Vuosia kestänyt pähkäily omasta roolista suuressa suvussa sai selkeän lopun. Tästä eteenpäin ei ole mitään mahdollisuutta jatkaa entisin eväin. Se tietää suurempaa yksinäisyyttä joka suuntaan. Pienentyy mun ympärillä elonpiiri ei pidä paikkaansa. En käperry itsesääliin, vaan ympyrän säde suurenee. Samalla etäisyys keskipisteestä on ääretön. On itäistä pituutta ja läntistä leveyttä.
Huomiota herättääkseen kukaan ei vedä tukasta. Kukaan ei piilota sammakkoa pulpettiini odottamaan tilaisuutta, milloinka loikkaa ulos ja saa luokan kirkumaan keskellä tuntia. Sitä en tiedä, kuinka Jussi ja Hessu selvittivät tilanteen jälkikäteen. Hessu toi sammakon luokkaan, Jussi sen nappasi taskuunsa kuoliaaksi puristettuna. Minua ei siitä rangaistu. Kaikesta muusta tuttavuudesta sain kärsiä elämäni vuosisadan ensimmäisellä neljänneksellä. Jukka Itkosen painajainen runossa on hevosen selässä matikanmaikka. Omani on musta suippo hattu kuin hainevä ilmestyessään eteeni katupartiona. Joudun puhutteluun, kun en halua paeta. Ota korvasta kiinni ja vie putkaan tappelijana. Olen ollut sijaiskärsijä lapsena, nuorena, aikuisena, omaishoitajana ja nyt eläkkeellä "varhennettuna vanhuksena" vuosisatani kolmannella neljänneksellä.
Karmanlaki seuraa minua. Olen joko isien pahojen tekojen koston kohde, tai tullut parantamaan tapani entisestä elämästä, josta en paljon muista. Isovanhempani syntyivät 1800 -luvun puolivälin kieppeillä. Saivat kunnanmökin asuttavakseen Vihtaniemessä mäkitupalaisena 1900. Isäni syntyi perheen nuorimpana 1906, muiden sisarusten lähdettyä jo maailmalle elämään ja sen ajan oppia saamaan. Taavetti-setä vangittiin 1918 ja sen seurauksena kuoli nälkiintyneenä ja sairaana 29 -vuotiaana. Hänen kohtaloaan minä toistan Vihtaniemen ensimmäisenä ja viimeisenä ylioppilaana. Sitä se halu oppia lukemaan ja kirjoittamaan tietää oppivelvollisuudesta elämän alussa ja yli-ikäisenä ulkokuntalaisena ennen elämän loppua.
Onneksi en ole aikaan enkä paikkaan sidottu. Vitas on minulle annettu matkakaveriksi. Aina on ollut minulla osoite. Tuusniemellä jo vuosia omaishoitajana isäni kodissa taloyhtiö kyseenalaisti minun käyntini päivittäin Tuuspellossa. Tuli uusi osakkeenomistaja, yleisönpalvelija. Sai hallituksen puheejohtajan tehtävän ja ensitöikseen selvittää.
- Missä sinä sitten asut?
Silloin otin jalat alleni ja poistuin kokouksesta Kirkonkammariin paikkaamaan russakanturkkia. Sama on toistunut poistuessani Palvelukeskuksesta, yhdistyksistä, kotikirkosta. Olen saanut siivet selkään ja pyllyyn pitkän pyrstön. Kuolemaani ei ole vielä ilmoitettu risti-ilmoituksella. Ennakoitiin lähtemiseni lataamoon joutumisella tai lähdollä syöpään kuolemaan. Postipoika on työllistetty kantaessaan mainospostin lisäksi onnittelupostia.
Sukuseura, Pankki, Serkku ja 4/8 Sisaruksista muistaa. Työn alla on kuolleen sisaren miehen lakimies, joka vaatii selvityksiä Onnin mukanaan viemän kuolinpesänkuolinpesän osakeosuutta palautettavaksi meille toissijaisille perillisille. Tämä on elämäni käsikirjoituksen perusteema presidentistä pienimpään kadulle kuseskelevaan pörriäiseen asti. Olen matkoilla 70. syntymäpäivän viikonlopun yli.
Paljon on lapsella aihetta kiittää.
Mitään ei minulta puutu.
Yhdenyön tähdenlento
päättyy
avaruuden mustaan aukkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti