Pikkusisko, kympin tyttö, aloitti fysioterapiaopinnot Helsingissä tammikuussa 2014.
Voimauttava valokuvakirja on voimani joulusta 1994, kuinka kämmenelle mahtuva mytty koki 2 -viikoisena eron 1½ -vuotiaasta siskosta, joka joutui Osasto 10:lle.
Sisälleni jäi muhimaan musta möykky, kun palasin joulun jälkeen isän omaishoitajaksi 400km:n päähän kaukomummiksi.
Pikkusiskon tarina saa onnellisen lopun Isosiskon selviydyttyä sairaudesta. Elämä jatkuu mummon rolissa välimatkan päässä.
RIP
Facebookissa luin "Valokuvan voimaa" nettikurssina. Seuraan etänä, onhan ohjelma tehty jo vuosi sitten. Oma lapsuuskuva löytyi vanhan koneen valokuvakansiosta ja Munkkiklubilta. Monet on vaiheet nettimaailmassa. Jos ei olisi ollut atk-vastaavaa, Verkkokirjoittajan talo olisi hävinnyt olemattomiin. Siitä RIP yhteistyölle dnan kanssa.
Valokuva Holoppalan rannassa on juhannukselta 1943. Äidin sisarukset olivat tulleet maailmalta mummolaan. Ei oltu lähellä sotatoimialuetta. Mummolassa oli aina kesä.
Lapsuuskotini, suvun halussa ollut jo 1900 lähtien, on naapurissa vielä tänäänkin.
Kirkkovenesoutukuva muistuttaa nuorimman siskon syntymästä 9.7.1952. Vanhin veli jo 15-vuotias järjesti meille veneretken.
Hän työntää veneen vesille ja valvoo meidän seitsemän sisaruksen veneeseen siirtymistä. Hyvässä järjestyksessä istumme tuhdoilla kaikki seitsemän. Vene lipuu hiljalleen mummolan rantaan. Eno ilmestyy pihapiiriin ihmettelemään, mitä siskon lapset ovat lähteneet vesille. Kokkosaaren salmesta huudamme yhteen ääneen.
Hän työntää veneen vesille ja valvoo meidän seitsemän sisaruksen veneeseen siirtymistä. Hyvässä järjestyksessä istumme tuhdoilla kaikki seitsemän. Vene lipuu hiljalleen mummolan rantaan. Eno ilmestyy pihapiiriin ihmettelemään, mitä siskon lapset ovat lähteneet vesille. Kokkosaaren salmesta huudamme yhteen ääneen.
- Meille on syntynyt sisko.
Ilmoitusluontoinen asia on toimitettu, palaamme piharantaan. Isä on ollut huolissaan, kun lupaa kysymättä läksimme vesille. Vanhimmat saivat kuulla vastuustaan huolehtia nuoremmista sisaruksista.
Tämä kuva mielessä palautan nuorimman sisaren pysymään mukana. Kuva muistuttaa meistä kolmesta. Seuraavaksi syntynyt kuoli 53 -vuotiaana. Sai uurnapaikan äidin arkun päällä ja nimensä hautakiveen.
Minut on aseteltu istumaan veljen lähelle. Senkin luen kuvasta, minusta on tullut veljeni kirjuri tänä päivänä hoitaessani hänen asiointiaan kirjeitse. Hänellä ei ole verkkokirjoitustaitoa eikä nettipankkitunnuksia. Pidetään hänet mukana perhepiirissä toiseksi nuorimman siskon huolehtiessa jokapäiväisestä leivästä hänen pöytäänsä.
Me saimme saman asunnon,
ja samat vaiheet meidän on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti