67 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
1953: Jonas Salk ilmoitti poliorokotteestaan.
Polio muistuttaa vuodesta 1953. Lähdin silloin oppikouluun kauaksi kotoa vieraalle paikkakunnalle. Silloin en tuntenut itseäni ulkokuntalaiseksi, mutta se oli alkua kasvaa erilleen ydinperheestä. Yhteinen historia kertoo samasta vieraantumisesta.
Niinpä ei ole yllätys, kuinka Hemánus kiittää peruskoulua parhaana uudistuksena, koska se takaa saman opin kaikille vähän helpommalla.
"Ei me [silloiset oppikoululaiset] sen lahjakkaampia oltu", professori tuhahtaa. "Me oltiin niitä, joilla oli kova motivaatio."
Koulu alkoi syyskuun 1. päivä, vasta joululomalle palasin kotiin. Koti-ikävä vaivasi viikkoja, mutta vähitellen helpotti. Loman jälkeen palasin takaisin ja kohta sain kuulla surulliset uutiset. Enoni, joka oli sairastanut polion, sai sairauskohtauksen yöllä. Hänen nuori vaimonsa juoksi hakemaan apua vanhemmiltani. Sairaalaan lähtö ei ollut yksinkertainen asia tiettömän taipaleen takana. Hevoskyydillä kaukana olevaan taksiin, isä saattajana. Yli 60 km:n matkalla eno kuoli saamaansa kohtaukseen.
Tätä isäni muisteli vuosien jälkeen, kun mitään ei ollut tehtävissä. Sukupolvenvaihdos mummolassa oli järjestetty, että eno sai jäädä kotiin jatkamaan elämää, kun polio oli aiheuttanut halvausoireita jalkoihin.
Vuosia myöhemmin varauduttiin polioepidemiaan poliosokerirokotteella. Se oli pakollinen ja tottelevaisena sen nielaisin. Kipukohtaus sai ajattelemaan, oliko se välttämätön. Se vei voiman jaloista ja vatsan turvotusta kesti monta viikkoa. Samaa jatkumoa oli ankara päänsärkykohtaus. Soitin terveyskeskukseen, ei vastattu. Soitin sairaalan päivystykseen, josta puhelu ohjattiin terveyskeskukseen.
- Minä tulen.
- Mene sairaalan ensiapuun, jos on aivoverenvuoto.
Tilasin taksin, pyysin ajamaan varovasti, kun kaikki kuopat ja kurvit tunsin (NRS (numeric rating scale), jossa kipua arvioidaan numeroin. Ei kipua on 0 ja) pahinpana mahdollisena kuviteltavissa olevana kipuna 10.
Ei ollut aivoverenvuoto, oireet oli hoidettavissa lääkkeillä.
Kaikki liittyy kaikkeen sairaudet, rokotukset, mummolat naapureina. Koronakaranteeni vie yöunet illasta, keskellä yötä ja aamusta. Tämä on hätäinen muistelu aamulla, kun uni ei enää tullut. Kuinka olen joutunut Uudellemaalle eristykseen odottamaan rokotetta koronaan?
Polio muistuttaa vuodesta 1953. Lähdin silloin oppikouluun kauaksi kotoa vieraalle paikkakunnalle. Silloin en tuntenut itseäni ulkokuntalaiseksi, mutta se oli alkua kasvaa erilleen ydinperheestä. Yhteinen historia kertoo samasta vieraantumisesta.
Hemánuksen isä oli kansakoulunopettaja,
mutta elämä oli hyvin niukkaa. Silti poika pääsi oppikouluun. Se
merkitsi yhdeksänvuotiaalle koulukortteeria. Kotiin pääsi käymään vain
sunnuntaisin. "Sen hinta oli, että vieraannuin kodista ja perheestä."
Samaa vieraantumista on pohdiskellut myös professori Antti Eskola. Hänkin asui koulukortteerissa vähän vanhempana, mutta yhtä lailla se irrotti oman perheen arjesta.Niinpä ei ole yllätys, kuinka Hemánus kiittää peruskoulua parhaana uudistuksena, koska se takaa saman opin kaikille vähän helpommalla.
"Ei me [silloiset oppikoululaiset] sen lahjakkaampia oltu", professori tuhahtaa. "Me oltiin niitä, joilla oli kova motivaatio."
Koulu alkoi syyskuun 1. päivä, vasta joululomalle palasin kotiin. Koti-ikävä vaivasi viikkoja, mutta vähitellen helpotti. Loman jälkeen palasin takaisin ja kohta sain kuulla surulliset uutiset. Enoni, joka oli sairastanut polion, sai sairauskohtauksen yöllä. Hänen nuori vaimonsa juoksi hakemaan apua vanhemmiltani. Sairaalaan lähtö ei ollut yksinkertainen asia tiettömän taipaleen takana. Hevoskyydillä kaukana olevaan taksiin, isä saattajana. Yli 60 km:n matkalla eno kuoli saamaansa kohtaukseen.
Tätä isäni muisteli vuosien jälkeen, kun mitään ei ollut tehtävissä. Sukupolvenvaihdos mummolassa oli järjestetty, että eno sai jäädä kotiin jatkamaan elämää, kun polio oli aiheuttanut halvausoireita jalkoihin.
Vuosia myöhemmin varauduttiin polioepidemiaan poliosokerirokotteella. Se oli pakollinen ja tottelevaisena sen nielaisin. Kipukohtaus sai ajattelemaan, oliko se välttämätön. Se vei voiman jaloista ja vatsan turvotusta kesti monta viikkoa. Samaa jatkumoa oli ankara päänsärkykohtaus. Soitin terveyskeskukseen, ei vastattu. Soitin sairaalan päivystykseen, josta puhelu ohjattiin terveyskeskukseen.
- Minä tulen.
- Mene sairaalan ensiapuun, jos on aivoverenvuoto.
Tilasin taksin, pyysin ajamaan varovasti, kun kaikki kuopat ja kurvit tunsin (NRS (numeric rating scale), jossa kipua arvioidaan numeroin. Ei kipua on 0 ja) pahinpana mahdollisena kuviteltavissa olevana kipuna 10.
Ei ollut aivoverenvuoto, oireet oli hoidettavissa lääkkeillä.
Kaikki liittyy kaikkeen sairaudet, rokotukset, mummolat naapureina. Koronakaranteeni vie yöunet illasta, keskellä yötä ja aamusta. Tämä on hätäinen muistelu aamulla, kun uni ei enää tullut. Kuinka olen joutunut Uudellemaalle eristykseen odottamaan rokotetta koronaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti