Tirkkosen sukuseura

Tirkkosen sukuseuran Vaakuna on merkitty Suomen heraldisen seuran rekisteriin 29.4.1991 numerolla 381. Vaakunan kilvessä on vihreä niinipuu, Niinimäen mukaan. Vihreä panta symbolisoi maanviljelijöitä ja merkuriuksen sauva kauppiassukuhaaraa.

Nämä tiedot kirjoitin sukuvaakunan takana olevasta tekstistä käydessäni Tuusniemellä 7 vuoden kuluttua omaishoitoajan päättymisestä. Tässä vuosien mittaan keskusteluyhteys on ollut poikki. Olen ollut liian vahva suvunedustaja tietäessäni elosta ja olosta Vihtaniemellä.

Elämä jatkuu kuin opintomatkallani "kiinalaisessa helvetissä". On ollut kaikkitietäviä kauttakulkijoita, jotka ovat yrittäneet hyötyä vanhoista, sairaista ja vammaisista kuin Gogolin romaanissa "Kuolleet sielut". Sillä ei väliä, onko enää elossa, mutta mitä hänen jälkeensä voisi vielä hänelle kuuluvaa siirtää itselleen. Muistomerkit on tallella muistettuina tai vaiettuna häpeänä kertomassa syntyperästä. Isäni sisaren hauta oli unohdettu, samoin punaisena vangittu, 29-vuotiaana kuollut setäni ei saanut nimellistä hautapaikkaa. Mummon orava tunsi tapulin takana minut, olinhan vienyt kukat oletetulle hautapaikalle. Muistolaatta on nyt isovanhempien haudalla. Suvun jalanjäljissä kulkien muistan suvuntarinan, kun vielä olen muistamassa. Olen oppinut uuden kirjoitustaidon siltä varalta, jos kirjurit ja tulkit haluaisivat muuttaa minun elämäntarinaani.

Olen kotona

Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Kun tulet vanhaksi, ei asuinsijasi enää tunne sinua. Kuinka lapsetkin voivat unohtaa, mistä ovat kotoisin. Itse en ole enää mistään kotoisin. Sen sain kokea viedessäni muistolaatan 29-vuotiaana kuolleelle sedälleni. Kuljin tapulin takana olevan koivun kautta. Sinne vein kukat isäni kanssa oletetulle hautapaikalle. Mummon orava juoksi kiireesti koivuun, laskeutui pää alaspäin ja kertoi, mitä oli kerrottavaa. Tiedän sen kokemuksesta.

Minun on ollut lähdettävä lapsuuskodista maailmalle. Omaishoitoajan jälkeen jätettävä kaikki toisten jaettavaksi, että laki ja oikeudenmukaisuus toteutuu. Keskitysleiriltä ihmeen kautta selvinneet nuoret hankkivat koulutuksen ja asettuivat omaan elämäänsä. Koskaan eivät unohtaneet kokemuksiaan vainottuina. Uupuneena unen puutteesta löysin itseni lähtöpaikasta v. 2000 pääsiäisenä. Tekniikka tallensi puhelinvastaajan nauhalle, kuinka pyörryksissä olin. Vähitellen jaksoin katsoa ympärilleni. 10 vuotta omaishoitamista takana, kaiken menettäneenä ja kaiken tallentaneena.

Saksasta tullut joulukortti kertoi vuoden kuluneen. Oli ainoa toivo elämän jatkumisesta. Se antoi sisällön ja kielen työlleni: Zu Hause Pflegen. Siihen ei ole mitään lisättävää eikä mitään poisotettavaa. Kaikki muu kertoo kukkaronvartijoiden epärehellisyydestä. Ovat varkaita. Minun osuuteni lapsuuskodista on menossa muukalaisten hautausmaaksi tai muslimeille moskeijanpaikaksi. Verkkokirjoittajan talo on netissä. Aleksis Kivi jätti käynnistään runon:

Timon laulu

Makeasti oravainen

makaa sammalhuoneessansa;
sinnepä ei Hallin hammas
eikä metsämiehen ansa
ehtineet milloinkaan.

Kammiostaan korkeasta
katselee hän maailman piirii
taisteloa allans' monta;
havuoksan rauhanviiri
päällänsä liepoittaa

Mikä elo onnellinen
keinuvassa kehtolinnass'!
Siellä kiikkuu oravainen
armaan kuusen äitinrinnass';
Metsolan kantele soi!

Siellä torkkuu heiluhäntä
akkunalla pienoisella,
linnut laulain taivaan alla
saattaa hänet iltasella
unien kultalaan.

Tänään on suuri ilo olla Verkkokirjoittajan talossa. Netin kautta osallistuin aamulla konferenssiin. Siinä minä elämäntapaintiaanina sulat päässä keskustelin Riadiin ja Tukholmaan. Sovimme tapaamisesta lähitulevaisuudessa. Kukaan ei osoittanut sormella: Mitä sinä täällä teet, olethan kohta eläkkeellä? Saan takaisin kykyni nähdä kaduntallaajat negatiivinruskeina läpikuultavina pallopäinä. Heidän sanomisillaan ei ole minulle enää mitään merkitystä.

Bonsai-keskustelupuu

Kuulun joukkoon Kuortinkartanossa vietettyjen syöpälasten ja isovanhempien leirin kautta. Virittelen yhteydenpitoa verkossa kertoakseni koko maailmalle, kuinka onnellinen olen kaikesta hyvästä, mitä kohdalleni elämä tarjoaa.

Syöpälasten isovanhempina me olemme samassa veneessä. Kun lapsenlapsen vakavasta sairaudesta on kyse, elämä pysähtyy. Mutta luotamme kuitenkin, että lapset ovat hyvissä käsissä, sillä tieto-taito Suomen syövänhoidossa kestää vertailun. Viime lääkäriluennon kantasolusiirrosta kuultuani tiedän, ettei mitään mahdollisuutta jätetä käyttämättä, jos sopiva luovuttaja löytyy vaikka toiselta puolen maapalloa.

Tämän bonsain punaiset pilkut ovat kirjeitä, e-maileja ja henkilökohtaisia kontakteja, jotka olen tallentanut päivieni puihin. Mutta olisi se jotakin suurempaa, jos verkosto näkyisi keskustelupalstalla. Tietoyhteiskuntataidot pitää hankkia, mutta on se liian kova hinta, jos siihen tarvitaan 10 vuoden työ omaishoitajana, lapsenlapsen syöpä ja yhteiskunnan leima varhennettuna vanhuksena, keltainen tähti otsassa ja tatuointitunniste käsivarressa, jatkaakseen elämää hyvinvoitivaltion kaatopaikalla.

Syöpä on ollut ihmissuhdesairaus, mutta poistetaan pelkoa ja kaadetaan ennakkoluulojen esteitä tulemalla ulos kaapista. Elämä jatkuu, asioiden tärkeysjärjestys on muuttunut. Kun katsoo perin juurin, pienin onkin suurin.

Keskustelupuu syöpälasten isovanhemmille

Munkkiklubi on saanut keskustelupuun ikoniksi japanilaisen bonsain. Olemme tulleet tutuksi syövän kanssa kaikkein heikoimman lenkin kautta elämässämme. Lapsenlapsen elämän puolesta opimme ikiaikaisen taistelun, ettei elämä ole vain eteenpäin mennä porskuttamista huomaamatta, mitä lähipiirissä tapahtuu. On pysähdyttävä kuuntelemaan, mistä tämän ajan vitsaus muistuttaa.

Keskustelupuuta olen kasvatellut vuoden ja saanut sille paikan keskustelupalstalla. Osallistuminen vaatii rekisteröitymisen, mutta tähän voi osallistua kommenttiosiolla. Kysynkin: Onko hamppuvarpua näkynyt? Niitä oli useita lintujen ja lasten yhteislaulukonsertissa Kuortinkartanon pihanurmikolla kesäisenä keskiviikkoiltan.

Arbeit macht frei

Otsikon teksti tulee vastaan aina uudelleen ja viimeksi juuri äsken Tv:ssä. Kuuntelin viimeisten tatuoitujen kertomusta elossa selviämisestä juutalaisvainojen aikana. Mikä piti heidät hengissä? Unelma valkeasta, lämpimästä aamiaisleivästä mansikkahillon kera.

Onko minun kokemukseni omaishoitajana verrattavissa samaan selvitessäni täysjärkisenä, mutta uupuneena vallitsevissa olosuhteissa unelmoimalla sukupolvenvaihdoksesta Mansikkapaikalla? Elämä jatkuisi, että minun mummola, minun lasteni mummola olisi joku päivä minun lastenlasteni mummola. Tai sitten minä olen ollut keskitysleirillä entisessä elämässä ja opin tätä elämää uudestaan hyvinvoitivaltion kaatopaikalla oranssi tähti otsassa ja varhennettu vanhus tatuointitunniste käsivarressa.

Viime päivinä olen ajatellut näitä asioita, mutta vielä en ole päässyt kiihkottomaan kerrontaan tasaisella, hiljaisella äänellä. Silmät itkee norsunkyyneleitä, kun yritän selvittää vastustajilleni, mistä tässä on kysymys. Kun kotisairaanhoitaja täyttää lääkeannostelijaa kahdeksi viikoksi lokerot niin täyteen, että kannet ei mahdu kiinni, totean katsoessani: Lääkettä on riittämiin, mutta kuinka on ruokailun kanssa. Hän vastaa hermostuneena: Äitiäsi ei voi pakottaa syömään. Teen nopean tilannearvioinnin. Ei ole kyse pakottamisesta, vaan äiti ei enää kykene laittamaan ruokaa, kun on halvaantunut. Mutta se ei kuulunutkaan avohoidossa kenenkään järjestettäväksi. Tähän hätään vastasin: Minä tulen.

Tekosyitä omaishoidossa

Onko kyse Schindlerin vai Tiitisen listan julkistamisesta, kun asioiden käsittely johtaa pattitilanteeseen. Minä vaadin julkisuutta, millä perusteella on meillä n. 30 000 omaishoitajaksi nimettyä hoitajaa. Mitä heillä on enemmän kontollaan kuin n. 300 000 omaishoitajalla, jotka huolehtivat apua tarvitsevista lähimmäisistään. Hoitosuhde perustuu vanhempien, lapsen ja aviopuolison rakastamiseen. Siinä esittelijä on kehitellyt tekosyitä tehdäkseen tyhjäksi hoidon tarpeen ja laillistaakseen heitteillejätön, mikä on vielä rikos: paeta tapahtumapaikalta. Tekosyiden valmistelu etenee ja presidentti vahvistaa lain, jota virkamiehet toteuttavat alenevassa hierarkiassa naapurustoon asti.

Virallinen järjestötaho hehkuttaa rahoitustarkastajien kanssa yhteiskunnalle tuotettuja säästöjä. Mihinkä nämä säästöt on sijoitettu ja kenellekä ne tuottavat korkoa? On paljon julkistettavia salaisuuksia ja rahojen kätköpaikkoja. Kaikkein tyrmistyttävin laki (1306/2002) sisältää tämän päivän ylimmän TYÖ- määritelmän. "Yrittäjänä, maatalousyrittäjänä, omaishoitajana ja perhehoitajana toimittua aikaa ei voida lisätä työhistoriaan." Meillä on pienyrittäjät, itsensä ja ehkä lisäkseen jonkun palkatun omalla työllään elättävät. Heidän työnsä ei ole työtä.

Maataloutta harrastavat suurtilalliset lisätuloina salassa pidettävät EU-tuet. Sodan jälkeen köyhtyneessä Karjalassa naiset kasvattavat perunansa ja juurikkaansa räystään alla olevassa maassa. Saavat sadosta elantonsa itselleen ja lapsilleen. Lopun myyvät torilla rahasta. Omaishoitaja korvaa 5,4 työaikalakia noudattavaa hoitajaa. Jos työaikalaki on tarkoitettu kaikkien työtätekevien suojaksi, olisi 300 000 omaishoitajan työ (x 5,4 = 1 620 000) tuottanut ainakin suojatyöhön verrattavaa työtä 1 620 000:lle. Kaikki työttömyys olisi Suomesta hävinnyt ja jokaisella olisi mielekästä tekemistä. Kun laittaa ruokaa itselleen, siinä samalla kypsyy keittoa useammallekin kattilan koosta riippuen.

Jouluun liittyy Pyhä Perhe, jolle ei ollut sijaa majatalossa n. 2000 vuotta sitten. Jouluseimi kuvataan alkuperäisympäristössä karjasuojassa. Perhe on yhteiskunnan perusta, mutta nyt sitä edustaa poliittinen perhe: ministeriäiti, koti-isä ja vastasyntynyt. Suu auki ihmetellään ja odotetaan, mitähän tästä lapsesta tulee. Onko eduskunnasta tullut vain nahkurinorsien esikartano eläessä, jossa voi vielä naureskella esittelijöiden aikaansaamia olosuhteita. Lainhyväksyvä leimasin ja käsi ei osaa lukea lainsisältöä, vaikka käyttöön on otettu jo dna- ja sormenjälki tunniste.

Stailausta Verkkokirjoittajan talossa

Munkkiklubin internetmeklarina katselen ympärilleni. On stailauksen tarve elämässä ja kotona. Tytär asui samassa yksiössä kauan sitten. Sanoi olleen riittävästi tilaa viihtymiseen. Mutta he viettivätkin honeymoonia, joten ymmärrän hyvin heidän asumismukavuuden. Itse olen saanut perustaa parvekkeelle eroottisen hautausmaan Pariisissa olevan mallin mukaan. Olen jo muutaman haudannut, kun ovat ymmärtäneet ymmärtämiseni väärin ja tunkeneet liian liki. Paras pistää kukkapenkkiin.

Ikkunaton seinä, yhteinen naapurin kanssa sai ikkunan, Joharin ikkunaksi sitä sanotaan. 
4 ruskeata antiikkikehystä muodostaa nelikentän. Yhdestä näkyy Juojärven rantakalliota ja taivaanrantaa muodostaen aukon saarien väliin. Kun siitä reijästä tuulee, nousee Meijerinselällä korkeat aallot. Tällainen myrsky upotti metsäpomojen veneen, kun olivat lastanneet moottorinsa rautaketjuilla. Paino esti veneen nousemisen aallonharjalle ja vei syvyyksiin miehet ja lastin. Sitä en muista, mikä oli syynä kirkkoveneen uppoamiseen kauan sitten. Siellä opin kunnioittamaan aallokkoa. Jos pohjoistuuli oli kova, pysyttiin maissa. Ukki intoutui joskus veneellä lainelautailuun. Pieni kyydissä ollut huusi: Ukki, perkele. Hän oli peloissaan.

Mitä vielä pitäisi yksiöön lisätä? Onko se japanilainen, puinen kylpytynnyri vai keskellä lattiaa oleva teekeitin? Toistaiseksi olkoon kuvitteellinen teeseremoniamahdollisuus. Digiaikaan varauduin lähtemällä piknikille taulutelevision kanssa. Kestokuva on jouluinen Käpytikkametsä ja henkiin heränneet runolehmät. On pitkä tauko lehmienkeräilyssä, ehkä jo nahka kakluunin edessä kuin Heli Laaksosella. Minun lepo, lepo lehmäni on soittanut meikatuin silmin kyykkyviulua. Mutta lehmä voi taulutelevisiossa lentää, hypätä narua, rullaluistella ja leikkiä aamoria ampumalla nuolia. Mansikkapaikka on elämää täynnä.

Kirjoittaessani tunnen olevani elossa, onhan minulla nyt verkkokirjoitustaito. Roskaposti on joutavaa ja Skype- seikkailijat älkööt vaivautuko. Minulla on ystäviä riittämiin. Nyt ilma selkenee, koti on stailattu ja kaikki hyvin internetesittelyyn. Kerron siitä, kuinka tähän olen tullut. Olen ollut pakon edessä kuunnellessani lakimiesten uhkavaatimuksia, mutta kyseiset herrat ovatkin itse vastaamassa tekemisistään leivättömän pöydän ääressä. Kyllä ne ovat olleet viisaita omasta mielestään. He eivät antautuneet kehityskeskusteluun rinnakkaiselon mahdollisuudesta. Minun on pitänyt aina väistyä, ettei tarvitse haistella, mitä en halua. Pelisäännöt on tullut selväksi, vastaantulija voi vaihtaa kaistaa, jos omatunto kolkuttaa siitä, mitä tuli sanotuksi.