Palasin syntymäkuntaani vanhempieni hoitajaksi. Äidin elonajan 1½ vuotta pääsin jonkinlaiseen sopimukseen kunnan ja naapureiden kanssa. Asetus omaishoidosta 1993 muutti kaiken. Isä kesti vallanvaihtopäivään 6.2.2000 asti. Kun presidentti oli valittu, seuraavana aamuna isä kuoli. Presidentin tekijät käyttivät valtaa, mutta itse osallistuin Omaishoitajat
ja läheiset ry:n 10-vuotisjuhlaan omalla saavutuksella 10 vuotta omaishoitajana. Siihenpä ne juhlat sitten loppuivatkin sillä foorumilla, kun ei ollut rahaa jakaa kaikille. Esteeksi tuli myös ikä 61/64 vuotta jatkaa millään saralla eikä omaishoitajuus kerrytä työhistoriaa.
Koko tuon ajan minulle näytettiin ovea lähteä pois. Isä olisi otettu pakkohoitoon laitokseen ja minut lähetetty pakkopaitaan. Vapaaehtoisesti poistuin kuitenkin paikalta. Siihen hupenivat mahdollisuuteni jäädä elämään syntymäkuntaani, kun kunnanjohtaja/elinkeinoasiamiehen mielestä minulla ei ollut elämisen mahdollisuutta Tuusniemellä.
Juhlan aika
Olin eilen yhdistykseni 40 -vuotisjuhlaseminaarissa Deutsch ist cool. Erikoisesti ihailin Luhtasen menestystarinaa, kuinka perheyrityksenä se alkoi esiliinojen valmistamisesta ja torikaupasta. On säilynyt tähän päivään perheyrityksenä.
Musiikkiesitys iskelmien kääntämisestä suomesta saksaksi esitti lähtölaulun, Mäntsälä mielessäin, vaikka tietämättä tulevasta katsoin Berlin24h.
Omaishoitoasiassa on soudettu ja huovattu toisin sanoen poljettu paikallaan. Velattomassa kunnassa on siirrytty Katujätkä-projekteihin. Kokemuksesta tiedän, mitä tilaisuuden saanut vastasi kysymykseen.
- Mitä mieltä olet saamastasi tilaisuudesta harjoitella yrittäjäksi ryhtymistä?
- Ei kiinnosta pätkääkään.
- Ei riitä resurssit.
Ryöstöretkellä ollaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti