Keskiviikkoaamun hartauksissa muistellaan omaa elämää kristittynä.
Kirjailija Torsti Lehtinen, Helsinki.
Hartauden musiikkina gregoriaaninen laulu "Veni Creator spiritus". es. Heinavanker (vokaaliyhtye).
Aamuhartaus
24.01.2018
Sanotaan,
että länsimaisen sivilisaation kulmakivet ovat Jerusalem, Ateena ja
Rooma. Jerusalemista tulevat usko ja mystiikka, Ateenasta filosofia ja
Roomasta laki ja järjestys.
Suomalaisen kulttuurin perustaa etsiessäni olen tullut tulokseen, että näiden kolmen rinnalle täytyy lisätä Kalevala. Sen henki on lähempää sukua Jerusalemille kuin Ateenalle ja Roomalle.
Kalevalan jumalakuvassa näkyy vahva Raamatun vaikutus. Jumala järjestää kaaoksen kosmokseksi kummassakin samalla tavalla.
Vanhan testamentin Genesis kertoo yksityiskohtaisen tarkasti, kuinka Jumala luo maailman ja laatii maailman järjestyksen ja antaa sen ilmiöille nimet:
Alussa loi Jumala taivaan ja maan. . . Ja Jumala teki taivaanvahvuuden ja erotti vedet, jotka olivat taivaanvahvuuden alla, vesistä, jotka olivat taivaanvahvuuden päällä; ja tapahtui niin.
Ja Jumala kutsui vahvuuden taivaaksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, toinen päivä. Ja Jumala sanoi: "Kokoontukoot vedet, jotka ovat taivaan alla, yhteen paikkaan, niin että kuiva tulee näkyviin." Ja tapahtui niin.
Ja Jumala kutsui kuivan maaksi, ja paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän kutsui mereksi.
(1. Moos. 1: 1, 7 – 10.)
Näin luodaan maailman järjestys Kalevalan yhdeksännessä runossa:
Tuo Ukko, ylinen luoja, itse ilmojen jumala,
ilmasta ve’en erotti, veestä maati manterehen.
Kuten Raamatussa myös Kalevalassa Jumala parantaa. Kun Joukahainen haastaa Väinämöisen henkiseen kaksintaisteluun ja esittelee hänelle tietojaan, Väinämöinen pitää niitä itsestäänselvyyksinä.
Yksi näistä itsestäänselvyyksistä on käsitys Jumalasta sairauksien ja vammojen parantajana:
Vesi on vanhin voitehista, kosken kuohu katsehista,
itse Luoja loitsijoista, Jumala parantajista.
(Kalevala: Kolmas runo)
Sairaudet voivat olla myös lähtöisin Jumalasta.
Kun Väinämöinen etsii veneenveistosanoja, Antero Vipunen nielee hänet. Vipunen saa vatsanpoltteita Väinämöisestä, joka takoo hänen sisuksissaan.
Antero Vipunen yrittää selvittää vaivojensa synnyn. Ennen kaikkea häntä kiinnostaa, onko tauti Jumalasta vai aiheuttaako sen jokin muu syy:
Oletko tauti Luojan luoma, surma säätämä Jumalan,
vai olet teko tekemä, toisen tuoma, toisen luoma,
pantu tänne palkan eestä, rakettu rahan nenästä?
(Kalevala: Seitsemästoista runo)
Sekä Raamatussa että Kalevalassa luodaan sanan voimalla.
Jumala sanoo tulkoon valkeus, ja valkeus tulee. Johanneksen evankeliumin mukaan Jo alussa Sana oli Jumalan luona, ja kaikki syntyi Sanan voimalla.
Väinämöinen luo laulullaan:
Laulelevi, taitelevi: lauloi kuun kumottamahan
kultalatva-kuusosehen, lauloi oksillen otavan.
(Kalevala: Kymmenes runo)
Kristillisessä teologiassa toistuu oppi jatkuvasta luomisesta. Maailmaa ei luotu kerralla valmiiksi, vaan luominen jatkuu yhä.
Ihminen on Jumalan puutarhuri ja tilanhoitaja. Koska ihminen on Jumalan kuva, hän osallistuu luomistyöhön Jumalan rinnalla.
Kalevalassa Väinämöinen tekee oman osansa luomistyöstä. Hän ryhtyy toimeen kuin Saarijärven Paavo, joka kyntää ja kylvää, mutta Jumalalta sadon toivoo.
Itse tuon sanoiksi virkki: ”Minä kylvän kyyhättelen
Luojan sormien lomitse, käen kautta kaikkivallan . . .
Oi Ukko, ylijumala, tahi taatto taivahinen,
vallan pilvissä pitäjä, hattarojen hallitsija
Piä pilvissä keräjät, sekehissä neuvot selvät!
Iästä iätä pilvi, nosta lonka luotehesta,
toiset lännestä lähetä, etelästä ennättele!
Vihmo vettä taivosesta, mettä pilvistä pirota,
orahille kasvaville, touoille tohiseville.”
(Kalevala: Toinen runo)
Olen havainnut, että Väinämöisen ja isäni kotipitäjän Saarijärven henki elää yhä minussa. Samaa luovaa henkeä on ylistetty ja hänen läsnäoloaan rukoiltu kautta kristikunnan historian.
Suomalaisen kulttuurin perustaa etsiessäni olen tullut tulokseen, että näiden kolmen rinnalle täytyy lisätä Kalevala. Sen henki on lähempää sukua Jerusalemille kuin Ateenalle ja Roomalle.
Kalevalan jumalakuvassa näkyy vahva Raamatun vaikutus. Jumala järjestää kaaoksen kosmokseksi kummassakin samalla tavalla.
Vanhan testamentin Genesis kertoo yksityiskohtaisen tarkasti, kuinka Jumala luo maailman ja laatii maailman järjestyksen ja antaa sen ilmiöille nimet:
Alussa loi Jumala taivaan ja maan. . . Ja Jumala teki taivaanvahvuuden ja erotti vedet, jotka olivat taivaanvahvuuden alla, vesistä, jotka olivat taivaanvahvuuden päällä; ja tapahtui niin.
Ja Jumala kutsui vahvuuden taivaaksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, toinen päivä. Ja Jumala sanoi: "Kokoontukoot vedet, jotka ovat taivaan alla, yhteen paikkaan, niin että kuiva tulee näkyviin." Ja tapahtui niin.
Ja Jumala kutsui kuivan maaksi, ja paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän kutsui mereksi.
(1. Moos. 1: 1, 7 – 10.)
Näin luodaan maailman järjestys Kalevalan yhdeksännessä runossa:
Tuo Ukko, ylinen luoja, itse ilmojen jumala,
ilmasta ve’en erotti, veestä maati manterehen.
Kuten Raamatussa myös Kalevalassa Jumala parantaa. Kun Joukahainen haastaa Väinämöisen henkiseen kaksintaisteluun ja esittelee hänelle tietojaan, Väinämöinen pitää niitä itsestäänselvyyksinä.
Yksi näistä itsestäänselvyyksistä on käsitys Jumalasta sairauksien ja vammojen parantajana:
Vesi on vanhin voitehista, kosken kuohu katsehista,
itse Luoja loitsijoista, Jumala parantajista.
(Kalevala: Kolmas runo)
Sairaudet voivat olla myös lähtöisin Jumalasta.
Kun Väinämöinen etsii veneenveistosanoja, Antero Vipunen nielee hänet. Vipunen saa vatsanpoltteita Väinämöisestä, joka takoo hänen sisuksissaan.
Antero Vipunen yrittää selvittää vaivojensa synnyn. Ennen kaikkea häntä kiinnostaa, onko tauti Jumalasta vai aiheuttaako sen jokin muu syy:
Oletko tauti Luojan luoma, surma säätämä Jumalan,
vai olet teko tekemä, toisen tuoma, toisen luoma,
pantu tänne palkan eestä, rakettu rahan nenästä?
(Kalevala: Seitsemästoista runo)
Sekä Raamatussa että Kalevalassa luodaan sanan voimalla.
Jumala sanoo tulkoon valkeus, ja valkeus tulee. Johanneksen evankeliumin mukaan Jo alussa Sana oli Jumalan luona, ja kaikki syntyi Sanan voimalla.
Väinämöinen luo laulullaan:
Laulelevi, taitelevi: lauloi kuun kumottamahan
kultalatva-kuusosehen, lauloi oksillen otavan.
(Kalevala: Kymmenes runo)
Kristillisessä teologiassa toistuu oppi jatkuvasta luomisesta. Maailmaa ei luotu kerralla valmiiksi, vaan luominen jatkuu yhä.
Ihminen on Jumalan puutarhuri ja tilanhoitaja. Koska ihminen on Jumalan kuva, hän osallistuu luomistyöhön Jumalan rinnalla.
Kalevalassa Väinämöinen tekee oman osansa luomistyöstä. Hän ryhtyy toimeen kuin Saarijärven Paavo, joka kyntää ja kylvää, mutta Jumalalta sadon toivoo.
Itse tuon sanoiksi virkki: ”Minä kylvän kyyhättelen
Luojan sormien lomitse, käen kautta kaikkivallan . . .
Oi Ukko, ylijumala, tahi taatto taivahinen,
vallan pilvissä pitäjä, hattarojen hallitsija
Piä pilvissä keräjät, sekehissä neuvot selvät!
Iästä iätä pilvi, nosta lonka luotehesta,
toiset lännestä lähetä, etelästä ennättele!
Vihmo vettä taivosesta, mettä pilvistä pirota,
orahille kasvaville, touoille tohiseville.”
(Kalevala: Toinen runo)
Olen havainnut, että Väinämöisen ja isäni kotipitäjän Saarijärven henki elää yhä minussa. Samaa luovaa henkeä on ylistetty ja hänen läsnäoloaan rukoiltu kautta kristikunnan historian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti