19.12.2018
Eero Huovinen
Tänään on keskiviikko. Jouluun on aikaa viisi päivää, yksi vähemmän kuin eilen.
Enkeli
taivaan -virrestä lauletaan usein vain ensimmäinen, toinen ja kymmenes
säkeistö. Välisäkeistöissä on kuitenkin paljon viisautta. Mieleni tekee
aina veisata koko virsi alusta loppuun.
Virren pääviesti on: Jumala tulee ylhäältä alas, siis: Jumala tulee ylhäältä alas. Mutta ennen kuin Jumala tulee alas, hän on ylhäällä.
Koko virsi alkaa ylhäältä, taivaan enkelillä, siis hahmolla, joka on tätä maallista maailmaa korkeammalla. Enkeli ei ole ihmisen oman mielenmaailman luomus, vaan hän on jotakin paljon enemmän kuin tämä arkinen meno. Enkelin kuvan voi piirtää ja lapset voivat pukeutua enkeleiksi. Silti enkeli on enemmän kuin mitä me ymmärrämme. Hän on taivaan enkeli.
Martti Lutherille oli tärkeää, että enkeli tulee ylhäältä. ”Ylhäältä taivaasta minä tulen.” Myös virren viides, kuudes ja seitsemäs säkeistö muistuttavat siitä, että Jumala on kaikkein korkein, kaikkea inhimillistä todellisuutta ylempänä. Uskonnollisesti ujo ihminen saattaa puhua yläkerrasta silloin kun hän tarkoittaa taivasta. Ja kun Jumalan nimeä ei oikein kehtaa lausua, niin silloin puhutaan Korkeimmasta.
Virren viides säkeistö kohottaa seimessä syntyneen lapsen korkealle. ”Ah, Herra, joka kaikki loit.” Käsittämätön ajatus. Jo maailman luomisessa Jeesus oli mukana. Kuudes säkeistö antaa vastasyntyneelle korkean valta-aseman. ”Oi Herra, taivaan kuningas”. Eivät edes kultavaatteet ole hänen valtansa arvoisia. Jo aiemmin virressä Jeesus-lapsi oli saanut nimen ”rikkahin”, kaikkein rikkain.
Korkeita ja ylhäisiä ovat nämä Jeesus-lapselle annetut nimet. On pakko kysyä: Eivätkö sanat kaiken Luojasta ja taivaan kuninkaasta ole meidän tavallisten ihmisten kannalta aivan liian suuria ja mahtavia? Kuka uskaltaa lähestyä näin kunnianarvoisaa valtiasta?
Keskellä virttä Luther kääntää kaiken ympäri ja alkaa katsoa Jeesus-lasta aivan toisesta näkökulmasta. Virressä on suuri käänne, suuri mutta, suuri vaikka, suuri kuitenkin. Kaiken Luoja ja taivaan kuningas ottaa aivan uuden ja toisen roolin. Jumala tulee lapseksi. Jumala tulee ihmiseksi. Jumala tulee ylhäältä alas.
Virsi itsekin hämmästelee ja aloittaa viidennen säkeistön sanalla ”ah”, nykysuomessa aika harvinaisella, yllätystä ilmaisevalla huudahduksella. ”Ah Herra, joka kaikki loit, kuin alentaa noin itses voit ja tulla halpaan seimehen heinille härkäin juhtien!” Suomalainen virsikirja liittää Jumalan alas tulemisen ihmeeseen huutomerkin. On siis erityisiä syitä kiinnittää huomiota siihen, että kaikkein korkein alentaa itsensä kaikkein alimmaksi.
Luther osaa kertoa kuin lasten kuvakirjan avulla, millä tavalla kaiken Luoja ja taivaan kuningas tulee alas. Virren laulaja on keskellä näyttämöä. ”Vain heinät on sun vuoteenas, oi Herra taivaan kuningas, vaikkeivät kultavaattehet sun oisi valtas arvoiset.”
Jumalan alas tulemisen ihme on siinä, että Jeesus-lapsi syntyy meidän arkisen ja tavallisen elämämme keskelle. Ei Jumalaan uskominen tarkoita sitä, että ihminen alkaisi tavoitella korkeuksia, ei sitä, että me tulisimme paremmiksi, ei sitä, että me kohentaisimme hurskauttamme.
Joulu ei ole meidän pyrkimistämme ylöspäin. Joulu on sitä, että kaiken Luoja tulee alas, meidän luoksemme. Joulu ei ole sitä, että me tavoittelisimme taivaita, vaan sitä, että taivaan kuningas tulee alas meidän kaltaiseksemme, ihmiseksi. Tämän vuoksi halpa seimi, heinät, härät, juhdat ovat jouluna niin tärkeitä. Ne kertovat siitä, että Jumala on tullut keskelle meidän arkeamme, alas, tänne.
Vaikka meidän osamme on vain katsella ja ihmetellä, niin jotain virsi jättää meidänkin tehtäväksemme. Niin kuin Jumala on laskeutunut alas korkeudestaan, niin meidänkin tulee varoa kunniaa, valtaa, kultaa ja rikkautta. Meidän on elettävä niin kuin Jumala itse eli. ”Näin näytät esimerkilläs, ettei sun kelpaa edessäs ei kunnia, ei korkeus, ei valta, kulta rikkaus.”
Joulu on siis sekä lahja että tehtävä. Siunatkoon Jumala meidän joulumme ja ohjatkoon hän meidän elämäämme.
Virren pääviesti on: Jumala tulee ylhäältä alas, siis: Jumala tulee ylhäältä alas. Mutta ennen kuin Jumala tulee alas, hän on ylhäällä.
Koko virsi alkaa ylhäältä, taivaan enkelillä, siis hahmolla, joka on tätä maallista maailmaa korkeammalla. Enkeli ei ole ihmisen oman mielenmaailman luomus, vaan hän on jotakin paljon enemmän kuin tämä arkinen meno. Enkelin kuvan voi piirtää ja lapset voivat pukeutua enkeleiksi. Silti enkeli on enemmän kuin mitä me ymmärrämme. Hän on taivaan enkeli.
Martti Lutherille oli tärkeää, että enkeli tulee ylhäältä. ”Ylhäältä taivaasta minä tulen.” Myös virren viides, kuudes ja seitsemäs säkeistö muistuttavat siitä, että Jumala on kaikkein korkein, kaikkea inhimillistä todellisuutta ylempänä. Uskonnollisesti ujo ihminen saattaa puhua yläkerrasta silloin kun hän tarkoittaa taivasta. Ja kun Jumalan nimeä ei oikein kehtaa lausua, niin silloin puhutaan Korkeimmasta.
Virren viides säkeistö kohottaa seimessä syntyneen lapsen korkealle. ”Ah, Herra, joka kaikki loit.” Käsittämätön ajatus. Jo maailman luomisessa Jeesus oli mukana. Kuudes säkeistö antaa vastasyntyneelle korkean valta-aseman. ”Oi Herra, taivaan kuningas”. Eivät edes kultavaatteet ole hänen valtansa arvoisia. Jo aiemmin virressä Jeesus-lapsi oli saanut nimen ”rikkahin”, kaikkein rikkain.
Korkeita ja ylhäisiä ovat nämä Jeesus-lapselle annetut nimet. On pakko kysyä: Eivätkö sanat kaiken Luojasta ja taivaan kuninkaasta ole meidän tavallisten ihmisten kannalta aivan liian suuria ja mahtavia? Kuka uskaltaa lähestyä näin kunnianarvoisaa valtiasta?
Keskellä virttä Luther kääntää kaiken ympäri ja alkaa katsoa Jeesus-lasta aivan toisesta näkökulmasta. Virressä on suuri käänne, suuri mutta, suuri vaikka, suuri kuitenkin. Kaiken Luoja ja taivaan kuningas ottaa aivan uuden ja toisen roolin. Jumala tulee lapseksi. Jumala tulee ihmiseksi. Jumala tulee ylhäältä alas.
Virsi itsekin hämmästelee ja aloittaa viidennen säkeistön sanalla ”ah”, nykysuomessa aika harvinaisella, yllätystä ilmaisevalla huudahduksella. ”Ah Herra, joka kaikki loit, kuin alentaa noin itses voit ja tulla halpaan seimehen heinille härkäin juhtien!” Suomalainen virsikirja liittää Jumalan alas tulemisen ihmeeseen huutomerkin. On siis erityisiä syitä kiinnittää huomiota siihen, että kaikkein korkein alentaa itsensä kaikkein alimmaksi.
Luther osaa kertoa kuin lasten kuvakirjan avulla, millä tavalla kaiken Luoja ja taivaan kuningas tulee alas. Virren laulaja on keskellä näyttämöä. ”Vain heinät on sun vuoteenas, oi Herra taivaan kuningas, vaikkeivät kultavaattehet sun oisi valtas arvoiset.”
Jumalan alas tulemisen ihme on siinä, että Jeesus-lapsi syntyy meidän arkisen ja tavallisen elämämme keskelle. Ei Jumalaan uskominen tarkoita sitä, että ihminen alkaisi tavoitella korkeuksia, ei sitä, että me tulisimme paremmiksi, ei sitä, että me kohentaisimme hurskauttamme.
Joulu ei ole meidän pyrkimistämme ylöspäin. Joulu on sitä, että kaiken Luoja tulee alas, meidän luoksemme. Joulu ei ole sitä, että me tavoittelisimme taivaita, vaan sitä, että taivaan kuningas tulee alas meidän kaltaiseksemme, ihmiseksi. Tämän vuoksi halpa seimi, heinät, härät, juhdat ovat jouluna niin tärkeitä. Ne kertovat siitä, että Jumala on tullut keskelle meidän arkeamme, alas, tänne.
Vaikka meidän osamme on vain katsella ja ihmetellä, niin jotain virsi jättää meidänkin tehtäväksemme. Niin kuin Jumala on laskeutunut alas korkeudestaan, niin meidänkin tulee varoa kunniaa, valtaa, kultaa ja rikkautta. Meidän on elettävä niin kuin Jumala itse eli. ”Näin näytät esimerkilläs, ettei sun kelpaa edessäs ei kunnia, ei korkeus, ei valta, kulta rikkaus.”
Joulu on siis sekä lahja että tehtävä. Siunatkoon Jumala meidän joulumme ja ohjatkoon hän meidän elämäämme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti