sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Näistä levyistä en luovu



Kun lähes viisikymmentä vuotta kestänyt satumainen avioliitto päättyy puolison äkilliseen menehtymiseen, on vaikea löytää selviytymiskeinoja. Mainosalalla ja myös Yleisradiossa toiminut Martti Kirsitie löytää lohtua puolisonsa Marita Lindahlin kanssa jaetuista musiikkielämyksistä, vaikka yhteiset muistot ovatkin ensimmäisen yksinäisen vuoden aikana tehneet kipeää. Aviopari oli kotonaan kaikkialla, mikä helpotti ulkomaankomennuksilla viihtymistä. Ja jos koti-ikävä iski, levylautaselle laitettiin Matti Lehtisen laulama Kallavejs.
Kun kysyn Martti Kirsitieltä eväitä parisuhteen parantamiseksi, hän sanoo: "On pyrittävä ajattelemaan asioita myös sen kumppanin hyvän olon näkökulmasta. Jos on mahdollista tehdä jotakin hänen hyväkseen, niin se pitää tehdä eikä ryhtyä mittailemaan ja arvioimaan sitä kenen vuoro on viedä roskapussi ja milloin mitäkin." Puoliso Marita Lindahl, vuoden 1957 Miss Maailma, oli Kirsitielle koko maailma. "Hän oli aina kaikessa mukana koko sydämestään."
Toimittajana Anu Jaantila

Martti Kirsitien valinnat:
Joaquin Rodrigo: Aranjuez-konsertto, katkelma 1. osasta Allegro con spirito
John Williams, kitara, ja Philadelphian orkesteri, joht. Eugene Ormandy


W.A. Mozart: Konsertto pianolle ja orkesterille nro 20 d-molli KV466, katkelma 1. osasta Allegro
Vladimir Ashkenazy, piano, ja Lontoon Filharmonia-orkesteri


Nico Dostal/Meder: Florentinische Nächte
Rudi Schuricke, laulu, ja Alfred Hausen orkesteri


Richard Rodgers/Lorenz Hart, sov. Buddy Bregman: I didn't know what time it was
Ella Fitzgerald, laulu, ja orkesteri, joht. Buddy Bregman


Johannes Kappel, san. Aaro Jalkanen, sov. Eero Koskimies: Kallavesj
Matti Lehtinen, baritoni, ja Ulla Katajavuori, kantele


Ferrer Trindade/Fernando Adour/Michel Jourdan: Elle tu l'aimes
Hélène Ségara, laulu ja yhtye


John Lennon, sov. Iiro Rantala: Woman (katkelma)
Iiro Rantala, piano


Ervin Drake, sov. Gordon Jenkins: It Was A Very Good Year
Frank Sinatra, laulu, ja Gordon Jenkinsin orkesteri


Dmitri Shostakovitsh: Lyyrinen valssi Jazzsarjasta nro 2
Venäjän valtion sinfoniaorkesteri, joht. Dmitri Jablonski


Jean Sibelius: Tuonelan joutsen op. 22/3 (katkelma) Lemminkäinen-sarjasta
Berliinin filharmonikot, ja Gerhard Stempnik, englannintorvi, joht. Herbert von Karajan

Ei kommentteja: