittamista, siitä tehdään poliisiasia. Joku mielipuoli sukulainen keräsi tukijoukot ympärilleen ja niin odotan käräjäoikeuden määräyksen yleisestä edunvalvojasta täytäntöönpanoa.

Painostus alkoi isän kuoleman jälkeen veljen saaman testamentin varjolla hallita kuolemaansa asti vanhempien hankkimaa osaketta. Kaikki meni hyvin 18 vuotta, mutta sitten todettiin hänen sairastuneen muistisairauteen. Hän sai paikan Palvelukeskuksesta. Kahdessa vuodessa on tapahtunut paljon. Valtakirjalla raha-asioita hoitanut sisko kuoli ja minulle lankesi Kela-asioiden valtakirjan lisäksi pankin valtakirja maksaa muistisairaan laskut.

En osannut kuvitellakaan sukulaisen ja Palvelukeskuksen yhteishanketta syyttää minua rahojen väärinkäyttämisestä sukulaisteni hyväksi. Kun sain käräjäoikeuden lausumapyyntökirjeen, se oli järisyttävä kokemus. "Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat ja haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös." Suku hajosi kahtia eikä enää koskaan tule sovintoa välillemme. 

Menin häkkivarastoon hakemaan tositteita, kuinka olin hoitanut veljeni asumiseen liittyviä vuokria ja muita maksuja. Avasin ensimmäisen laatikon ja siinä oli kalenterit kymmeneltä vuodelta järjestyksessä. Ne asiat olin sopinut veljeni kanssa, kuinka ne hoitaisimme. Maistraatti tutkittuaan asiat C-lausunnon mukaan kehoitti jatkamaan asioiden hoitoa kuin ennenkin. Siitä ajasta on kirjanpito kunnossa. 

Edunvalvontavaltuutuksesta luin, ettei edes sukulainen saa mitätöidä tehtyjä valtakirjoja. Pankkikin lähetti laskuja takaisin maksamatta, mutta lähipankki maksoi ne valtakirjalla. Ilmoitin pankkiin edunvalvontavaltuutuksesta, sen jälkeen pankki suoristi rivit ja laskut on maksettu. Tiliotekin tulee ajallaan suoraan c/o osoitteeseen. Suku vaatii muistisairaan perunkirjoituksen hänen eläessään ja maistraatti uskoo puhelinkeskustelujen perusteella, että muistisairaan raha-asioiden hoitajana olen syyllinen ja riitelevä, vaikea omainen.

Korona toi poikkeusolot, jotka keikauttivat koko Suomen talousasiat ja terveydenhoidon ympäri. Omaishoitajana isän kutsusta olen hoitanut asiat parhaaksi katsomallani tavalla. Kun tultiin riitelemään isän kotiin, otin hänet mukaan pankkiin tekemään testamentin/hoitotahdon ja sen paperin olemassaolo rauhoitti riitelijöitä.

Muistisairas sanoi, laskut on maksettava ja allekirjoitti edunvalvontavaltuutuksen. Maistraatin nuori ikäpolvi soitti ja kertoi, että muistisairas ei ymmärtänyt edunvalvontavaltuutuksen merkitystä ja pyysi perumaan valtuutuksen. Päätös ilman peruutusta maksaisi ja suostuin perumaan valtuutuksen. Se kuitenkin teki tehtävänsä, pankin on maksettava laskut. 

Lopputuloksen tiedän, että hoidan muistisairaan raha-asiat, kunhan yleinen edunvalvoja ratkaisee asumisoikeustestamentin kohtalon, maksaa muistisairaan velat ja toteaa metsäyhtymäosuuden hoidosta. Sukulainen on löytänyt halvan perunkirjoittajan, mutta hän ei hoida muistisairaan pesänselvitystä tekemiensä virheiden vuoksi. Minua ei tentata toista kertaa äidin k. 1992 ja isän k. 2000 kuolinpesien rahojen käytöstä siskon k. 2019 perunkirjoituksessa.

Kello on 1.30 postiluukku kolahtaa. Odotan palvelukeskuksen enakkoilmoitusta palvelumaksun suoraveloituksesta. Tuli osakkeen sähkölasku, mikä kasvattaa velkaa osakkeesta. Kulutus 0, sähkönsiirtoa koko lasku yli 50 euroa. Näin meitä kupataan. Koronassa on vitsausta kylliksi, ei tarvita enää heinäsirkkoja tähän hätään.

Ei kommentteja: