lauantai 20. tammikuuta 2018

Ihmisyyden kieltäminen, ihmisyyden menettäminen

Kuusi kuvaa: Kuusi kuvaa Mari-Anna Auvisen elämästä
Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri Maria-Anna Auviselle uskontojen välinen vuoropuhelu ja rauhantyö ovat arkipäivää. Feministiteologina hänelle ihmisoikeuksien puolustaminen ja naisten aseman esiin nostaminen niin kirkoissa kuin yhteiskunnassa ovat olleet aina tärkeitä. Afrikassa työskennellessään Auvinen sai oppia että ihminen ei ole ihminen yksin, vaan ihmisyys on jaettu ominaisuus. Jos yrittää olla ihminen yksin, ei esimerkiksi tervehdi tai ota huomioon toista ihmistä, eli kieltää toisen ihmisyyden, menettää samalla omansa, korostaa Mari-Anna Auvinen. Toimittajana on Lisa Enckell. 

Uskontojen on puhuttava rauhan kieltä, sanoo Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri Mari-Anna Auvinen 

torstai 18. tammikuuta 2018

Onnen ominaisuuksista

Aamun ajatus 18.1.2018
Onnen ominaisuudet: tuntea syvästi,
nauttia yksinkertaisesti, ajatella
vapaasti, riskeeraamalla elämänsä,
tuntea olevansa tarpeellinen.
-Storm Jameson

 

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Vihapuheesta tekoihin

Miksi vihapuhe muuttui väkivallaksi vuonna 1918? 

Miksi vihapuhe muuttui väkivallaksi vuonna 1918? Maarit Tastulan haastateltavana kirjailija Sirpa Kähkönen.

Flinkkilä & Tastula – Kun vihapuhe muuttui väkivallaksi 1918
Miksi vihapuheeseen kannattaa suhtautua vakavasti? Siksi että sanat muuttuvat helposti teoiksi ja teot väkivallaksi. Suomen sisällissota sata vuotta sitten on tästä hyvä esimerkki. Kirjailija Sirpa Kähkönen näkee nykyajan vihapuheen taustalla osin samoja piirteitä kuin sata vuotta sitten.
Uusi keskusteluohjelma Flinkkilä & Tastula käsittelee ensimmäisessä lähetyksessä väkevää ja rankkaa aihetta: kun vihapuhe muuttui väkivallaksi vuonna 1918. Toimittaja Maarit Tastulan vieraana on kirjailija Sirpa Kähkönen.

Perhe kokenut sisällissodan vihan

Sirpa Kähkösen isoisä oli neljätoistavuotias, kun sisällissota syttyi. Hänen veljensä joutuivat ensin vankileireille, loikkasivat sen jälkeen Neuvostoliittoon ja kuolivat myöhemmin Stalinin puhdistuksissa.
Isoisä itse istui myöhemmin useampaan otteeseen vankilassa eikä koskaan vapautunut vihasta, jonka sisällissota ja sitä seurannut maan kahtiajakautuminen synnytti.

Suomen tuhoamisleireistä vaiettu

Sisällissodan jälkeen vankileireillä kuoli enemmän ihmisiä kuin itse sodassa. Oliko kyseessä kosto vai yritys piestä pahuus pois toisinajattelijoista vankileirien helvetissä?
- Meidän suomalaisten ei tarvitse mennä kauhistelemaan saksalaisia keskitysleirejä, koska meillä on ollut tällaiset tuhoamisleirit omassakin maassa, Sirpa Kähkönen muistuttaa.
- Leirien todellisuudesta vaiettiin, mikä on häpeätahra suomalaisessa journalismissa.

Viha on periytynyt

Sisällissodan synnyttämä viha on periytynyt sukupolvelta toiselle sekä valkoisten että punaisten suvuissa.
Kähkönen on itse onnistunut katkaisemaan oman sukunsa vihan ketjun kovalla ajatustyöllä.
- En tunne enää yhtään katkeruutta, enkä enää edes vihaa, vain tosi suurta surua sisällissodan tapahtumista.

Lähimmäinen ei tunnu lähimmäiseltä

Nykyajan vihapuheen taustalla Kähkönen näkee osin samoja piirteitä kuin sata vuotta sitten. Viha koukuttaa. Vihapuhe on helppoa, se ei vaadi syvempää analyysiä.
- Kun ihminen kokee, että ei pääse elämässään eteenpäin, että tiet ovat sulkeutuneet tai että toiset saavat paljon enemmän kuin minä, niin tässä on turhautumisen paikka. Samoin kuin sitten tietysti se, että ihmiset ovat työttömiä ja toivottomia monella paikkakunnalla.
- Näissä konflikteissa usein nähdään myös se, että viha riistäytyy käsistä ja eskaloituu kaoottisesti, kunnes tullaan pisteeseen, josta ei enää ole paluuta.
- Vihapuheen ensimmäinen seuraus on, että lähimmäinen ei tunnu enää lähimmäiseltä, Sirpa Kähkönen sanoo.

Punaiset älkööt hakeko työpaikkaa

Sisällissodassa harjoitettu propaganda oli erittäin mittavaa kummallakin puolen. Sisällissodan myötä kuva erityisesti punaisista naisista kärjistyi, koska naiset osallistuivat sotaan. Myös aseettomien punakaartin toimintaan osallistuneiden naisten kohtelu oli kovaa. Sodan jälkeen punaiseksi leimautuminen vaikeutti työpaikan saantia.
Valkoinen lehdistö ruokki käsityksiä punaisten raakalaismaisuudesta jo sodan aikana ja sen jälkeenkin.
Valtiotieteen tohtori Tiina Lintusen tutkimuksen kohteena oli 267 punaista naista, jotka päätyivät valtiorikosoikeuteen syytettynä maanpetoksellisesta ja valtiopetoksellisesta toiminnasta sisällissodan aikana. Tutkimuksen naiset olivat Porin ja Ulvilan seuduilta, ja keskimäärin 20-40 –vuotiaita.

Viholliskuvan luominen

- Valkoisten propaganda pyrki kyseenalaistamaan punaisten naisten sukupuolimoraalin. Punakaartin sairaanhoitajia nimitettiin pilkallisesti lemmensisariksi. Heistä pyrittiin luomaan kuva moraalittomina naisina, jotka menevät rintamalle pyydystämään miehiä. Leimaus oli vailla totuuspohjaa, sillä naiset toimivat huoltojoukoissa armeijan tarvitsemina sairaanhoitajina ja keittäjinä.
- Sitten puhuttiin näistä naisista, jotka olivat seurustelleet venäläisten sotilaiden kanssa. Heistä käytettiin nimitystä ryssänmorsian, koska menivät yhteen vihollisen kanssa.
- Naisia syytettiin kapinaan osallistumisesta sekä myös siitä, että olivat kasvattaneet lapsistaan punikkeja. Heitä syyllistettiin siitä, että he olivat kasvattaneet petollisen kansakunnan, joka kääntyi isänmaata vastaan, kertoo Tiina Lintunen Yle Radio 1:n Kalle Haatasen toimittamassa radio-ohjelmassa Punaisten naisten kohtalot sisällissodan aikana ja sen jälkeen.
- Neljäs ryhmä oli naarastiikerit eli punaiset aseelliset naiset, jotka sukupuoliroolien uhmaamisella herättivät vihaa, lisää Tiina Lintunen.
Punaisten omassa propagandassa naiset nostettiin sankarilliseen asemaan ja heidän merkitystään taisteluissa korostettiin. Eriarvoisuuden kokemuksesta kumpuava viha oli helpompi kanavoida lähellä oleviin ihmisiin kuin järjestelmän muuttamiseen.

Valkoisten puheet

Kontrasti valkoisen puolen käsitykseen sairaanhoitajista oli suuri. Siellä sairaanhoitajat olivat laupeuden sisaria, jotka uhrasivat itsensä ja olivat valmiita menemään pahoihin paikkoihin rintamalla. Kun taas punaiset naiset leimattiin moraalisesti huonoiksi naisiksi. - Punakaartin sairaanhoitajana toiminut saattoi saada ankaramman rangaistuksen kuin punakaartissa keittäjänä tai siivoojana toiminut nainen.
- Vahva propaganda poisti punaisilta naisilta humaanisuuden. Tarinoissa kerrottiin sellaista, että he tappavat sairaaloissa valkoisia potilaita, mikä ei ollenkaan pidä paikkansa, sanoo Tiina Lintunen.

Punainen palvelijatar, älä hae työpaikkaa

Tiina Lintunen kirjoittaa kirjassaan Punaisten naisten tiet näin: Ehdolliseen vapauteen päässeiden entisten kapinallisten paluu arkeen ei ollut helppoa. Vastassa oli ympäröivän valkoisen yhteiskunnan kauna ja epäluuloisuus, mikä ilmeni nopeasti työpaikkaa etsittäessä.
Valtiotieteen tohtori Tiina Lintunen on kirjoittanut kirjan Punaisten naisten tiet.
Kuva: Valtiotieteen tohtori Tiina Lintunen, Otavamedia/Kari Hautala 2016
Valkoisessa Suomessa palvelukseen halutaan –palstoilla oli sota-aikana usein erikseen määritelty toivotun työntekijän poliittinen väri ja sama käytäntö jatkui sodan päätyttyä koko maassa.
  • ”Keski-ikäinen, rehellinen palvelija, kykenevä hoitamaan nuoren miehen taloutta, saa paikan kesäkuun 15.päivästä. Ei punanen! ” (Keskisuomalainen)
  • ”Ruuanlaittoon ja karjanhoitoon täysin perehtyneelle, siistille, toimeliaalle, terveelle Palvelijattarelle (ei punakaartilaiselle) tarjotaan palveluspaikka maalla virkamiesperheessä. Palkka ansion mukaan” (Satakunnan Kansa)
  • ”Sisäkkö tai rouvan apulainen saa paikan maatilalla, mieluimmin talouskoulun käynyt. (Punaiset ja äpäräiset älkööt vaivatko itseään). Vastaukset pyydetään lähettämään Perniön postikontt. nimim. Sisäkkö”. (Turun Sanomat)
Punaleskien yleisinä selviytymisvaihtoehtoina olivat kunnallinen köyhäinapu ja työpaikan saaminen tai uuden puolison löytäminen.

Miten vihapuhe vaikutti punakaartin naisiin sodan jälkeen?

Välittömästi sodan jälkeen erityisesti aseellisiin naisiin kohdistui vihaa, mikä purkautui väkivaltana tai pikateloituksina.
Sodan jälkeen naisten joutuessa oikeuteen heistä jokaisesta pyydettiin kotipaikkakunnalta paikallisen suojeluskunnan esikunnan lausunto. Lausunnoissa ilmeni sotapropagandasta tuttuja stereotypioita, joissa syytettyjä naisia leimattiin ryssänmorsiamiksi tai kelvottomiksi kasvattajiksi, luettelee Tiina Lintunen.
Osa naisista vaikeni osallisuudestaan sisällissotaan kokonaan ja koetti peittää ajanjakson elämästään. He kokivat sen häpeällisenä erehdyksenä. Osa taas tahtoi palata näihin tapahtumiin yhä uudelleen ja kertoa lapsilleen kohtaamastaan vääryydestä.
- Kolmannen ryhmän kohdalla suhtautuminen menneeseen oli neutraaleinta. He kertoivat näin tapahtuneen, mutta eivät olleet siitä erityisemmin häpeissään tai katkeria. Se oli ollut vain yksi lyhyt kevät heidän elämässään, jonka jälkeen oli jatkettu eteenpäin, vastaa Tiina Lintunen.
Kiivain viha alkoi laantua, kun aikaa kului. Epäilys ja kauna jäivät kytemään molemmin puolin, mutta kaikki punaiset naiset eivät joutuneet henkilökohtaisesti vihan kohteeksi. Oli paljon tapauksia, joissa työnantaja suostui ottamaan entisen työntekijän takaisin ja menemään tästä takuuseen.

Vailla oikeuksia

Kaikki rikoksista tuomitut henkilöt menettivät tuohon aikaan Suomessa kansalaisluottamuksensa määräajaksi. Oleellisin seikka tässä oli äänioikeuden menettäminen.
Tuomittujen ohella toinen ryhmä, joka menetti äänioikeutensa olivat kunnan köyhäinhoidonalaiset henkilöt. Punaleskille ei maksettu eläkettä, vaan he joutuivat köyhäinavun piiriin, jos eivät yksin pystyneet elättämään perhettään.
- Eläkeasia herätti punaisissa paljon katkeruutta, sillä valkoisille leskille maksettiin hyvät eläkkeet nopeasti sodan jälkeen, kuvailee Tiina Lintunen.

Kunnian palautusta

Sosiaaliset uudistukset 1920- 1930 –luvuilla vaikuttivat siihen, että kansa alkoi yhdistyä ja entiset punaiset kokivat olevansa kansalaisia siinä missä muutkin. Valtiovalta pyrki tunnustamaan punaisten asemaa vähitellen. Punaleskille maksettiin eläkettä 1940-luvulta alkaen, mutta moni oli siihen mennessä jo kuollut.
Toinen kädenojennus tapahtui 1970-luvulla, jolloin valtio päätti maksaa korvauksen kaikille niille, jotka olivat olleet vankileireillä. Korvausta maksettiin kaikille, eikä vain syyttömänä leireillä olleille.
Lähteet
Lainauksia kirjasta Punaisten naisten tiet (Otava, 2017)
Sähköpostihaastattelu Tiina Lintunen 8.1.2018
Kalle Haatasen toimittama radio-ohjelma 8.4.2017 Punaisten naisten kohtalot sisällissodassa ja sen jälkeen

Punaisten naisten kohtalot sisällissodassa ja sen jälkeen

Sisällisotaan punaisten puolella osallistuneita naisia syyllistettiin valkoisten taholta monin tavoin. Naisia syytettiin paitsi kapinaan osallistumisesta myös siitä ,että he olivat kasvattaneet lapsistaan punikkeja. Valkoisten propaganda pyrki myös kyseenalaistamaan punaisten naisten sukupuolimoraalin. Naisia pilkattiin ”ryssän morsiamiksi”. Sotaan osallsituneiden naisten tuomitseminen sodan jälkeisissä oikeudenkäynneissä oli hyvin saatumanvaraista. Tuomioiden perusteihin saatettiin kirjata lausuntoja naisten moraalista tai teoista ja mielipiteistä sotaa edeltävältä. ajalta. Kesälla 1918 linja tuomioistuimissa muuttui koska alettiin pelätä työvoiman puutetta. Tuomioistuimet alkoivat ottaa enemmän huomioon syytettyjen puolesta esitettyjä lausuntoja. Työnantajatkin alkoivat suositella ainakin osaavien työntekijöidensä armahtamista. Tiina Lintunen on tutkinut porilaisten naisten kohtaloita sisällissodassa ja sodan jälkeen.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Kauneimmat joululaulut ja taiteilijan väitöskirja

Jouluisia säveliä Radio 1:stä: Kauneimmat joululaulut vielä kerran
Maasalo: Joulun kellot (Helsingin kamarikuoro/Nils Schweckendiek ja Jan Lehtola, urut).
Kansansäv. Heinillä härkien kaukalon (Espoon musiikkiopiston Uni- ja Sekamelskakuorot/Sanna Valvanne ja RSO/Atso Almila).
Kostiainen (sov.): Tuo armon valkokyyhky (Lilli Paasikivi, mezzosopraano ja Musica-kuoro/Ulf Söderblom).
Gruber: Jouluyö, juhlayö (Juha Uusitalo, bassobaritoni, ja Turun FO/Atso Almila).
Madetoja: Arkihuolesi kaikki heitä (Philomela-kuoro/Marjukka Riihimäki).
Collan: Sylvian joululaulu (Aarne Pelkonen, baritoni ja Ylioppilaskunnan Laulajat/Pasi Hyökki).
Sibelius: En etsi valtaa, loistoa (Soile Isokoski, sopraano ja Finlandia Sinfonietta/Ilkka Kuusisto).
Turunen: Me käymme joulun viettohon (Cantores Minores/Christian Hauschild).
Hannikainen: Tuikkikaa, oi joulun tähtöset (Johanna Rusanen, sopraano ja RKK/Timo Nuoranne.)
Kansansäv. (sov. Kuivanen): Kolmen kuninkaan marssi (Polyteknikkojen Kuoro/Juha Kuivanen).
Sibelius: On hanget korkeat, nietokset (Jorma Hynninen, baritoni, ja ork./Ilkka Kuusisto).
Halonen: Sydämeeni joulun teen (Lahden Musiikkiluokkien Laulupuu-kuoro ja Sinfonia Lahti/Osmo Vänskä).
Kotilainen: Varpunen jouluaamuna (Monica Groop, mezzosopraano ja Tampere Filharmonia/Markus Lehtinen).
Tuntematon: Maa on niin kaunis (Tapiolan kuoro ja Helsingin KO/Jorma Panula).
Konsertin on toimittanut Teemu Sipilä.
 

Professori, kuvataiteilija, graafikko, animaatioelokuvataiteilija ja kirjailija Riitta Nelimarkka tunnetaan huikeasta, värikylläisestä ja materiaaleja kokeilevasta taiteestaan. Hänen yhdessä miehensä Jaakko Seeckin kanssa työstämä Seitsemän veljestä (1979) oli ensimmäinen pitkä, kotimainen animaatioelokuva. Siitä valmistui 2011 ranskankielinen versio, jota on esitetty elokuvafestivaaleilla eri maissa. Suomen juhlavuotena 2017 valmistui Riitta Nelimarkan isoisästä Eero Nelimarkasta työstämä dokumenttielokuva.
Riitta Nelimarkan taiteessa toistuvat, sympaattiset otukset ovat muunnelmia hahmosta nimeltä Elise, joka on vapaa, kokeileva, ihmettelevä ja kyseenalaistava eli hänen alter egonsa. Nosce te ipsum (tunne itsesi) on Riitta Nelimarkan keskeisiä tunnuslauseita. Kansainvälisesti tunnettu kuvataiteilija kertoo elämästään keskeisten valokuvien kautta Helsingin Marjaniemessä, värejä räiskyvässä ateljeekodissaan meren rannalla.
Ohjelman on toimittanut Sini Sovijärvi.

tiistai 2. tammikuuta 2018

Kansalaistorin perinteet vuoden vaihtuessa

Jonas Kaufmann ja Puccini

Saksalainen tenoritähti Jonas Kaufmann Milanon La Scala -oopperan lavalla. Illan teemana oli säveltäjä Giacomo Puccinin elämä ja musiikki, mm. teoksista Le Villi,Tosca, Madama Butterfly, Lännen tyttö ja Turandot.

Vuosi vaihtuu

Vuosi vaihtuu perinteisesti Helsingin Kansalaistorilla. Mukana Reino Nordin, Anssi Kela, Erja Lyytinen ja Agit Cirk, Dj Orion sekä tanssijoita. Juontajina Alma Hätönen ja Jenni Poikelus. Ilta huipentuu ilotulitukseen.

 

Radioateljeen kokonaiskuva


Radioateljee oli pieni ja omaperäinen ohjelmayksikkö Ylen Radio 1 -kanavalla lähes 40 vuotta. Sen tuottamia ohjelmia kutsutaan feature-ohjelmiksi. Käsitteellä tehdään eroa niin radiodokumentteihin kuin radiodraamaankin. Feature-ohjelmien dramaturgiset ja ohjelmalliset tavoitteet ovat olleet alusta lähtien äänellisiä – akustisia. Pyrkimyksenä on ollut tehdä ohjelmia, jotka perustuvat dokumentaarisiin äänityksiin. Musiikilla oli myös tärkeä rooli. Keskeinen kysymys on ollut miten yhdistää dokumentaariset äänet, äänimaisemat, musiikki ja puhe, ja teksti. Miten integroida nuo elementit kokonaisuudeksi, joka on enemmän kuin osatekijöiden summa? Ongelmaan ei, Radioateljeen pitkäaikaisen tuottajan Harri Huhtamäen mukaan, ole reseptiä. Huhtamäki ja äänisuunnittelija Pekka Lappi jäivät eläkkeelle keväällä 2017. Pekka Kyrön ohjelmassa ”Äänet, mielet ja merkitykset - Mitä Radioateljee esitti?” luodaan kokonaiskuvaa Radioateljeen neljästä vuosikymmenestä.

maanantai 1. tammikuuta 2018

Neujahrsbrief

Liebe Freunde,
viele von Euch haben uns mit lieber Weihnachtspost bedacht. Habt ganz herzlichen Dank dafür! Es ist immer so schön, etwas von Euch zu hören und zu lesen! Wir hoffen, dass Ihr alle gesegete Christtage verleben durftet und das Weihnachtslicht Euch weiter durch die Tage geleitet.
Nun, an der Schwelle des neuen Jahres, soll Euch auch unser Gruß erreichen.
Bleibt im neuen Jahr behütet und seid sehr herzlich gegrüßt
von Euren Katja, Martin, Tom und Karoline

Brake, 31. 12. 2017
Liebe Freunde,
aus unserem geplanten Weihnachtsrundbrief wird nun ein Neujahrsbrief. Die Zeit vor Weihnachten war einfach zu gedrängt zum Schreiben. Aber nun in den letzten verbleibenden Stunden dieses Jahres, wo alles ein wenig ruhiger geworden ist, wollen wir an Euch denken und ein bisschen berichten, wie es uns in diesem Jahr ergangen ist.
Wir, Martin und Katja, tun weiter unseren Dienst in unseren Pfarrstellen. Die Einlebe- und Einarbeitungszeit ist vorbei und wir sind angekommen. Allerdings wird uns auch mehr und mehr deutlich, dass jeder von uns heute auf einer Stelle arbeitet, die vor einigen Jahren noch von zwei Pastoren versorgt wurde. Da nützen auch rationelle Arbeitsoptimierung, Berufserfahrung und Arbeitsfreude nichts: es ist einfach viel, und es wird auch nicht weniger. Umso wichtiger und kostbarer sind die Urlaubs- und Auszeiten, die wir in diesem Jahr wieder genießen konnten. Einige Tage auf Spiekeroog, die Ferienwochen in unserem Sommerhaus in Schweden, Frauenwandern und Männersegeln mit unseren Finnlandfreunden, ein paar Tage in Wien mit einem Abstecher zu Tom nach Brünn.
Tom-Jakob hat in diesem Jahr an der Universität Trollhättan/Schweden seinen Bachelor in „Internationaler Politik und Wirtschaft“ gemacht. Nach einer abenteuerlichen Sommerreise mit Freunden in einem alten Wohnmobil hat er zum Wintersemester an der Masaryk Universität in Brünn/Tschechien einen Masterstudiengang in Businessmanagement begonnen. Parallel zum Studium arbeitet er in einer Internetfirma im deutsch- und finnischsprachigen Kundendienst. Beides macht ihm ungeheuren Spaß, nimmt ihn aber auch voll in Anspruch. Jetzt an Weihnachten kam er zu uns nach Brake und brachte seine mexikanische Freundin Fernanda mit. Es war schön, gemeinsam Weihnachten zu feiern und durch Fernandas Erzählungen aus ihrer Heimat ein Fenster zu einem anderen Kontinent geöffnet zu bekommen.
Auch Karoline öffnet uns Fenster zu einem anderen Kontinent! Unser Nesthäkchen ist flügge geworden. Sie hat im Frühjahr ihr Abitur gemacht und ist nun für fünf Monate in einem Naturschutz- / Tierprojekt in Ghana. Von dort erreichen uns viele spannende Berichte, - so viele, dass wir uns nun selbst zusammen mit Tom auf den Weg machen, um Karo dort zu besuchen. In drei Tagen geht es los. Karo wird uns vom Flughafen abholen und dann ein Taxi für uns besorgen und einen fairen Preis für uns aushandeln… - sie ist mittlerweile in Ghana reiseerprobt und fit und wir dürfen uns von ihr leiten lassen. Ein toller Rollenwechsel!
Liebe Freunde, draußen böllern schon die Jugendlichen in der Nachbarschaft … sie können wohl das neue Jahr nicht erwarten. Wir werden heute Abend in unseren Gottesdiensten wieder das schöne Bonhoefferlied mit seiner 7. Strophe singen: „Von guten Mächten wunderbar geborgen erwarten wir getrost, was kommen mag. Gott ist bei uns am Abend und am Morgen und ganz gewiss an jedem neuen Tag.“
Das wünschen wir Euch allen, dass Ihr Euch im neuen Jahr so geborgen und behütet wissen dürft.
Ganz herzlich grüßen Euch
Eure Katja, Martin, Tom und Karoline