Miksi vihapuhe muuttui väkivallaksi vuonna 1918?
Miksi vihapuhe muuttui väkivallaksi vuonna 1918? Maarit Tastulan haastateltavana kirjailija Sirpa Kähkönen.
Flinkkilä & Tastula – Kun vihapuhe muuttui väkivallaksi 1918Miksi vihapuheeseen kannattaa suhtautua vakavasti? Siksi että sanat muuttuvat helposti teoiksi ja teot väkivallaksi. Suomen sisällissota sata vuotta sitten on tästä hyvä esimerkki. Kirjailija Sirpa Kähkönen näkee nykyajan vihapuheen taustalla osin samoja piirteitä kuin sata vuotta sitten.
Uusi keskusteluohjelma Flinkkilä & Tastula käsittelee ensimmäisessä lähetyksessä väkevää ja rankkaa aihetta: kun vihapuhe muuttui väkivallaksi vuonna 1918. Toimittaja Maarit Tastulan vieraana on kirjailija Sirpa Kähkönen.
Perhe kokenut sisällissodan vihan
Sirpa Kähkösen isoisä oli neljätoistavuotias, kun sisällissota syttyi. Hänen veljensä joutuivat ensin vankileireille, loikkasivat sen jälkeen Neuvostoliittoon ja kuolivat myöhemmin Stalinin puhdistuksissa.Isoisä itse istui myöhemmin useampaan otteeseen vankilassa eikä koskaan vapautunut vihasta, jonka sisällissota ja sitä seurannut maan kahtiajakautuminen synnytti.
Suomen tuhoamisleireistä vaiettu
Sisällissodan jälkeen vankileireillä kuoli enemmän ihmisiä kuin itse sodassa. Oliko kyseessä kosto vai yritys piestä pahuus pois toisinajattelijoista vankileirien helvetissä?- Meidän suomalaisten ei tarvitse mennä kauhistelemaan saksalaisia keskitysleirejä, koska meillä on ollut tällaiset tuhoamisleirit omassakin maassa, Sirpa Kähkönen muistuttaa.
- Leirien todellisuudesta vaiettiin, mikä on häpeätahra suomalaisessa journalismissa.
Viha on periytynyt
Sisällissodan synnyttämä viha on periytynyt sukupolvelta toiselle sekä valkoisten että punaisten suvuissa.Kähkönen on itse onnistunut katkaisemaan oman sukunsa vihan ketjun kovalla ajatustyöllä.
- En tunne enää yhtään katkeruutta, enkä enää edes vihaa, vain tosi suurta surua sisällissodan tapahtumista.
Lähimmäinen ei tunnu lähimmäiseltä
Nykyajan vihapuheen taustalla Kähkönen näkee osin samoja piirteitä kuin sata vuotta sitten. Viha koukuttaa. Vihapuhe on helppoa, se ei vaadi syvempää analyysiä.- Kun ihminen kokee, että ei pääse elämässään eteenpäin, että tiet ovat sulkeutuneet tai että toiset saavat paljon enemmän kuin minä, niin tässä on turhautumisen paikka. Samoin kuin sitten tietysti se, että ihmiset ovat työttömiä ja toivottomia monella paikkakunnalla.
- Näissä konflikteissa usein nähdään myös se, että viha riistäytyy käsistä ja eskaloituu kaoottisesti, kunnes tullaan pisteeseen, josta ei enää ole paluuta.
- Vihapuheen ensimmäinen seuraus on, että lähimmäinen ei tunnu enää lähimmäiseltä, Sirpa Kähkönen sanoo.
Punaiset älkööt hakeko työpaikkaa
Sisällissodassa harjoitettu propaganda oli erittäin mittavaa kummallakin puolen. Sisällissodan myötä kuva erityisesti punaisista naisista kärjistyi, koska naiset osallistuivat sotaan. Myös aseettomien punakaartin toimintaan osallistuneiden naisten kohtelu oli kovaa. Sodan jälkeen punaiseksi leimautuminen vaikeutti työpaikan saantia.
Valkoinen lehdistö ruokki käsityksiä punaisten raakalaismaisuudesta jo sodan aikana ja sen jälkeenkin.
Valtiotieteen tohtori Tiina Lintusen tutkimuksen kohteena oli 267 punaista naista, jotka päätyivät valtiorikosoikeuteen syytettynä maanpetoksellisesta ja valtiopetoksellisesta toiminnasta sisällissodan aikana. Tutkimuksen naiset olivat Porin ja Ulvilan seuduilta, ja keskimäärin 20-40 –vuotiaita.
Viholliskuvan luominen
- Valkoisten propaganda pyrki kyseenalaistamaan punaisten naisten sukupuolimoraalin. Punakaartin sairaanhoitajia nimitettiin pilkallisesti lemmensisariksi. Heistä pyrittiin luomaan kuva moraalittomina naisina, jotka menevät rintamalle pyydystämään miehiä. Leimaus oli vailla totuuspohjaa, sillä naiset toimivat huoltojoukoissa armeijan tarvitsemina sairaanhoitajina ja keittäjinä.- Sitten puhuttiin näistä naisista, jotka olivat seurustelleet venäläisten sotilaiden kanssa. Heistä käytettiin nimitystä ryssänmorsian, koska menivät yhteen vihollisen kanssa.
- Naisia syytettiin kapinaan osallistumisesta sekä myös siitä, että olivat kasvattaneet lapsistaan punikkeja. Heitä syyllistettiin siitä, että he olivat kasvattaneet petollisen kansakunnan, joka kääntyi isänmaata vastaan, kertoo Tiina Lintunen Yle Radio 1:n Kalle Haatasen toimittamassa radio-ohjelmassa Punaisten naisten kohtalot sisällissodan aikana ja sen jälkeen.
- Neljäs ryhmä oli naarastiikerit eli punaiset aseelliset naiset, jotka sukupuoliroolien uhmaamisella herättivät vihaa, lisää Tiina Lintunen.
Punaisten omassa propagandassa naiset nostettiin sankarilliseen asemaan ja heidän merkitystään taisteluissa korostettiin. Eriarvoisuuden kokemuksesta kumpuava viha oli helpompi kanavoida lähellä oleviin ihmisiin kuin järjestelmän muuttamiseen.
Valkoisten puheet
Kontrasti valkoisen puolen käsitykseen sairaanhoitajista oli suuri. Siellä sairaanhoitajat olivat laupeuden sisaria, jotka uhrasivat itsensä ja olivat valmiita menemään pahoihin paikkoihin rintamalla. Kun taas punaiset naiset leimattiin moraalisesti huonoiksi naisiksi. - Punakaartin sairaanhoitajana toiminut saattoi saada ankaramman rangaistuksen kuin punakaartissa keittäjänä tai siivoojana toiminut nainen.- Vahva propaganda poisti punaisilta naisilta humaanisuuden. Tarinoissa kerrottiin sellaista, että he tappavat sairaaloissa valkoisia potilaita, mikä ei ollenkaan pidä paikkansa, sanoo Tiina Lintunen.
Punainen palvelijatar, älä hae työpaikkaa
Tiina Lintunen kirjoittaa kirjassaan Punaisten naisten tiet näin: Ehdolliseen vapauteen päässeiden entisten kapinallisten paluu arkeen ei ollut helppoa. Vastassa oli ympäröivän valkoisen yhteiskunnan kauna ja epäluuloisuus, mikä ilmeni nopeasti työpaikkaa etsittäessä.
Kuva: Valtiotieteen tohtori Tiina Lintunen, Otavamedia/Kari Hautala 2016
- ”Keski-ikäinen, rehellinen palvelija, kykenevä hoitamaan nuoren miehen taloutta, saa paikan kesäkuun 15.päivästä. Ei punanen! ” (Keskisuomalainen)
- ”Ruuanlaittoon ja karjanhoitoon täysin perehtyneelle, siistille, toimeliaalle, terveelle Palvelijattarelle (ei punakaartilaiselle) tarjotaan palveluspaikka maalla virkamiesperheessä. Palkka ansion mukaan” (Satakunnan Kansa)
- ”Sisäkkö tai rouvan apulainen saa paikan maatilalla, mieluimmin talouskoulun käynyt. (Punaiset ja äpäräiset älkööt vaivatko itseään). Vastaukset pyydetään lähettämään Perniön postikontt. nimim. Sisäkkö”. (Turun Sanomat)
Miten vihapuhe vaikutti punakaartin naisiin sodan jälkeen?
Välittömästi sodan jälkeen erityisesti aseellisiin naisiin kohdistui vihaa, mikä purkautui väkivaltana tai pikateloituksina.Sodan jälkeen naisten joutuessa oikeuteen heistä jokaisesta pyydettiin kotipaikkakunnalta paikallisen suojeluskunnan esikunnan lausunto. Lausunnoissa ilmeni sotapropagandasta tuttuja stereotypioita, joissa syytettyjä naisia leimattiin ryssänmorsiamiksi tai kelvottomiksi kasvattajiksi, luettelee Tiina Lintunen.
Osa naisista vaikeni osallisuudestaan sisällissotaan kokonaan ja koetti peittää ajanjakson elämästään. He kokivat sen häpeällisenä erehdyksenä. Osa taas tahtoi palata näihin tapahtumiin yhä uudelleen ja kertoa lapsilleen kohtaamastaan vääryydestä.
- Kolmannen ryhmän kohdalla suhtautuminen menneeseen oli neutraaleinta. He kertoivat näin tapahtuneen, mutta eivät olleet siitä erityisemmin häpeissään tai katkeria. Se oli ollut vain yksi lyhyt kevät heidän elämässään, jonka jälkeen oli jatkettu eteenpäin, vastaa Tiina Lintunen.
Kiivain viha alkoi laantua, kun aikaa kului. Epäilys ja kauna jäivät kytemään molemmin puolin, mutta kaikki punaiset naiset eivät joutuneet henkilökohtaisesti vihan kohteeksi. Oli paljon tapauksia, joissa työnantaja suostui ottamaan entisen työntekijän takaisin ja menemään tästä takuuseen.
Vailla oikeuksia
Kaikki rikoksista tuomitut henkilöt menettivät tuohon aikaan Suomessa kansalaisluottamuksensa määräajaksi. Oleellisin seikka tässä oli äänioikeuden menettäminen.Tuomittujen ohella toinen ryhmä, joka menetti äänioikeutensa olivat kunnan köyhäinhoidonalaiset henkilöt. Punaleskille ei maksettu eläkettä, vaan he joutuivat köyhäinavun piiriin, jos eivät yksin pystyneet elättämään perhettään.
- Eläkeasia herätti punaisissa paljon katkeruutta, sillä valkoisille leskille maksettiin hyvät eläkkeet nopeasti sodan jälkeen, kuvailee Tiina Lintunen.
Kunnian palautusta
Sosiaaliset uudistukset 1920- 1930 –luvuilla vaikuttivat siihen, että kansa alkoi yhdistyä ja entiset punaiset kokivat olevansa kansalaisia siinä missä muutkin. Valtiovalta pyrki tunnustamaan punaisten asemaa vähitellen. Punaleskille maksettiin eläkettä 1940-luvulta alkaen, mutta moni oli siihen mennessä jo kuollut.Toinen kädenojennus tapahtui 1970-luvulla, jolloin valtio päätti maksaa korvauksen kaikille niille, jotka olivat olleet vankileireillä. Korvausta maksettiin kaikille, eikä vain syyttömänä leireillä olleille.
Lähteet
Lainauksia kirjasta Punaisten naisten tiet (Otava, 2017)
Sähköpostihaastattelu Tiina Lintunen 8.1.2018
Kalle Haatasen toimittama radio-ohjelma 8.4.2017 Punaisten naisten kohtalot sisällissodassa ja sen jälkeen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti