Perjantaiaamuisin hartauksissa puhutaan kirkkovuoden teemoista.
rovasti Raili Pursiainen, Kuopio
Virsi 510 alkaa sanoin: "Sinä, Jeesus, ymmärrät parhaiten". Oulaisten Nuorisokuoro, Tapani Tirilä (joht), Mika Jaakola (piano), Annaleena Puhto (huilu)
Aamuhartaus
27.10.2017
Raili Pursiainen
Vanha
kasku kertoo rovastista, joka jäi kiinni rimasta ylinopeudesta. Kun
poliisi sitten kysyi, miksi pappi sillä tavalla hurjasteli, tämä vastasi
vain, että evankeliumilla on kiire. Tämän käsityksen kyllä saa, kun
lukee Luukkaan evankeliumista Jeesuksen matkaohjeita opetuslapsilleen:
”Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Älkää ottako
mukaanne rahakukkaroa, älkääkä laukkua älkääkä jalkineita. Älkää matkan
varrella pysähtykö tervehtimään ketään.
Joskus aikaisemminkin saarnaa valmistellessa olen miettinyt, että minnekä se tällainen tohakka oikein tuli. Siihen asti oli vaellettu yhdessä, syöty viisi leipää jakaksi kalaa ja käyty Kirkastusvuorella. Ja sitten otettiin äkkilähtö isolla joukolla, 72 opetuslasta lähti matkaan kertomaan opettajansa ja Herransa tulosta. Ja kiire oli, kun tervehtimäänkään ei saanut jäädä.
Toisaalta nämä Jeesuksen matkaohjeet kertovat paitsi kiireestä, myös luottamuksesta. Opetuslasten piti lähteä siltä seisomalta ja luottaa siihen, että he saavat matkallaan yösijan ja ylöspidon. Oikeastaan heidän piti luottaa siihen, että Jumala pitäisi huolen heidän arkisista tarpeistaankin ja vain mennä sen luottamuksen varassa. Evankeliumilla oli siis kiire – jo silloin.
Mutta miksi hoppu? Olisihan Jeesuksen ollut helpompi asettua aloilleen, seurustella samanmielisten kanssa ja olla tyytyväinen saavutuksiinsa. Joku toinen guru olisi niin saattanut tehdäkin, mutta Jeesuksella oli ymmärrys siitä, että Isä Jumala tahtoi hyvää myös muille kuin pienelle valitulle joukolle. Sanoma Jumalan rakkaudesta ja armosta piti saada mahdollisimman monen ulottuville. Eikä tuo viesti mennyt perille muutoin kuin ihmisten välittämänä.
Nyt jo edesmennyt hyvä työtoverini Aate-suntio lausahti joskus, että myö sitä ollaan niitä nahkakantisia evankeliumia toesillemmo. Sillä hän tarkoitti, että sanoma Jeesuksesta on ihmisten käsissä. Omalla tavallaan jokainen kristitty todistaa sitä samaa kuin ne ensimmäisetkin viestinviejät. Että Jumalan armo ja rakkaus on tullut ihmisten osaksi – niin lähiympäristössä kuin kaukana vieraissa maissakin. Siksi yhä lähdetään lähetystyöhön viemään sanomaa Kristuksesta ja siksi mekin jokainen, sinä ja minä, olemme omalla kohdallamme evankeliumin asialla. Kuka kiireisemmin, kuka verkkaisemmin. Ja aina tarvitaan myös luottamusta siihen, että tällä matkalla Jumala kyllä pitää huolen, vaikkeivät matkavarusteet täydelliset olisikaan.
Vapahtajamme Jeesus Kristus. Sinä lähetit opetuslapset kiireesti viemään viestiä itsestäsi. Usein minä hidastelen ja arastelenkin, kun pitäisi rohkeasti kertoa sinun rajattomasta armostasi ja rakkaudestasi. Anna sinä minulle rohkeutta ja luottamusta elää niin, että muutkin rohkaistuisivat tälle samalle matkalle. Siunaa tämäkin päivä. Amen
Joskus aikaisemminkin saarnaa valmistellessa olen miettinyt, että minnekä se tällainen tohakka oikein tuli. Siihen asti oli vaellettu yhdessä, syöty viisi leipää jakaksi kalaa ja käyty Kirkastusvuorella. Ja sitten otettiin äkkilähtö isolla joukolla, 72 opetuslasta lähti matkaan kertomaan opettajansa ja Herransa tulosta. Ja kiire oli, kun tervehtimäänkään ei saanut jäädä.
Toisaalta nämä Jeesuksen matkaohjeet kertovat paitsi kiireestä, myös luottamuksesta. Opetuslasten piti lähteä siltä seisomalta ja luottaa siihen, että he saavat matkallaan yösijan ja ylöspidon. Oikeastaan heidän piti luottaa siihen, että Jumala pitäisi huolen heidän arkisista tarpeistaankin ja vain mennä sen luottamuksen varassa. Evankeliumilla oli siis kiire – jo silloin.
Mutta miksi hoppu? Olisihan Jeesuksen ollut helpompi asettua aloilleen, seurustella samanmielisten kanssa ja olla tyytyväinen saavutuksiinsa. Joku toinen guru olisi niin saattanut tehdäkin, mutta Jeesuksella oli ymmärrys siitä, että Isä Jumala tahtoi hyvää myös muille kuin pienelle valitulle joukolle. Sanoma Jumalan rakkaudesta ja armosta piti saada mahdollisimman monen ulottuville. Eikä tuo viesti mennyt perille muutoin kuin ihmisten välittämänä.
Nyt jo edesmennyt hyvä työtoverini Aate-suntio lausahti joskus, että myö sitä ollaan niitä nahkakantisia evankeliumia toesillemmo. Sillä hän tarkoitti, että sanoma Jeesuksesta on ihmisten käsissä. Omalla tavallaan jokainen kristitty todistaa sitä samaa kuin ne ensimmäisetkin viestinviejät. Että Jumalan armo ja rakkaus on tullut ihmisten osaksi – niin lähiympäristössä kuin kaukana vieraissa maissakin. Siksi yhä lähdetään lähetystyöhön viemään sanomaa Kristuksesta ja siksi mekin jokainen, sinä ja minä, olemme omalla kohdallamme evankeliumin asialla. Kuka kiireisemmin, kuka verkkaisemmin. Ja aina tarvitaan myös luottamusta siihen, että tällä matkalla Jumala kyllä pitää huolen, vaikkeivät matkavarusteet täydelliset olisikaan.
Vapahtajamme Jeesus Kristus. Sinä lähetit opetuslapset kiireesti viemään viestiä itsestäsi. Usein minä hidastelen ja arastelenkin, kun pitäisi rohkeasti kertoa sinun rajattomasta armostasi ja rakkaudestasi. Anna sinä minulle rohkeutta ja luottamusta elää niin, että muutkin rohkaistuisivat tälle samalle matkalle. Siunaa tämäkin päivä. Amen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti