tiistai 7. heinäkuuta 2020

Minun Suomeni

Aamuhartaus 7.7.2020 Seurakuntapastori Mari Mattsson, Helsinki
Seurakuntapastori Mari Mattsson, Helsinki. Musiikkina laulu "Minun Suomeni", säv. Timo Kiiskinen, Matti Mikkola, san. Henna Sarriola, Jurek Reunamäki, Antti Tuisku, es. Antti Tuisku (laulu) ja yhtye.

Tavoilleni uskollisena kuuntelen aamuhartauden jo kello 6.15. Sen aiheena on "minun Suomeni" vastakohtaisuuksineen. Hyville asioille löytyy huonot puolet. Niiden kanssa olen minäkin painiskellut tarkoittaessani hyvää, pahan nostaessa päätänsä. Koulunkäyntihalut saavat ivallisen palautteen, kun minusta ei mitään tullut.

Vanhempieni luottamus minua kohtaan kasvoi. Äidillä syttyi ajatus ja isä sen soitti minulle. Kertoi vain tilanteen, jonka tulkitsin avunpyynnöksi. Näin kirjattiin paperille asiantuntijan avustuksella toimintaohjeet sen päivän varalle, kun asiat tulivat eteen ratkaistavaksi. Vanhempien eläessä sisarukset eivät voineet arvostella vanhempien tekemiä päätöksiä. Vanhuus ja sairaudet lisääntyivät. Äiti ei enää kyennyt laittamaan ruokaa perheelleen ja oli valmis lähtemään lopullisesti laitokseen. Siitä isä soitti minulle, kertoi tilanteen hätääntyneenä.
- Minä tulen. 
Siitä päätöksestä on kulunut 30 vuotta enkä ole lupaustani katunut. Vanhemmat ovat kuolleet. Vanhin veli on joutunut palvelukeskukseen muistisairaana, mutta ei muistamattomana. Kukaan ei halua kuitenkaan kysyä hänen mielipidettään asioista, joista on sovittu ja valtakirjoilla asioiden hoito varmistettu.

Ensimmäinen Mooseksen kirja
Jakso 23: Orjakauppias ja kansan velkavankeus
Joosef, taitava talousmies, käyttää egyptiläisten nälkää hyväkseen ja osaa koko kansan faraolle orjiksi. (1. Moos. 47:1-48:7) 
Näyttelijä Satu Silvo lukee 1. Mooseksen kirjaa.  

Mooseksen kirjan luenta maanantaisin kertoo Joosefin elämän tarinan. Veljet halusivat päästä hänestä eroon ja kertoivat isälle tapahtuneesta oman versionsa. Joosef oli päässyt korkeaan asemaan, kun nälänhätä pakotti veljet viljanhakumatkalle Egyptiin. Jaksosta 23 löytyy laki, joka on voimassa vielä tänä päivänä. Faaraolle on annettava viides osa viljasta ja papit saavat pitää maansa.

Jospa meidän lainsäädäntö tuottaisi edes omaishoitoa ja sote-palveluja koskevia lakeja, joita noudattamalla apua tarvitsevat tulisi autetuksi. Kaikki on levällään ja maailmaa vaivaa nälänhätää muistuttava pandemia. Ihmiset näköetäisyydeltä ovat hävinneet. Viimeksi näin naapuria huhtikuussa. Oli menossa kevätnäyttelyyn kansalaisopistolle.

Afrikkalaisen heinäkuun Päivän mietelause
Ote maailman luonnonsäätiön verkkosivuillaan julkaisemasta artikkelista Itäinen Afrikka.
Maailman luonnonsäätiö muistuttaa luonnon monimuotoisuuden tärkeydestä artikkelissaan Itäinen Afrikka. Mietelauseen on valinnut Tina Cavén. Lukijana kuuluttaja Jari Aula. 

Kuvahaun tulos haulle big five animals 
Big five animals
Ihminen on suurin uhka maailman suurimmille eläimille, jotka elävät ahdingossa. 
"The term “Big Five” originally referred to the difficulty in hunting the lion, leopard, rhino, elephant and African buffalo. These five large African mammal species were known to be dangerous and it was considered a feat by trophy hunters to bring them home."

Otteita Maailman luonnonsäätiön verkkosivuillaan julkaisemasta artikkelista Norsut. 
Afrikan norsuja uhkaa muunmuassa elinympäristöjen tuhoutuminen, muistuttaa Maailman luonnonsäätiö. Mietelauseen on valinnut Tina Cavén. Lukijana kuuluttaja Jalmari Laine. 

Otteita Maailman luonnonsäätiön verkkosivuillaan julkaisemasta artikkelista Sarvikuonot.
Sarvikuonot ovat yksi kauimmin maapallolla eläneistä edelleen olemassa olevista nisäkkäistä. Sarvikuonoja uhkaa etenkin salametsästys, muistuttaa Maailman luonnonsäätiö. Mietelauseen on valinnut Tina Cavén. Lukijana Jalmari Laine. 

Otteita Maailman luonnonsäätiön verkkosivuillaan julkaisemasta artikkelista Kuninkaallisten valtakunta kutistuu. 
Ennen leijonat vaelsivat runsaslukuisina Afrikassa. Nyt niiden määrä on romahtanut huolestuttavasti, huomauttaa Maailman luonnonsäätiö. Mietelauseen on valinnut Tina Cavén. Lukijana kuuluttaja Simo Häkli. 

Ei kommentteja: