sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Maanpetos

76 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)
1943: Martta Koskinen teloitettiin viimeisenä naisena Suomessa maanpetoksesta tuomittuna.


"Ei, en koskaan laulanut Candominossa", vastaa Mirka Rautakoski kysymykseen omasta kasvuympäristöstään. Kymmenlapsisen musikaalisen perheen kahdeksan lasta sen sijaan lauloi perheen isän Tauno Satomaan johtamassa kuorossa. "Olin perheen musta lammas", nauraa Mirka Rautakoski, jota ammattipianistina tarvittiin kuorossa säestystöihin tai sooloesityksiin antamaan kuorolle konserteissa lepotauko. "Poikia isä puhui enemmän ympäri, kun aina tarvittiin tenoreita."
Musiikki ja urheilu olivat Rautakosken ammatti ja harrastus, mutta suuren elämänkäänteen jälkeen järjestys muuttui - musiikki siirtyi harrastukseksi ja urheilupuuhat nousivat kansainväliselle huipputasolle. Lisäksi päivätyössä aukesi uusi ura.
Rautakosken listasta huokuvat kaikenlaiset tunteet, joita hän on aina purkanut soittoonsa. Tämä elämäniloa uhkuva tarmonpesä tunnustaa aina tirauttavansa kyyneleet kuunnellessaan teemaa Schindlerin listasta. "Mutta sitä elokuvaa en pysty katsomaan, se on minulle aivan liian surullinen!"


Mirka Rautakosken musiikkivalinnat:
Leevi Madetoja: Kehtolaulu op. 50/1
Candomino, joht. Tauno Satomaa

Jean Sibelius: Romance, pianolle Des-duuri op. 24/9
Folke Gräsbeck, piano

Maurice Ravel: Konsertto pianolle ja orkesterille G-duuri op. , katkelma 1. osasta Allegramente
Hélène Grimaud, piano, ja Baltimoren sinfoniaorkesteri, joht. David Zinman

J.S. Bach: Konsertto cembalolle, jousille ja continuolle nro 5, 2. osa Largo
Andreas Staier, cembalo, ja Freiburgin barokkiorkesteri

Charles-Marie Widor: Sinfonia uruille nro 5, 5. osa Toccata
Fernando Germani, urut

Gabriel Fauré: Requiem, 7. osa In paradisum
Collegium Vocale Gent ja Champs-Elysées'n orkesteri, joht. Philippe Herrewege

John Williams: Teema elokuvasta Schindlerin lista
Itzhak Perlman, viulu, ja Pittsburghin sinfoniaorkesteri, joht. John Williams

Franz Liszt: Legenda pianolle nro 2 - Franciscus Paololainen kävelee vetten päällä
Leonardo Pierdomenico, piano

Karjalainen kansanlaulu, sov. Lauri Nurkkala: Oi puhalla tuuli
Candomino ja Mirka Satomaa-Rautakoski, piano, joht. Tauno Satomaa


 

Ei kommentteja: