Vapaus on oikeutta
valita ne tavat,
jotka sinua sitovat.
Hartaudet: Aamuhartaus 24.11.2016 pastori Hilkka Olkinuora, Uusimaa
Aamuhartaus
08.12.2016
Hilkka Olkinuora
Pari päivää sitten vietettiin Pyhän Nikolauksen päivää.
Meillä se jää aina vähän itsenäisyyspäivän alle,
mutta esimerkiksi Hollannin lapset saivat jo joululahjojen varaslähdön
kun punatakkinen Sinterklaas kävi talossa.
Ensi tiistaina juhlitaan sitten Luciaa.
Hänen esikuvanaan oli Kristus-lapsi, Christkindl,
joka toi vuoden pimeimpään yöhön paitsi valoa, myös lahjoja –
Lucian tapauksessa sahramipullia
Kahden viikon päästä on sitten joulu, ja lahjaputki todella avautuu.
Olipa jakaja harmaaturkkinen äreä perinnepukki tai punatakkinen leppoisa tonttuäijä, joulua ikään kuin ei ole ilman lahjoja.
Eikä lahjasesonki pääty tähän. Pari viikkoa joulusta
saapuu loppiainen, itämaan tietäjien komea kulkue, ja se on kristikunnan alkuperäinen lahjojen juhla.
Mahtuupa väliin vielä naapurimaan uuden vuoden pakkasukkokin paketteineen.
Olla kristitttynä juuri tässä ajassa, adventissa,
näyttäisi siis olevan olla ihmisenä tavaratulvassa,
lahjojen ryöpyssä,
kuluttamisen keskipisteessä.
Mutta mitäpä lahja sinulle, juuri sinulle merkitsee ?
Mitä lahjan antaminen ? Mitä sen saaminen ?
Mitä itse lahja, se paketti ? Vai onko sen oltava paketissa, sen lahjan ?
**
Muutama joulu sitten oli suuren kauppakeskuksen
seinällä valtava ilmoitus:
”Osta itsellesi se, minkä toivot muiden ostavan sinulle”.
Eli siis mukaelma kristittyjen elämän ohjenuorasta:
Tee muille se, minkä toivot muiden ostavan sinulle.
Paitsi että siis : Osta!
Ensin heräsi kiukku.
Ostamallako sitä hankitaan hellyyttä ?
Ostamallako osoitan, että välitän ?
Olemmeko lopullisest vajonneet ihmisistä kuluttajiksi, kansalaisista mammonan alamaisiksi, tavarataivaan tavoittelijoiksi ?
Mutta seuraavaksi syntyi sääli ja suru.
Ajattele, että joku on niin yksinäinen,
ettei kukaan muu anna hänelle lahjaa.
Tai ainakaan kukaan toinen ei tunne häntä niin hyvin,
että pystyisi hankkimaan lahjan juuri hänelle.
Kukaan ei tunne häntä niin hyvin,
että osaisi ilahduttaa häntä ihan oikeasti.
Päinvastoin, lahjat joita hän saa,
kertovat enemmän antajan odotuksista ja vaatimuksista.
Äidille essu niin me saadaan ruokaa,
Iskälle kirja niin se pysyy hiljaa tuolissaan,
muksuille tietsikkapelejä niin niillä on mitä kehua kavereille.
Vaikka äiti haluaisi keittiöstä näkösälle,
isä tuolistaan perheen yhteiseen menoon,
lapset lähelle ja syliin.
Esimerkiksi.
Tässä meidän yksilöä ylistävässä ajassa
oikean lahjan antamisesta ja saamisesta on tullut suoritus.
Lahja sinällään ei ole mitään.
Ei myöskään antamisen ilo eikä vastaanottamisen kiitollisuus.
Niistä on oltava hyötyä minäkuvallemme.
**
Pitäisikähän meidän ottaa vähän rennommin ?
Nikolaus jakaa pipareita, joista kaikki eivät tykkää.
Lucia tuo pullia, jotka eivät okaiselle maistu.
Joulupukki saattaa tuoda sen pelätyn pehmeän paketin.
Itämaan tietäjät toivat suitsuketta,
jota Jeesus-vauva ei taatusti tarvinnut tai toivonut.
Mutta kaikki he yrittävät parhaansa, jokainen voimiensa ja varallisuutensa mukaan.
Kasikki he halusivat sanoa: Ihmisille hyvä tahto.
Lahjaan liittyy aina riski.
Sen tiesi Jumalakin, kun antoi joululahjaksi oman poikansa.
Me ihmiset emme aina ymmärrä lahjan arvoa.
Katsomme sen kääreeseen, vertaamme sitä muihin,
käytämme sitä väärin tai emme ollenkaan.
Mutta ehkä Jumala on tänäkin jouluna antamassa
sinullekin lahjan,
jonka oikeasti, vaikka ehkä tietämättäsi tarvitset.
Jota kukaan muu ei sinulle anna.
Jota kukaan mu ei voi sinun puolestasi ottaa vastaan tai avata.
Lahjan, joka on joka tapauksessa yllätys.
Joulun rauhan. Joka on kaikkea ihmisen ymmärrystä ylempi.
**
Siunatkoon sinua tänäänkin kolmiyhteinen Jumala,
Isä, Poika ja Pyhä henki. Amen.
Meillä se jää aina vähän itsenäisyyspäivän alle,
mutta esimerkiksi Hollannin lapset saivat jo joululahjojen varaslähdön
kun punatakkinen Sinterklaas kävi talossa.
Ensi tiistaina juhlitaan sitten Luciaa.
Hänen esikuvanaan oli Kristus-lapsi, Christkindl,
joka toi vuoden pimeimpään yöhön paitsi valoa, myös lahjoja –
Lucian tapauksessa sahramipullia
Kahden viikon päästä on sitten joulu, ja lahjaputki todella avautuu.
Olipa jakaja harmaaturkkinen äreä perinnepukki tai punatakkinen leppoisa tonttuäijä, joulua ikään kuin ei ole ilman lahjoja.
Eikä lahjasesonki pääty tähän. Pari viikkoa joulusta
saapuu loppiainen, itämaan tietäjien komea kulkue, ja se on kristikunnan alkuperäinen lahjojen juhla.
Mahtuupa väliin vielä naapurimaan uuden vuoden pakkasukkokin paketteineen.
Olla kristitttynä juuri tässä ajassa, adventissa,
näyttäisi siis olevan olla ihmisenä tavaratulvassa,
lahjojen ryöpyssä,
kuluttamisen keskipisteessä.
Mutta mitäpä lahja sinulle, juuri sinulle merkitsee ?
Mitä lahjan antaminen ? Mitä sen saaminen ?
Mitä itse lahja, se paketti ? Vai onko sen oltava paketissa, sen lahjan ?
**
Muutama joulu sitten oli suuren kauppakeskuksen
seinällä valtava ilmoitus:
”Osta itsellesi se, minkä toivot muiden ostavan sinulle”.
Eli siis mukaelma kristittyjen elämän ohjenuorasta:
Tee muille se, minkä toivot muiden ostavan sinulle.
Paitsi että siis : Osta!
Ensin heräsi kiukku.
Ostamallako sitä hankitaan hellyyttä ?
Ostamallako osoitan, että välitän ?
Olemmeko lopullisest vajonneet ihmisistä kuluttajiksi, kansalaisista mammonan alamaisiksi, tavarataivaan tavoittelijoiksi ?
Mutta seuraavaksi syntyi sääli ja suru.
Ajattele, että joku on niin yksinäinen,
ettei kukaan muu anna hänelle lahjaa.
Tai ainakaan kukaan toinen ei tunne häntä niin hyvin,
että pystyisi hankkimaan lahjan juuri hänelle.
Kukaan ei tunne häntä niin hyvin,
että osaisi ilahduttaa häntä ihan oikeasti.
Päinvastoin, lahjat joita hän saa,
kertovat enemmän antajan odotuksista ja vaatimuksista.
Äidille essu niin me saadaan ruokaa,
Iskälle kirja niin se pysyy hiljaa tuolissaan,
muksuille tietsikkapelejä niin niillä on mitä kehua kavereille.
Vaikka äiti haluaisi keittiöstä näkösälle,
isä tuolistaan perheen yhteiseen menoon,
lapset lähelle ja syliin.
Esimerkiksi.
Tässä meidän yksilöä ylistävässä ajassa
oikean lahjan antamisesta ja saamisesta on tullut suoritus.
Lahja sinällään ei ole mitään.
Ei myöskään antamisen ilo eikä vastaanottamisen kiitollisuus.
Niistä on oltava hyötyä minäkuvallemme.
**
Pitäisikähän meidän ottaa vähän rennommin ?
Nikolaus jakaa pipareita, joista kaikki eivät tykkää.
Lucia tuo pullia, jotka eivät okaiselle maistu.
Joulupukki saattaa tuoda sen pelätyn pehmeän paketin.
Itämaan tietäjät toivat suitsuketta,
jota Jeesus-vauva ei taatusti tarvinnut tai toivonut.
Mutta kaikki he yrittävät parhaansa, jokainen voimiensa ja varallisuutensa mukaan.
Kasikki he halusivat sanoa: Ihmisille hyvä tahto.
Lahjaan liittyy aina riski.
Sen tiesi Jumalakin, kun antoi joululahjaksi oman poikansa.
Me ihmiset emme aina ymmärrä lahjan arvoa.
Katsomme sen kääreeseen, vertaamme sitä muihin,
käytämme sitä väärin tai emme ollenkaan.
Mutta ehkä Jumala on tänäkin jouluna antamassa
sinullekin lahjan,
jonka oikeasti, vaikka ehkä tietämättäsi tarvitset.
Jota kukaan muu ei sinulle anna.
Jota kukaan mu ei voi sinun puolestasi ottaa vastaan tai avata.
Lahjan, joka on joka tapauksessa yllätys.
Joulun rauhan. Joka on kaikkea ihmisen ymmärrystä ylempi.
**
Siunatkoon sinua tänäänkin kolmiyhteinen Jumala,
Isä, Poika ja Pyhä henki. Amen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti