Aamun ajatus
Ihmiset, jotka yrittävät komentamalla
saada kunnioitusta, hukkaavat aikaansa.
Kunnioitusta ei voi komentaa.
Se on ansaittava.
torstai 3. marraskuuta 2016
keskiviikko 2. marraskuuta 2016
Vaiettu häpeä
Hartaudet: Aamuhartaus 2.11.2016 professori Paavo Kettunen, Joensuu
Aamuhartaus ke 02.11.2016
Paavo Kettunen, Professori, Joensuu
Samalla minulla on koko tutkijanurani aikana ollut luottamus: mikä aidosti innostaa minua, siitä voi olla apua toisellekin.
Miten sitten tutkimusaiheet ovat löytyneet? Sattumaltako?
Ehkä voin vastata äskettäin kuolleen kollegani sanoin: Ei ole sattumaa. On vain johdatusta.
Minun ei oikeastaan ole tarvinnut etsiä tutkimusteemoja. Yksi aihe on johdattanut seuraavaan.
Ehkä kaikkein eniten olen itse oppinut tutkiessani häpeää. Olen hyvin kiitollinen niille sadoille suomalaisille, jotka ovat kirjoittaneet minulle omasta häpeästään.
Häpeästä kärsivä voi luulla kärsivänsä syyllisyydestä. Mutta se on eri asia. Syyllisen peruskysymys on: ”Mitä pahaa minä olen tehnyt?” Häpeävän peruskysymys on: ”Kelpaanko, riitänkö minä?”
Syyllisyys liittyy tekoihin ja toimintaan, häpeä siihen, mitä olemme. Siksi anteeksiantamuksen pyytäminen häpeään tarkoittaa: saanko anteeksi, että olen olemassa. Kenellekään ei tulisi antaa tätä anteeksi. Elämä on Jumalan lahja. Ei sitä tarvitse pyytää eikä antaa anteeksi.
Helpompi on kamelin mennä neulansilmän läpi kuin häpeästä kärsivän tulla autetuksi anteeksiantamuksella.
Häpeä ei välttämättä tule elämässämme esille niin, että käyttäisimme tuota sanaa. Häpeästä kärsiväkään ei aina sitä itse tunnista. Häpeän olemukseen kuuluu juuri se, että siitä vaietaan. Helposti se kätkeytyy ja piiloutuu myös asianomaiselta itseltään.
Jokapäiväisessä elämässä häpeä voi ilmetä arkuutena, itsensä tai näkemystensä vähättelynä, vaikenemisena tai syrjään vetäytymisenä. ”Eihän minusta ja minun sanomisistani tarvitse välittää.”
Kuinka moni ajatteleekaan, ettei minun hengellinen elämäni tai uskoni riitä. ”Kyllä minä päivittäin rukoilen, mutta en minä mikään uskova ole”, on monen perustunto.
Uskovan ihmisen rima on vedetty monesti niin korkealle, ettei ihminen uskaltaudu sitä ylittämään. Jos hän sitten rohkenee ilmaisemaan uskonsa epävarmuutta, hän voi saada ohjeeksi: ”Rukoile enemmän, lue enemmän Raamattua, käy enemmän kirkossa.” Mitä enemmän hän näin tekee, sitä vähäpätöisemmäksi hän itsensä kokee.
Hengellinen häpeä voi ilmetä rukouselämässä pettymisenä. Kun rukousvastauksia ei kuulu, ihminen päättelee: en ole kyllin hyvä, en kelpaa Jumalalle, kun hän ei auta. Kuinka puhuttelevasti tämä onkaan ilmaistu virressä: ”Sinuhun turvaan, Jumala… Minua kuule heikkoa Ja häpeästä säästä.” Jumalaan turvautuja toivoon tulevansa kuulluksi. Muuten seurauksena olisi nolostuminen ja häpeä.
Suomalaisten kokeman häpeän kaksi olennaista aluetta ovat seksuaalisuus ja hengellinen elämä. Juuri näillä alueilla koetaan olevan kelpaamattomia, riittämättömiä ja huonoja. Usein nämä alueet myös yhdistyvät: seksuaalisuuden alueella torjuttu ja hylätty voi kokea myös Jumalan hylänneen hänet.
Millä muilla alueilla ihminen voi tulla niin syvästi hylätyksi ja torjutuksi tai vastaavasti hyväksytyksi ja vastaanotetuksi kuin seksuaalisuudessa ja jumalasuhteessa. Juuri siksi moni seksuaalisuuden alueella torjutuksi tullut kokee itsensä myös Jumalan hylkäämäksi.
Tai jos homoseksuaalisen identiteetin omaava kokee, ettei kirkko hyväksy hänen seksuaalisuuttaan, hän kokee hyvin helposti, että Jumalakin torjuu hänet.
Pohjimmiltaan hengellinen häpeä on kontaktittomuutta ikuiseen Sinään, Jumalaan. Se on hyväksyvän ja armahtavan Jumalan katseen ulkopuolelle jäämistä. Jos tuo suhde puuttuu, ei ole myöskään anteeksiantajaa ja syyllisyydestä vapauttajaa.
Miten sitten selviytyä häpeänsä kanssa? Yksi yrittää kätkeä, piilottaa häpeänsä. Toinen pyrkii olemaan mahdollisimman hyvä, tulemaan täydelliseksi. Toisin sanoen: ihmisessä elää fantasia, että täydelliseksi tulemisella hän voisi saavuttaa kelpaavuuden. Nämä molemmat tiet johtavat umpikujaan.
On kolmaskin tie. Häpeävän kaipaus on tulla nähdyksi. Tulla nähdyksi sellaisena kuin hän on. Syvällä sisimmässään hän toivoo, että olisi joku, joka näkisi hänet sellaisenaan ja hyväksyisi hänet.
Ei ole yhdentekevää, millaisella katseella toinen katsoo ja näkee minut. Niin moni on joutunut tuomitsevan ja arvostelevan katseen kohteeksi. Vanhassa synnintunnustuksessa sanotaan hyvin puhuttelevasti: Oi sinä kaikkein armollisin… katsahda puoleeni laupeutesi silmillä.
Armon paradoksi on juuri tässä: ihminen kokee olevansa kelpaava silloinkin, kun hän ei edes itse pidä itseään kelpaavana. Hän uskaltaa tulla Jumalan katsomaksi. Hän jopa toivoo sitä. Jumalan näkemänä oleminen ei silloin ole pelottavaa. Se ei ole hävettävää vaan vapauttavaa. On hyvä, että on Joku, joka näkee ja tuntee minut – jopa paremmin kuin minä itse itseni.
Virsi: 382:1
Aamuhartaus ke 02.11.2016
Paavo Kettunen, Professori, Joensuu
Syyllisyydellä kuorrutettu häpeä
Mitä näenkään elämäni taustapeilistä tänään? Näen tutkijan, joka selvittelee itseään kiinnostavia kysymyksiä. Tällainen voi tuntua itsekkäältä. Ja sitähän se onkin.Samalla minulla on koko tutkijanurani aikana ollut luottamus: mikä aidosti innostaa minua, siitä voi olla apua toisellekin.
Miten sitten tutkimusaiheet ovat löytyneet? Sattumaltako?
Ehkä voin vastata äskettäin kuolleen kollegani sanoin: Ei ole sattumaa. On vain johdatusta.
Minun ei oikeastaan ole tarvinnut etsiä tutkimusteemoja. Yksi aihe on johdattanut seuraavaan.
Ehkä kaikkein eniten olen itse oppinut tutkiessani häpeää. Olen hyvin kiitollinen niille sadoille suomalaisille, jotka ovat kirjoittaneet minulle omasta häpeästään.
Häpeästä kärsivä voi luulla kärsivänsä syyllisyydestä. Mutta se on eri asia. Syyllisen peruskysymys on: ”Mitä pahaa minä olen tehnyt?” Häpeävän peruskysymys on: ”Kelpaanko, riitänkö minä?”
Syyllisyys liittyy tekoihin ja toimintaan, häpeä siihen, mitä olemme. Siksi anteeksiantamuksen pyytäminen häpeään tarkoittaa: saanko anteeksi, että olen olemassa. Kenellekään ei tulisi antaa tätä anteeksi. Elämä on Jumalan lahja. Ei sitä tarvitse pyytää eikä antaa anteeksi.
Helpompi on kamelin mennä neulansilmän läpi kuin häpeästä kärsivän tulla autetuksi anteeksiantamuksella.
Häpeä ei välttämättä tule elämässämme esille niin, että käyttäisimme tuota sanaa. Häpeästä kärsiväkään ei aina sitä itse tunnista. Häpeän olemukseen kuuluu juuri se, että siitä vaietaan. Helposti se kätkeytyy ja piiloutuu myös asianomaiselta itseltään.
Jokapäiväisessä elämässä häpeä voi ilmetä arkuutena, itsensä tai näkemystensä vähättelynä, vaikenemisena tai syrjään vetäytymisenä. ”Eihän minusta ja minun sanomisistani tarvitse välittää.”
Kuinka moni ajatteleekaan, ettei minun hengellinen elämäni tai uskoni riitä. ”Kyllä minä päivittäin rukoilen, mutta en minä mikään uskova ole”, on monen perustunto.
Uskovan ihmisen rima on vedetty monesti niin korkealle, ettei ihminen uskaltaudu sitä ylittämään. Jos hän sitten rohkenee ilmaisemaan uskonsa epävarmuutta, hän voi saada ohjeeksi: ”Rukoile enemmän, lue enemmän Raamattua, käy enemmän kirkossa.” Mitä enemmän hän näin tekee, sitä vähäpätöisemmäksi hän itsensä kokee.
Hengellinen häpeä voi ilmetä rukouselämässä pettymisenä. Kun rukousvastauksia ei kuulu, ihminen päättelee: en ole kyllin hyvä, en kelpaa Jumalalle, kun hän ei auta. Kuinka puhuttelevasti tämä onkaan ilmaistu virressä: ”Sinuhun turvaan, Jumala… Minua kuule heikkoa Ja häpeästä säästä.” Jumalaan turvautuja toivoon tulevansa kuulluksi. Muuten seurauksena olisi nolostuminen ja häpeä.
Suomalaisten kokeman häpeän kaksi olennaista aluetta ovat seksuaalisuus ja hengellinen elämä. Juuri näillä alueilla koetaan olevan kelpaamattomia, riittämättömiä ja huonoja. Usein nämä alueet myös yhdistyvät: seksuaalisuuden alueella torjuttu ja hylätty voi kokea myös Jumalan hylänneen hänet.
Millä muilla alueilla ihminen voi tulla niin syvästi hylätyksi ja torjutuksi tai vastaavasti hyväksytyksi ja vastaanotetuksi kuin seksuaalisuudessa ja jumalasuhteessa. Juuri siksi moni seksuaalisuuden alueella torjutuksi tullut kokee itsensä myös Jumalan hylkäämäksi.
Tai jos homoseksuaalisen identiteetin omaava kokee, ettei kirkko hyväksy hänen seksuaalisuuttaan, hän kokee hyvin helposti, että Jumalakin torjuu hänet.
Pohjimmiltaan hengellinen häpeä on kontaktittomuutta ikuiseen Sinään, Jumalaan. Se on hyväksyvän ja armahtavan Jumalan katseen ulkopuolelle jäämistä. Jos tuo suhde puuttuu, ei ole myöskään anteeksiantajaa ja syyllisyydestä vapauttajaa.
Miten sitten selviytyä häpeänsä kanssa? Yksi yrittää kätkeä, piilottaa häpeänsä. Toinen pyrkii olemaan mahdollisimman hyvä, tulemaan täydelliseksi. Toisin sanoen: ihmisessä elää fantasia, että täydelliseksi tulemisella hän voisi saavuttaa kelpaavuuden. Nämä molemmat tiet johtavat umpikujaan.
On kolmaskin tie. Häpeävän kaipaus on tulla nähdyksi. Tulla nähdyksi sellaisena kuin hän on. Syvällä sisimmässään hän toivoo, että olisi joku, joka näkisi hänet sellaisenaan ja hyväksyisi hänet.
Ei ole yhdentekevää, millaisella katseella toinen katsoo ja näkee minut. Niin moni on joutunut tuomitsevan ja arvostelevan katseen kohteeksi. Vanhassa synnintunnustuksessa sanotaan hyvin puhuttelevasti: Oi sinä kaikkein armollisin… katsahda puoleeni laupeutesi silmillä.
Armon paradoksi on juuri tässä: ihminen kokee olevansa kelpaava silloinkin, kun hän ei edes itse pidä itseään kelpaavana. Hän uskaltaa tulla Jumalan katsomaksi. Hän jopa toivoo sitä. Jumalan näkemänä oleminen ei silloin ole pelottavaa. Se ei ole hävettävää vaan vapauttavaa. On hyvä, että on Joku, joka näkee ja tuntee minut – jopa paremmin kuin minä itse itseni.
Virsi: 382:1
Maamme-kirja maanantaina toistaiseksi
Roman Schatzin Maamme-kirja: Mark Levengood - suomenruotsalainen ruotsinsuomalainen
Millaista on olla kaikkien tuntema suomalainen Ruotsissa? Millainen kuva Suomesta ja suomalaisista on nykypäivän ruotsalaisilla? Vieläkö suomalaiset ovat ruotsalaisten mielestä viinaajuovia juntteja?
Roman Schatzin Maamme-kirjassa puhutaan Ruotsista, ruotsinsuomalaisuudesta ja naapurimaiden suhteista. Roman Schatzin vieraana on tänään toimittaja ja juontaja Mark Levengood.
Kouluajan vaikutus sai Levengoodin leimautumaan suomalaisiin. Itse en tiedä, mihinkä leimautuisin kouluaikaanko ilman mitään omaa vai ydinperheeseen, josta vieraannuin oppikouluvuosina vieraalla paikkakunnalla.
Paavin vierailu naapurissa vei kaiken huomion maanantaina. Onneksi voin kuunnella Maamme-kirjaa toistaiseksi areenasta, jos sivuutan kuuluttajien toistot verotietojen tarkistamiselta.
Millaista on olla kaikkien tuntema suomalainen Ruotsissa? Millainen kuva Suomesta ja suomalaisista on nykypäivän ruotsalaisilla? Vieläkö suomalaiset ovat ruotsalaisten mielestä viinaajuovia juntteja?
Roman Schatzin Maamme-kirjassa puhutaan Ruotsista, ruotsinsuomalaisuudesta ja naapurimaiden suhteista. Roman Schatzin vieraana on tänään toimittaja ja juontaja Mark Levengood.
Kouluajan vaikutus sai Levengoodin leimautumaan suomalaisiin. Itse en tiedä, mihinkä leimautuisin kouluaikaanko ilman mitään omaa vai ydinperheeseen, josta vieraannuin oppikouluvuosina vieraalla paikkakunnalla.
Paavin vierailu naapurissa vei kaiken huomion maanantaina. Onneksi voin kuunnella Maamme-kirjaa toistaiseksi areenasta, jos sivuutan kuuluttajien toistot verotietojen tarkistamiselta.
Liian paljon rahaa
Aamun ajatus
Kun etsit hyvää toisista,
löydät parhaat puolet itsestäsi. -Martin Walsh
Aamun ajatus
Epäilysten kalvama mieli
ei voi keskittyä matkaan,
jonka päämääränä on voitto. -Arthur Golden
Millä mielellä jatketaan päivää, kun verotietoja paahdetaan uutisissa varhaisesta aamusta. Kun rahaa on riittävästi, siitä ei tarvitse puhua.
Sari Valto
Narsisti jättää syvät haavat
Narsistinen eli itsekeskeinen käytös näyttää lisääntyneen yhteiskunnassamme. Mutta milloin puhutaan varsinaisesta persoonallisuushäiriöstä? Millainen ihminen on narsisti ja miksi hänestä on tullut sellainen?
Sari Valton vierainaina ovat sosiaalipsykologi Janne Viljamaa sekä narsistin otteessa pitkään elänyt Anne.
Kun etsit hyvää toisista,
löydät parhaat puolet itsestäsi. -Martin Walsh
Aamun ajatus
Epäilysten kalvama mieli
ei voi keskittyä matkaan,
jonka päämääränä on voitto. -Arthur Golden
Millä mielellä jatketaan päivää, kun verotietoja paahdetaan uutisissa varhaisesta aamusta. Kun rahaa on riittävästi, siitä ei tarvitse puhua.
Sari Valto
Narsisti jättää syvät haavat
Narsistinen eli itsekeskeinen käytös näyttää lisääntyneen yhteiskunnassamme. Mutta milloin puhutaan varsinaisesta persoonallisuushäiriöstä? Millainen ihminen on narsisti ja miksi hänestä on tullut sellainen?
Sari Valton vierainaina ovat sosiaalipsykologi Janne Viljamaa sekä narsistin otteessa pitkään elänyt Anne.
maanantai 31. lokakuuta 2016
Paavi Lundissa
Jumalanpalvelus ma 31.10.2016
Paavi Franciscus ja reformaation merkkivuosi 2017 ekumeeninen avajaisjumalanpalvelus Lundin tuomiokirkossa. Reformaatio käynnistyi 500 v sitten Martti Lutherin toimesta, nyt katoliset ja luterilaiset rukoilevat yhdessä.
sunnuntai 30. lokakuuta 2016
Eilan nimipäivänä
Siirrän elinkelloa helmikuulle asti katsoakseni, mitä talviaika tuo tullessaan. Lääkkeen sivuvaikutuksena näen painajaisia ja heräämishetkellä todentuntuisia harhoja, että jotakin on jäänyt tekemättä. Tältä Kirjeketju - vertaistukiryhmä:ltä pyydän anteeksi, ettei suunnitelmamme toteutuneet yhdessä.
Aamun ajatus 26.10.2016
Ennen kaikkea muista, ettei tärkein
mukaan otettava ole Guccin laukku
eikä ranskalaiset farkut, vaan avoin mieli. -Gail Rubin Bereny
Gail ja Rubin puhuttelevat kaukaa menneestä mukaan otettavista tavaroista. Heitetään Guccin laukku ja ranskalaiset farkut sivuun ja muistetaan avoin mieli.
Aina lähdön aikoihin toivotukset eivät ole olleet myönteiset.
- Sehän lähti syöpään kuolemaan tai joutui lataamoon. Näitä ilkeyksiä soitettiin läheisilleni ikäänkuin en olisi ilmoittanut heille lähtöni syytä.
Vielä suurempi oli ihmetys kun palasin. Koko tunnettu maanpiiri oli seonnut.
Puhuminen ja kirjoittaminen on kiellettyä. Kirkon edustaja moittii, ettei hengelliset arvot ole kohdallaan. Voin vain todeta, ettei sanojilla ole puhtaat jauhot pussissa, kun rahasta on kyse.
perjantai 28. lokakuuta 2016
Hyppy tuntemattomaan
Aamun ajatus
Elämää pitää tarrata liepeestä ja
sanoa: Mukana ollaan. Antaa mennä!
-Maya Angelou
- Älä tule meitä opettamaan. Tämä kielteinen tervetulotoivotus palautti mieleen kertomuksen Joosefista tullessani vanhempieni omaishoitajaksi jouluna 1990. Kaikki oli valmisteltu etukäteen, että voin keskeyttää ansiotyön ja muuttaa vanhempieni luokse. Sitten kaikki muuttui jokaisen tulkitessa omia menetettyjä mahdollisuuksiaan hyötyä vanhoista, sairaista vanhemmista.
Jokaisella on oma roolinsa näytelmässä, joka kertoo omaishoitotilanteen silloin ja tänä päivänä 26 vuotta ensimmäisestä joulusta paluumuuttajana. Sitä statusta minusta ei hyväksytty, olen vain paikasta toiseen virtuaalisesti heitetty hernepussin heittokisan objekti. Kuka kauimmaksi hernepussin heittää? On heitetty saappaita, kännyköitä, projektirahaa ja minulta kysytään, kuinka projekti onnistui kohdaltani.
Aamuhartaus to 27.10.2016
Anssi Almgren, Kansainvälisen työn asiantuntija, Espoo
Kyse on pojasta nimeltä Joosef. Hänen isänsä Jaakob oli jäänyt asumaan muukalaisena Kanaaninmaahan. Niillä seuduilla Joosef paimensi lampaita veljiensä kanssa, kasvoi 17-vuotiaaksi ja sai isältään lahjaksi värikkään puvun. Tavalliseen elämänrytmiin tuli muutoksia kun Joosef alkoi nähdä unia, joissa oli korostunut hänen erityisasemansa suhteessa veljiin. Hiljalleen erityisestä tuli kateuden kohde. Kateus kasvoi ja kasvoi. Tilanne eteni lopulta siihen, että Dotan kaupungin liepeillä Joosefin veljet päättivät hankkiutua hänestä lopullisesti eroon. Ensin suunniteltiin tappoa, sitten kaivoon jättämista ja lopuksi orjaksi myymistä. Siis murhaa, heitteillejättöä tai ihmiskauppaa. Viimeisin vei voiton, kun veljekset huomasivat karavaanin, joka oli matkalla Gileadista Egyptiin. Harkinta-aika oli lyhyt ja päätös tehtiin nopeasti. Ihmisestä tuli kauppatavaraa, 20 hopeasekeliä vaihtoi omistajaa ja Joosef joutui matkalle kohti tuntematonta.
Mitäköhän Joosefilla oli mielessään? Minkälaisia tunteita hän mahtoi käydä läpi? Ihmetystä, vihaa, kostonhalua? Häneltä vietiin myyntihetkessä vapaus ja oikeus päättää omasta elämästä. Toisin sanoen häneltä vietiin vaihtoehdot ja edessä oli pelkkää epätietoisuutta tulevasta. Hän oli menossa vieraaseen maahan, jossa ei voinut hakea turvaa verkostoista tai varallisuudesta. Mutta Herra oli hänen kanssaan.
Kertomuksessa voi nähdä yhtymäkohtia tämän hetken pakolaistilanteen kanssa. Olen jutellut monien pakolaisten kanssa, jotka ovat Joosefin tavoin joutuneet jättämään kotimaansa oman tahdon vastaisesti ja kärsimään mielivaltaisesta väkivallasta ilman syytä. Heidän matkakuvauksissaan on toistunut epävarmuus selviämisestä, turvattomuus tulevaisuudesta ja pohdinta hyväksytyksi tulemisesta uudessa maassa. Samalla liian monet ovat joutuneet matkallaan hyväksikäyttäjien uhreiksi. Juttelin muutama kuukausi sitten alaikäisten turvapaikanhakijoiden kanssa, jotka olivat saapuneet Suomeen. He olivat kotoisin Afganistanista, Syyriasta ja Irakista. Edullisimmillaan yhden kaverin matka Suomeen oli maksanut 5000 euroa ja kalleimmillaan 12 000 euroa. Uuden elämän ja uusien mahdollisuuksien toivossa kulkevat pakolaiset kertovat taloudellisen hyväksikäytön lisäksi seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lähellä se oli Joosefillakin.
Muistatko miten hänen tarinansa jatkui? Joosef myytiin Potifar-nimiselle miehelle, joka oli Faraon hoviherra. Hänen orjanaan Joosef ansaitsi nopeasti luottamuksen ja hänen vastuunsa kasvoivat. Uusi alku näytti todelliselta, kunnes yhtenä päivänä kaikki muuttui. Potifarin vaimo olisi halunnut maata Joosefin kanssa, mutta hän kieltäytyi. Vaimo päätti kostaa ja laittoi liikkeelle huhun, jonka mukaan Joosef olisi raiskannut hänet. Katkeruudesta noussut valheellinen syytös ja vihapuhe veivät Joosefin vankilaan. Takaisku takaiskun jälkeen.
Vankilassa Joosef sai kuitenkin jälleen uuden mahdollisuuden. Vankilanjohtaja havaitsi hänet luotettavaksi ja Herra antoi menestyä sen mitä Joosef teki. Vuodet vierivät ja vankilan arki tuli varmasti tutuksi. Eräänä päivän Joosef pyydettiin kuitenkin itsensä Faraon luokse, tulkitsemaan enneunta, jota kukaan muu ei osannut tulkita. Kun Joosef oli kertonut näkemyksensä unen tarkoituksesta, Farao piti kuulemastaan. Farao ylensi Joosefin valtakunnan toiseksi merkittävimpään asemaan, jotta valtakunta osaisi varautua tulevaisuuteen, jonka Farao oli unessaan nähnyt. Tässä asemassa, valtakunnan kakkosmiehenä, hän kohtasi lopulta uudelleen veljensä, jotka olivat hänet tylysti hylänneet. Joosef olisi voinut rangaista veljiänsä miten tahansa. Toteuttaa julmimman kostofantasiansa. Mutta mitä tapahtui?
Joosef lankesi veljensä Benjaminin kaulaan ja puhkesi itkuun, ja myös Benjamin syleili häntä ja itki. Ja Joosef suuteli ja syleili itkien kaikkia veljiään.
Mitkä ne kaksi löytöä siis olivat? Ensinnäkin Joosefin tarina on hyvin syvälle menevä kuvaus uusien alkujen ja uusien mahdollisuuksien merkityksestä. Hän sai uudessa maassa uuden mahdollisuuden täyteen elämään. Joosefiin luotettiin. Tiedämme, että tänään monet lähimmäiset etsivät yhtä lailla uutta alkua, uutta mahdollisuutta, uutta kotia. Koti on siellä missä kokee olonsa turvalliseksi. Koti on siellä missä hyväksytään, rakastetaan osaksi yhteisöä. Toiseksi Joosefin elämä on muistutus anteeksiantamisen ja anteeksisaamisen merkityksestä meille jokaiselle. Joosef ei jäänyt kiinni vihaan vaan antoi anteeksi. Tämä anteeksiantamus, sovinto, oli uusi alku myös veljille, jotka vapautuivat syyllisyydestä.
Olkoon tämä päivä täynnä uusia alkuja ja mahdollisuuksia meille jokaiselle.
Virsi: 542
Elämää pitää tarrata liepeestä ja
sanoa: Mukana ollaan. Antaa mennä!
-Maya Angelou
- Älä tule meitä opettamaan. Tämä kielteinen tervetulotoivotus palautti mieleen kertomuksen Joosefista tullessani vanhempieni omaishoitajaksi jouluna 1990. Kaikki oli valmisteltu etukäteen, että voin keskeyttää ansiotyön ja muuttaa vanhempieni luokse. Sitten kaikki muuttui jokaisen tulkitessa omia menetettyjä mahdollisuuksiaan hyötyä vanhoista, sairaista vanhemmista.
Jokaisella on oma roolinsa näytelmässä, joka kertoo omaishoitotilanteen silloin ja tänä päivänä 26 vuotta ensimmäisestä joulusta paluumuuttajana. Sitä statusta minusta ei hyväksytty, olen vain paikasta toiseen virtuaalisesti heitetty hernepussin heittokisan objekti. Kuka kauimmaksi hernepussin heittää? On heitetty saappaita, kännyköitä, projektirahaa ja minulta kysytään, kuinka projekti onnistui kohdaltani.
Aamuhartaus to 27.10.2016
Anssi Almgren, Kansainvälisen työn asiantuntija, Espoo
Uusien alkujen äärellä
Olin kotona lasteni kanssa, kun kotikirkkoni kellot soivat Aleppon-kaupungin pommitusten uhreille. Samana iltana luin Raamattua ja satuin pysähtymään tutun kertomuksen äärelle. Jotenkin se puhutteli tällä kertaa eri tavalla. Tein kaksi löytöä, jotka haluan jakaa kanssasi tänä aamuna.Kyse on pojasta nimeltä Joosef. Hänen isänsä Jaakob oli jäänyt asumaan muukalaisena Kanaaninmaahan. Niillä seuduilla Joosef paimensi lampaita veljiensä kanssa, kasvoi 17-vuotiaaksi ja sai isältään lahjaksi värikkään puvun. Tavalliseen elämänrytmiin tuli muutoksia kun Joosef alkoi nähdä unia, joissa oli korostunut hänen erityisasemansa suhteessa veljiin. Hiljalleen erityisestä tuli kateuden kohde. Kateus kasvoi ja kasvoi. Tilanne eteni lopulta siihen, että Dotan kaupungin liepeillä Joosefin veljet päättivät hankkiutua hänestä lopullisesti eroon. Ensin suunniteltiin tappoa, sitten kaivoon jättämista ja lopuksi orjaksi myymistä. Siis murhaa, heitteillejättöä tai ihmiskauppaa. Viimeisin vei voiton, kun veljekset huomasivat karavaanin, joka oli matkalla Gileadista Egyptiin. Harkinta-aika oli lyhyt ja päätös tehtiin nopeasti. Ihmisestä tuli kauppatavaraa, 20 hopeasekeliä vaihtoi omistajaa ja Joosef joutui matkalle kohti tuntematonta.
Mitäköhän Joosefilla oli mielessään? Minkälaisia tunteita hän mahtoi käydä läpi? Ihmetystä, vihaa, kostonhalua? Häneltä vietiin myyntihetkessä vapaus ja oikeus päättää omasta elämästä. Toisin sanoen häneltä vietiin vaihtoehdot ja edessä oli pelkkää epätietoisuutta tulevasta. Hän oli menossa vieraaseen maahan, jossa ei voinut hakea turvaa verkostoista tai varallisuudesta. Mutta Herra oli hänen kanssaan.
Kertomuksessa voi nähdä yhtymäkohtia tämän hetken pakolaistilanteen kanssa. Olen jutellut monien pakolaisten kanssa, jotka ovat Joosefin tavoin joutuneet jättämään kotimaansa oman tahdon vastaisesti ja kärsimään mielivaltaisesta väkivallasta ilman syytä. Heidän matkakuvauksissaan on toistunut epävarmuus selviämisestä, turvattomuus tulevaisuudesta ja pohdinta hyväksytyksi tulemisesta uudessa maassa. Samalla liian monet ovat joutuneet matkallaan hyväksikäyttäjien uhreiksi. Juttelin muutama kuukausi sitten alaikäisten turvapaikanhakijoiden kanssa, jotka olivat saapuneet Suomeen. He olivat kotoisin Afganistanista, Syyriasta ja Irakista. Edullisimmillaan yhden kaverin matka Suomeen oli maksanut 5000 euroa ja kalleimmillaan 12 000 euroa. Uuden elämän ja uusien mahdollisuuksien toivossa kulkevat pakolaiset kertovat taloudellisen hyväksikäytön lisäksi seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Lähellä se oli Joosefillakin.
Muistatko miten hänen tarinansa jatkui? Joosef myytiin Potifar-nimiselle miehelle, joka oli Faraon hoviherra. Hänen orjanaan Joosef ansaitsi nopeasti luottamuksen ja hänen vastuunsa kasvoivat. Uusi alku näytti todelliselta, kunnes yhtenä päivänä kaikki muuttui. Potifarin vaimo olisi halunnut maata Joosefin kanssa, mutta hän kieltäytyi. Vaimo päätti kostaa ja laittoi liikkeelle huhun, jonka mukaan Joosef olisi raiskannut hänet. Katkeruudesta noussut valheellinen syytös ja vihapuhe veivät Joosefin vankilaan. Takaisku takaiskun jälkeen.
Vankilassa Joosef sai kuitenkin jälleen uuden mahdollisuuden. Vankilanjohtaja havaitsi hänet luotettavaksi ja Herra antoi menestyä sen mitä Joosef teki. Vuodet vierivät ja vankilan arki tuli varmasti tutuksi. Eräänä päivän Joosef pyydettiin kuitenkin itsensä Faraon luokse, tulkitsemaan enneunta, jota kukaan muu ei osannut tulkita. Kun Joosef oli kertonut näkemyksensä unen tarkoituksesta, Farao piti kuulemastaan. Farao ylensi Joosefin valtakunnan toiseksi merkittävimpään asemaan, jotta valtakunta osaisi varautua tulevaisuuteen, jonka Farao oli unessaan nähnyt. Tässä asemassa, valtakunnan kakkosmiehenä, hän kohtasi lopulta uudelleen veljensä, jotka olivat hänet tylysti hylänneet. Joosef olisi voinut rangaista veljiänsä miten tahansa. Toteuttaa julmimman kostofantasiansa. Mutta mitä tapahtui?
Joosef lankesi veljensä Benjaminin kaulaan ja puhkesi itkuun, ja myös Benjamin syleili häntä ja itki. Ja Joosef suuteli ja syleili itkien kaikkia veljiään.
Mitkä ne kaksi löytöä siis olivat? Ensinnäkin Joosefin tarina on hyvin syvälle menevä kuvaus uusien alkujen ja uusien mahdollisuuksien merkityksestä. Hän sai uudessa maassa uuden mahdollisuuden täyteen elämään. Joosefiin luotettiin. Tiedämme, että tänään monet lähimmäiset etsivät yhtä lailla uutta alkua, uutta mahdollisuutta, uutta kotia. Koti on siellä missä kokee olonsa turvalliseksi. Koti on siellä missä hyväksytään, rakastetaan osaksi yhteisöä. Toiseksi Joosefin elämä on muistutus anteeksiantamisen ja anteeksisaamisen merkityksestä meille jokaiselle. Joosef ei jäänyt kiinni vihaan vaan antoi anteeksi. Tämä anteeksiantamus, sovinto, oli uusi alku myös veljille, jotka vapautuivat syyllisyydestä.
Olkoon tämä päivä täynnä uusia alkuja ja mahdollisuuksia meille jokaiselle.
Virsi: 542
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
