Keskiviikon aamuhartauksissa muistellaan omaa elämää kristittynä.
Kirjailija Pia Perkiö, Helsinki
Virsi 382:2, 4. Virsi alkaa sanoin "Sinuhun turvaan, Jumala". Soile Isokoski (sopraano), Marita Viitasalo (piano).
Aamuhartaus
06.04.2019
Elämäni kristittynä / Kiitollisuus
Kun katson jo pitkää elämääni, mielen täyttää syvä kiitollisuus – kiitollisuus ja ilo Jumalan hoidossa olemisesta.Kiitollisuus Hänen käsittämättömästä kärsivällisyydestään minua kohtaan. Hän on kestänyt epäilyni, epäuskoni, kiukutteluni ja vastaanhangoitteluni, jaksanut antaa minulle, vikuroivalle lapselleen, armoa ja siunausta, kääntänyt vaikeat ja kipeätkin asiat kohti hyvää, kieltäytynyt hylkäämästä minua. Sellainen Jumala minulla on, meillä on. Enkö kiittäisi!
Kiitos sulle, Jumalani, armostasi kaikesta,
jota elinaikanani olen saanut tuntea.
Kiitos sulle kirkkahista keväisistä päivistä,
Kiitos myöskin raskahista syksyn synkän hetkistä.
Olen aina rakastanut syksyä enemmän kuin kevättä, syksyn lapsi kun olen.
Kevään valo on vuosien mittaan kirkastunut, alkanut merkitä, niin kuin laulussa, päiviä ja syksyn pimeys vain hetkiä. Riippumatta siitä, miten raskaita asioita vuodet ovat elettäviksi tuoneet. Jumala on sytyttänyt toivon valon pimeisiinkin hetkiin. Lähettänyt ihmisen – vai enkelinkö – vastaan juuri oikeaan aikaan kysymään, mitä sinulle kuuluu. Ja kulkemaan hetkeksi vierellä, jakamaan mieltä painavia asioita. Silloin päivästä on tullut kirkas kevätpäivä, vaikka olisi ollut synkein syyssää.
Täysin minusta riippumatta Jumalan hoito toimii. Hänen aikataulunsa on pettämätön. Jos en muuten uskoisi, niin sen kokeneena en voi olla uskomatta. Jumala todella on ja toimii, hoitaa ja johdattaa, siunaa ja armahtaa. Kuulee rukoukset ja vastaa. Ei tietenkään aina heti eikä läheskään aina niin kuin toivon ja pyydän tai luulen tietäväni itselleni olevan parasta. Mutta aina oikeaan aikaan ja oikealla tavalla. Sen alkaa nähdä ja vähän ehkä ymmärtääkin, kun ikää tulee. Jumala tietää aina paremmin kuin minä, mitä tarvitsen ja milloin.
Kiitos, että rukoukset monet, monet kuulit sä.
Kiitos, että pyynnöt toiset eivät saaneet täyttyä.
Kiitos, kun mä hädässäni avun saan sun kauttasi.
Kiitos, että synneistäni vapahtavi Poikasi.
Kun kauan sitten jäin vapaaksi toimittajaksi ja kirjailijaksi, se oli kuin hyppy tuntemattomaan. Jumala oli valmistanut minua siihen, sytyttänyt minuun levottomuuden, halun heittäytyä sen luovuuden varaan, jonka koin saaneeni Jumalalta ikään kuin tehtäväksi. Ihana perheeni tuki minua ja uskalsin.
Samalla menetinkin paljon: hyvän työyhteyden ja työtoverit Suomen Lähetysseurassa, kiinnostavan työn, säännöllisen palkan.
Jumala piti minua jonkin aikaa hyllyllä, ei antanut vinkkiäkään siitä, mitä nyt - saisinko koskaan mitään työtä ja palkkaa. Aloin, tietysti, epäillä Jumalan johdatusta – olinko kuvitellut kaiken johdatukseksi, tehnyt virheen hyppäämällä vapaaehtoisesti pois niin sanotusta normaalityöstä? Toki perhe ja koti täyttivät päiväni ja se totta kai toi iloa, mutta halusin myös työtä ja tarvitsin palkkaa.
Jumala opetti minulle silloin läksyn, jota olen opetellut siitä asti, minä malttamaton: Luota, odota.
Kiitos sulle jokaisesta elämäni hetkestä.
Kiitos päivän paistehesta niin kuin pimeydestä.
Kiitos sulle taisteluista, rististäkin, Jumalain.
Kiitos, että aina muistat, autat mua tuskissain.
Aikanaan Jumala avasi oven, ovia. Vahvisti uskoani Hänen suunnitelmiinsa ja aikatauluihinsa. Hän rohkaisi astumaan avaamistaan ovista ja antoi kaiken, mitä tarvittiin.
Silloinkin, kun elämässä eteen tuli todella rankkoja aikoja ja asioita, Herra luotsasi karikoiden läpi, antoi toivon valon loistaa.
Miksi en siis kiittäisi Häntä! Ja uskoisi Häneen!
Tämän päivän muistolauseena tahdon pitää mielessäni Raamatun jakeen Paavalin kirjeestä roomalaisille: Ratkaisevaa ei siis ole, mitä ihminen tahtoo tai ehtii, vaan se että Jumala armahtaa. ( Room. 9:16)
Tämä jae on ollut minulle tärkeä elämän ruuhkavuosina ja on yhä nyt, kun elämä on noista vuosista tyyntynyt. Ainahan kuitenkin on jotain, joka täytyy tehdä, ehtiä, hoitaa, muistaa … ja niin helposti siinä pyörityksessä unohtuu se, mikä on ratkaisevan tärkeää – Jumala ja Hänen armonsa, jonka varassa elän.
Olkoon siis rukouksenani tänään kiitosvirsi.
Kiitos sulle kukkasista, jotka teilläin kukoisti.
Kiitos myöskin ohdakkeista, jotka mua haavoitti.
Kiitos, että tahdot mulle elon antaa iäisen.
Kaikesta oi Herra sulle annan ikikiitoksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti