Tälle pävälle osuu monta suurta tapahtumaa ja syntymäpäivää. Isän syntymästä on kulunut 110 vuotta. Amerikka äänesti presidentiksi Donald Trumpin. Omaan henkilöhistoriaan ajoittui 12 vuoden ikä ja lähtö ulkokuntalaisena oppikouluun vieraalle paikkakunnalle. Vuosituhat on vaihtunut. Teen tuttavuutta 12V -Mozilla Firefox-selainversio 1.0 kanssa käyttääkseni uutta kirjoitustaitoa, verkkokirjoitustaitoa.
Herra presidentti! Donald Trump julistettiin vaalivoittajaksi!
Mihinkä hukkasin ensimmäisen tuttavuuden muistamatta. mikä se oli tai oliko sitä ollenkaan?
Mozilla Firefox on Mozilla-projektin tekemä vapaa, avoimen lähdekoodin verkkoselain, joka on saatavilla Windowsille, Linuxille, OS X:lle ja Androidille[6]. Yhteensopiva sähköpostiohjelma on Mozilla Thunderbird. Firefox on saatavilla myös suomeksi. Firefox käyttää Gecko-selainmoottoria.
Sen on täytynyt olla Mozilla Firefox 12 vuotta sitten. Oma kirjoitustaito verkossa oli opetteluasteella. Ensimmäisen sähköpostin sain työttömien nurkkauksessa. Ravimies tuli koneelle joka päivä mieliharrastuksensa pariin. Hän poistui hetkeksi koneen äärestä. Om.hoit.yhdistyksen tukityöllistetty otti koneen haltuunsa ja loi nimelläni sähköpostiosoitteen. Huikeeta käydä kirjastossa lukemassa postit, mutta vastaamiseen ei riittänyt kyvyt. Sanataide-projekti aukesi yrittäneelle.
SANATAIDE"Antoi mulle tähtitaivaan, antoi valon pimeään,
antoi mulle aamuruskon, antoi uskon elämään,
antoi mulle rohkeutta, että jaksoin huomiseen,
antoi mulle vähän rakkautta tähän yksinäiseen sydämeen."
Verkossa
Olen verkon silmässä kala. En pääse pois:
ovat viiltävät säikeet jo syvällä lihassa mulla.
Vesi päilyvä, selvä ja syvä minun silmäini edessä ois.
Vesiaavikot vapaat, en voi minä luoksenne tulla!
Meren silmiin vihreisiin vain loitolta katsonut oon.
Mikä autuus ois lohen kilpaveikkona olla!
Kuka rannan liejussa uupuu, hän pian uupukoon!
– Vaan verkot on vitkaan-tappavat kohtalolla.
-Uuno Kailas
Kirjeketju - vertaistukiryhmä
Aamuhartaus ke 09.11.2016
Paavo Kettunen, Professori, Joensuu
En tunne omakseni ajatusta, että asiat ovat vain tapahtuneet minulle. Ne kaikki ovat tapahtuneet nimenomaan minussa. En ole vain tapahtumien kohde. Menneisyyteni on läsnä tässä päivässä. Se on läsnä taakkana tai mahdollisuutena.
Tulevaisuuteen katsoessamme katsomme tulevaa oman menneisyytemme lävitse.
Juuri siksi on tärkeää, että olisimme sovussa ja sovinnossa oman menneisyytemme kanssa. Tuohon menneisyyteen kuuluvat itseni lisäksi toiset ihmiset, Jumala ja koko luomakunta. Myös hengellinen elämäni ja teologiani nousevat koko elämänhistoriani pohjalta.
Suurin osa ajallisesta elämästäni on takana. Neljän kuukauden kuluttua olen eläkkeellä. Työelämässä olen silloin ollut noin 43 vuotta. Mutta se ei ole vain takana. Kaikki elämänhistoriani tapahtumat ovat tallentuneet minuun osaksi tätä päivää ja tulevaisuutta. Siellä ovat onnistumiset ja epäonnistumiset, ilot ja surut. Tunnistan sieltä rakastetuksi tulemista, mutta myös hylätyksi ja torjutuksi joutumista. Elämän matto on kirjava.
Eläkkeelle jäämiseen voi liittyä ristiriitaisiakin tuntoja. Vuosi sitten huomasin, että se hämmensi ja osittain pelottikin. Nukuin yöllä huonosti ja pohdin: mitä sen jälkeen? Mitä se merkitsee sosiaalisten suhteiden kannalta? Saanko olla terveenä? Tuleeko tyhjyys, kun jätän työn, josta olen pitänyt?
En kuitenkaan halunnut jäädä eläkkeelle kalenterin mukaan. Kun aikani noita asioita märehdin, valvoin ja pohdin, huomasin lopulta: prosessini on edennyt. Saatoin jättää eroanomuksen. Levolliset yöunetkin palasivat. Kuinka viisas ruumis ja mieli onkaan!
On tärkeää antaa tilaa noille keskenään ristiriitaisillekin ajatuksille ja tunnoille. Tunnistaa niitä itsessään ja puhua toisten kanssa. Eläkkeelle jääminen ei ole vain päivämäärä kalenterissa. Se on prosessi, johon on tärkeää kasvaa sisäisesti. Vasta kun voi irrottaa aikaisemmasta, voi löytää jotakin uutta, joka avautuu edessä.
Nuorena tuntui aika vieraalta sanoa: Tulen, jos Jumala suo. Nyt se tuntuu jo paljon luontevammalta. Monet läheisten ja ystävien sairastumiset, kuolemat ja vastoinkäymiset ovat opettaneet: Se, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu. Elämä ei ole meidän hallittavissamme.
Kannetuksi tuleminen on ihmisen perustarve. Ennen mitään omia tekemisiäni olen ollut kannettuna äitini kohdussa. Monet käsivarret ovat kantaneet minua sen jälkeen elämässä. Koko hengellinen elämäni on kasteessa alkanutta Jumalan kantamana olemista. Se on lähtökohta ja välttämättömyys elämän jokaisena päivänä. Aina siihen saakka, kun minut kannetaan odottamaan ylösnousemuksen aamua.
Omaa tutkimustaustaani vasten voin sanoa: elämme koko ajan häpeän aikakautta. Olemme tehneet sitä ihmiskunnan aamuhämärästä alkaen. Pakoilemme, lymyämme piiloon ja kätkeydymme. Itseltämme, toisiltamme ja Jumalalta. Pelkäämme, että meidät nähdään tällaisinamme, kokonaan ja tarkalleen. Emme kestäisi sitä. Sen kestämme vain armon varassa.
Tässä ajassa armokin jää aina vajaaksi. Itsensä tunteminen ja Jumalan tunteminen ovat tärkeitä. Mutta nekin jäävät vajavaisiksi. Täydellisiksi ja lopullisiksi ne muuttuvat vasta kun saan nähdä kasvoista kasvoihin hänet, joka minut täydellisesti tuntee.
Armo ei ole vain sitä, että armahdan toisia. Armon tuleminen lihaksi, omaksi todellisuudeksi tarkoittaa armahtavaisuutta myös omaa menneisyyttä kohtaan. Ei minun ole tarvinnut elää täydellistä elämää, ei tehdä täydellisiä valintoja. Riittää, että tilit ovat lopulta tasan, että olen sovinnossa itseni, toisten ihmisten ja Jumalan kanssa. Yleensä me teemme parhaita mahdollisia ratkaisuja. Valintoja, joihin meillä sillä hetkellä on mahdollisuuksia.
Kristityn identiteettiin kuuluu, että hän on syntinen ihminen. Se on enemmän olotila kuin tekemisistä ja ihmisen toiminnasta johtuva. Syntisyys voi kyllä johtaa elämäntapaan, josta on syytäkin tuntea syyllisyyttä. Emotionaalisen syyllisyydentunteen olisikin aina suuntauduttava siihen, miten olemme toimineet. Automaattisesti ihmisen ei tarvitse olla syyllisellä mielellä.
Ei Jumala rakasta sinua siksi, että olisit ansainnut hänen rakkautensa. Ei hän hyväksy sinua siksi, että olisit niin hyvä tai huono. Et sinä kelpaa Jumalalle sen takia, millainen olet. Jumala rakastaa sinua, hyväksyy sinut ja sinä kelpaat hänelle siksi, että sinä olet hänen lapsensa. Ei hän vetäydy pois sinusta, jonka hän on omakseen ottanut.
Minua on syvästi puhutellut se pelastushistorian kaari, joka ulottuu ihmiskunnan aamuhämäristä ristin tapahtumiin. Jumala lähestyy paratiisissa pakoon lymyilevää ihmistä sanoen ”Missä sinä olet?” Vastaus tulee ristiltä Kristuksen sanassa ryövärille: olet minun kanssani paratiisissa. (Luuk. 23:43) Se on Kristuksen vastaus ihmisen pyyntöön ”Muista minua!”
Virsi: 525:2-3
Illan viimeinen ajatus
Ilo piilee pienissä asioissa.
Jos et katso tarkkaan,
ilo muuttuu näkymättömäksi.
-Joyce Brothers
Olen verkon silmässä kala. En pääse pois:
ovat viiltävät säikeet jo syvällä lihassa mulla.
Vesi päilyvä, selvä ja syvä minun silmäini edessä ois.
Vesiaavikot vapaat, en voi minä luoksenne tulla!
Meren silmiin vihreisiin vain loitolta katsonut oon.
Mikä autuus ois lohen kilpaveikkona olla!
Kuka rannan liejussa uupuu, hän pian uupukoon!
– Vaan verkot on vitkaan-tappavat kohtalolla.
-Uuno Kailas
Kirjeketju - vertaistukiryhmä
Aamuhartaus ke 09.11.2016
Paavo Kettunen, Professori, Joensuu
Mennyt heijastuu tulevaan
Tänään päättyy kuuden taustapeilin kurkistusmatka. Olen seurannut omaa elämänhistoriaani kohti tätä päivää. Tänään katson taustapeilin lisäksi myös eteenpäin.En tunne omakseni ajatusta, että asiat ovat vain tapahtuneet minulle. Ne kaikki ovat tapahtuneet nimenomaan minussa. En ole vain tapahtumien kohde. Menneisyyteni on läsnä tässä päivässä. Se on läsnä taakkana tai mahdollisuutena.
Tulevaisuuteen katsoessamme katsomme tulevaa oman menneisyytemme lävitse.
Juuri siksi on tärkeää, että olisimme sovussa ja sovinnossa oman menneisyytemme kanssa. Tuohon menneisyyteen kuuluvat itseni lisäksi toiset ihmiset, Jumala ja koko luomakunta. Myös hengellinen elämäni ja teologiani nousevat koko elämänhistoriani pohjalta.
Suurin osa ajallisesta elämästäni on takana. Neljän kuukauden kuluttua olen eläkkeellä. Työelämässä olen silloin ollut noin 43 vuotta. Mutta se ei ole vain takana. Kaikki elämänhistoriani tapahtumat ovat tallentuneet minuun osaksi tätä päivää ja tulevaisuutta. Siellä ovat onnistumiset ja epäonnistumiset, ilot ja surut. Tunnistan sieltä rakastetuksi tulemista, mutta myös hylätyksi ja torjutuksi joutumista. Elämän matto on kirjava.
Eläkkeelle jäämiseen voi liittyä ristiriitaisiakin tuntoja. Vuosi sitten huomasin, että se hämmensi ja osittain pelottikin. Nukuin yöllä huonosti ja pohdin: mitä sen jälkeen? Mitä se merkitsee sosiaalisten suhteiden kannalta? Saanko olla terveenä? Tuleeko tyhjyys, kun jätän työn, josta olen pitänyt?
En kuitenkaan halunnut jäädä eläkkeelle kalenterin mukaan. Kun aikani noita asioita märehdin, valvoin ja pohdin, huomasin lopulta: prosessini on edennyt. Saatoin jättää eroanomuksen. Levolliset yöunetkin palasivat. Kuinka viisas ruumis ja mieli onkaan!
On tärkeää antaa tilaa noille keskenään ristiriitaisillekin ajatuksille ja tunnoille. Tunnistaa niitä itsessään ja puhua toisten kanssa. Eläkkeelle jääminen ei ole vain päivämäärä kalenterissa. Se on prosessi, johon on tärkeää kasvaa sisäisesti. Vasta kun voi irrottaa aikaisemmasta, voi löytää jotakin uutta, joka avautuu edessä.
Nuorena tuntui aika vieraalta sanoa: Tulen, jos Jumala suo. Nyt se tuntuu jo paljon luontevammalta. Monet läheisten ja ystävien sairastumiset, kuolemat ja vastoinkäymiset ovat opettaneet: Se, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu. Elämä ei ole meidän hallittavissamme.
Kannetuksi tuleminen on ihmisen perustarve. Ennen mitään omia tekemisiäni olen ollut kannettuna äitini kohdussa. Monet käsivarret ovat kantaneet minua sen jälkeen elämässä. Koko hengellinen elämäni on kasteessa alkanutta Jumalan kantamana olemista. Se on lähtökohta ja välttämättömyys elämän jokaisena päivänä. Aina siihen saakka, kun minut kannetaan odottamaan ylösnousemuksen aamua.
Omaa tutkimustaustaani vasten voin sanoa: elämme koko ajan häpeän aikakautta. Olemme tehneet sitä ihmiskunnan aamuhämärästä alkaen. Pakoilemme, lymyämme piiloon ja kätkeydymme. Itseltämme, toisiltamme ja Jumalalta. Pelkäämme, että meidät nähdään tällaisinamme, kokonaan ja tarkalleen. Emme kestäisi sitä. Sen kestämme vain armon varassa.
Tässä ajassa armokin jää aina vajaaksi. Itsensä tunteminen ja Jumalan tunteminen ovat tärkeitä. Mutta nekin jäävät vajavaisiksi. Täydellisiksi ja lopullisiksi ne muuttuvat vasta kun saan nähdä kasvoista kasvoihin hänet, joka minut täydellisesti tuntee.
Armo ei ole vain sitä, että armahdan toisia. Armon tuleminen lihaksi, omaksi todellisuudeksi tarkoittaa armahtavaisuutta myös omaa menneisyyttä kohtaan. Ei minun ole tarvinnut elää täydellistä elämää, ei tehdä täydellisiä valintoja. Riittää, että tilit ovat lopulta tasan, että olen sovinnossa itseni, toisten ihmisten ja Jumalan kanssa. Yleensä me teemme parhaita mahdollisia ratkaisuja. Valintoja, joihin meillä sillä hetkellä on mahdollisuuksia.
Kristityn identiteettiin kuuluu, että hän on syntinen ihminen. Se on enemmän olotila kuin tekemisistä ja ihmisen toiminnasta johtuva. Syntisyys voi kyllä johtaa elämäntapaan, josta on syytäkin tuntea syyllisyyttä. Emotionaalisen syyllisyydentunteen olisikin aina suuntauduttava siihen, miten olemme toimineet. Automaattisesti ihmisen ei tarvitse olla syyllisellä mielellä.
Ei Jumala rakasta sinua siksi, että olisit ansainnut hänen rakkautensa. Ei hän hyväksy sinua siksi, että olisit niin hyvä tai huono. Et sinä kelpaa Jumalalle sen takia, millainen olet. Jumala rakastaa sinua, hyväksyy sinut ja sinä kelpaat hänelle siksi, että sinä olet hänen lapsensa. Ei hän vetäydy pois sinusta, jonka hän on omakseen ottanut.
Minua on syvästi puhutellut se pelastushistorian kaari, joka ulottuu ihmiskunnan aamuhämäristä ristin tapahtumiin. Jumala lähestyy paratiisissa pakoon lymyilevää ihmistä sanoen ”Missä sinä olet?” Vastaus tulee ristiltä Kristuksen sanassa ryövärille: olet minun kanssani paratiisissa. (Luuk. 23:43) Se on Kristuksen vastaus ihmisen pyyntöön ”Muista minua!”
Virsi: 525:2-3
Illan viimeinen ajatus
Ilo piilee pienissä asioissa.
Jos et katso tarkkaan,
ilo muuttuu näkymättömäksi.
-Joyce Brothers
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti