Julkaisupäällikkö
Olli Seppälä, Helsinki. Hartauden musiikki, virsi 593, alkaa sanoin
"Maan päällä aina ihminen, vieraana kuljet matkaten". Esittäjänä Topi
Lehtipuu, (tenori) ja kamariyhtye Spirit of Gambo: Markku
Luolajan-Mikkola (viola da gamba: diskanttigamba), Mikko Perkola (viola
da gamba: tenorigamba, teorbi /3.,6.säk). Antti Linkola (viola da gamba:
bassogamba), Mika Suihkonen (viola da gamba: bassogamba).
Tätä aamuhartautta hyväksi käyttäen katson tietä eteenpäin, pysähdyn kolmeksi vuodeksi paikalleni ja samalla katson taaksepäin. Mieleen tule kokemuskertomuskoulutus, eri tahojen järjestämät elämäkertakirjoituskurssit, joista on useita oppaita kirjoittamiseen. Kahdeksan vuotta sitten osallistuin Voimauttavan valokuvan -perusteet kurssille. Silloin olisi ollut aika tehdä matka synnyinseudulle ja koota rekvisiitta kirjoittamista varten, mutta ei ollut tilaisuutta. Kymmenen vuotta olin kulkenut eteenpäin, mutta sata vuotta taaksepäin.
Aamuhartauden herättämät muistot lainaan omaan kirjoitukseeni, eihän enää aamuhartauksien opettavaisia tekstejä tallenneta arkistoon.
"Isla Negrasta ostin museomyymälästä kirjan niin kuin turistin kuuluukin, mutta tää ei ollut mikään matkamuistokirja, vaan tää oli Pablo Nerudan runoista koottu kokoelma Isla Negra. Se on myös sen kirjan nimi. Sen taustalla on 5 runosikermää, jotka Neruda kirjoitti 1960 -luvun alussa, kun alkoi täyttää 60 vuotta. Kirja on tavallaan runojen muotoon puettu elämäkerta tai ainakin elämäkerrallisten runojen kokoelma.
Tätä aamuhartautta hyväksi käyttäen katson tietä eteenpäin, pysähdyn kolmeksi vuodeksi paikalleni ja samalla katson taaksepäin. Mieleen tule kokemuskertomuskoulutus, eri tahojen järjestämät elämäkertakirjoituskurssit, joista on useita oppaita kirjoittamiseen. Kahdeksan vuotta sitten osallistuin Voimauttavan valokuvan -perusteet kurssille. Silloin olisi ollut aika tehdä matka synnyinseudulle ja koota rekvisiitta kirjoittamista varten, mutta ei ollut tilaisuutta. Kymmenen vuotta olin kulkenut eteenpäin, mutta sata vuotta taaksepäin.
Aamuhartauden herättämät muistot lainaan omaan kirjoitukseeni, eihän enää aamuhartauksien opettavaisia tekstejä tallenneta arkistoon.
"Isla Negrasta ostin museomyymälästä kirjan niin kuin turistin kuuluukin, mutta tää ei ollut mikään matkamuistokirja, vaan tää oli Pablo Nerudan runoista koottu kokoelma Isla Negra. Se on myös sen kirjan nimi. Sen taustalla on 5 runosikermää, jotka Neruda kirjoitti 1960 -luvun alussa, kun alkoi täyttää 60 vuotta. Kirja on tavallaan runojen muotoon puettu elämäkerta tai ainakin elämäkerrallisten runojen kokoelma.
Se alkoi tottakai lapsuudesta ja etenee sitten nuoruuden ja opintojen kautta maanpakolaisvuosiin. Tää kyseinen kirja oli kaksikielinen, alkukielellä espanjaksi, mutta myös englanniksi.
Runoissa on hyviä oivalluksia Nerudan omasta elämästä sekä erilaisista minuuksista ja aatteista, joita jokainen ihminen kantaa elämänsä eri vaiheissa mukanaan. Neruda sanoo vapaasti suomennettuna mm, että "ja silloin jätin lapsuuden taakseni, sillä ymmärsin, että kansallani ei ole lupa elää ja hautakin oli heiltä kielletty."
Toisessa runossa Neruda kertoo ajastaan ja matkoistaan Idässä, Aasiassa. Hän kuvaa intialaisten jumalien paljoutta taivaalliseksi supermarketiksi. Neruda kirjoittaa Rangonissa. Ymmärsin, että Jumalat ovat erityisesti köyhän ihmisolennon vihollisia, kuten Jumalakin on ja jälkimmäinen Jumala on kirjoitettu isolla J:llä.
Kuten tunnettua Neruda oli vahvasti vasemmistolainen ja kirkonvastainenkin. Väkeviä ja ilmaisuvoimaisia runoja hän kuitenkin kirjoitti ja syystäkin Nerudaa pidetään yhtenä 1900 -luvun merkittävimmistä runoilijoista.
Isla Negra -kokoelma ei jäänyt pelkästään matkamuistolukemiseksi, vaan se vei mut vakavamminkin pohtimaan eläkertaa ja sitä, miten sellaisen voi kirjoittaa ja ylipäätään rakentaa. Näköjään se onnistuu myös runoista, kuten Neruda osoitti. Isla Negra on mielenkiintoinen kokonaisuus, vaikka varsinainen elämäkerrallisuus alkaa loppua kohti hieman hiipua. Siitä tulee enemmän tuollaista yleistä runoilua.
Muistan kuulleeni joskus ohjeen, jos haluaa kirjoittaa omasta elämästään. Kirjoita niin kuin puhuisit Jumalalle. Toisin sanoen mitään ei kannata yrittää kaunistella, kätkeä tai valehdella, sillä Jumala jo tietää kaiken. Kirkkoisä Augustinusta pidetään yhtenä ensimmäisistä omaelämäkertansa kirjoittajista. Hänen Konfensiones - Tunnustuksia -teoksestaan ei ole esillä kumminkaan henkilökohtainen tunnustus, sillä Augustinus ajatteli, että mitä sitä yksityiskohtia jauhamaan, sillä Jumala tiesi jo kaiken eikä ihan kaikesta ihmisille tarvinnut avautua.
Oon osapuilleen samanikäinen kuin Neruda kirjoittaessaan runollisen oma- elämäkertansa. Tässä iässä tulee ikään kuin pakosta ajatus mieleen, että vilkaisepa taaksepäin. Mitä sitä tuli toivottua, mitä saavutettua, mihin elämä vei. Itse asiassa nämä kysymykset eivät ole ikäsidonnaisia. Ihmisen on hyvä katsoa elämäänsä myös pikkuisen taaksepäin. Tie on eteenpäin, mutta myös taaksepäin. Jos kirjoittaa itse elämäkerran, se ei kerro koko elämästä, sillä elämää on elämäkerran jälkeenkin. Kaikki tärkeä ja olennainen ei mahdu kirjoihin ja kansiin.
Elämä on edessä huomennakin. Tiimalasissa on hiekkaa. Sen määrä on onneksi useimmiten mahdoton arvioida etukäteen. Näissä hieman kaihoisissa tunnelmissa rohkenen ehdottaa rukousta.
Jumala, sinä näet meidän nimemme elämänkirjassa ja näet meidän tarinamme sellaisena kuin se tapahtui, ei sellaisena kuin me sen kuvittelimme. Emme nähneet kaikkea vain oman osuutemme.
Sen vuoksi on hyvä asettua eteesi, lähteä tähän päivään, jolloin kirjoitetaan jatko omaan tarinaamme sinun kanssasi.
Aamen."
Runoissa on hyviä oivalluksia Nerudan omasta elämästä sekä erilaisista minuuksista ja aatteista, joita jokainen ihminen kantaa elämänsä eri vaiheissa mukanaan. Neruda sanoo vapaasti suomennettuna mm, että "ja silloin jätin lapsuuden taakseni, sillä ymmärsin, että kansallani ei ole lupa elää ja hautakin oli heiltä kielletty."
Toisessa runossa Neruda kertoo ajastaan ja matkoistaan Idässä, Aasiassa. Hän kuvaa intialaisten jumalien paljoutta taivaalliseksi supermarketiksi. Neruda kirjoittaa Rangonissa. Ymmärsin, että Jumalat ovat erityisesti köyhän ihmisolennon vihollisia, kuten Jumalakin on ja jälkimmäinen Jumala on kirjoitettu isolla J:llä.
Kuten tunnettua Neruda oli vahvasti vasemmistolainen ja kirkonvastainenkin. Väkeviä ja ilmaisuvoimaisia runoja hän kuitenkin kirjoitti ja syystäkin Nerudaa pidetään yhtenä 1900 -luvun merkittävimmistä runoilijoista.
Isla Negra -kokoelma ei jäänyt pelkästään matkamuistolukemiseksi, vaan se vei mut vakavamminkin pohtimaan eläkertaa ja sitä, miten sellaisen voi kirjoittaa ja ylipäätään rakentaa. Näköjään se onnistuu myös runoista, kuten Neruda osoitti. Isla Negra on mielenkiintoinen kokonaisuus, vaikka varsinainen elämäkerrallisuus alkaa loppua kohti hieman hiipua. Siitä tulee enemmän tuollaista yleistä runoilua.
Muistan kuulleeni joskus ohjeen, jos haluaa kirjoittaa omasta elämästään. Kirjoita niin kuin puhuisit Jumalalle. Toisin sanoen mitään ei kannata yrittää kaunistella, kätkeä tai valehdella, sillä Jumala jo tietää kaiken. Kirkkoisä Augustinusta pidetään yhtenä ensimmäisistä omaelämäkertansa kirjoittajista. Hänen Konfensiones - Tunnustuksia -teoksestaan ei ole esillä kumminkaan henkilökohtainen tunnustus, sillä Augustinus ajatteli, että mitä sitä yksityiskohtia jauhamaan, sillä Jumala tiesi jo kaiken eikä ihan kaikesta ihmisille tarvinnut avautua.
Oon osapuilleen samanikäinen kuin Neruda kirjoittaessaan runollisen oma- elämäkertansa. Tässä iässä tulee ikään kuin pakosta ajatus mieleen, että vilkaisepa taaksepäin. Mitä sitä tuli toivottua, mitä saavutettua, mihin elämä vei. Itse asiassa nämä kysymykset eivät ole ikäsidonnaisia. Ihmisen on hyvä katsoa elämäänsä myös pikkuisen taaksepäin. Tie on eteenpäin, mutta myös taaksepäin. Jos kirjoittaa itse elämäkerran, se ei kerro koko elämästä, sillä elämää on elämäkerran jälkeenkin. Kaikki tärkeä ja olennainen ei mahdu kirjoihin ja kansiin.
Elämä on edessä huomennakin. Tiimalasissa on hiekkaa. Sen määrä on onneksi useimmiten mahdoton arvioida etukäteen. Näissä hieman kaihoisissa tunnelmissa rohkenen ehdottaa rukousta.
Jumala, sinä näet meidän nimemme elämänkirjassa ja näet meidän tarinamme sellaisena kuin se tapahtui, ei sellaisena kuin me sen kuvittelimme. Emme nähneet kaikkea vain oman osuutemme.
Sen vuoksi on hyvä asettua eteesi, lähteä tähän päivään, jolloin kirjoitetaan jatko omaan tarinaamme sinun kanssasi.
Aamen."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti