Radiohartaudet täyttävät 85 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi tällä viikolla aamuhartauksissa kuullaan kuuntelijoiden toivehartauksia arkistosta sekä toivepuhujia.
arkkipiispa emeritus John Vikström, Turku
Virsi 532:1. Virsi alkaa sanoin: "Taas siunattu päivä nyt luo valoaan", Psallamus-kuoro, Ilmo Riihimäki (joht.), Juhani Haapasalo (urut).
Aamuhartaus
14.08.2017
Herra siunaa sinua
Tavallisessa päiväjumalanpalveluksessa, messussa, ei yleensä tapahdu mitään yllättävää – ellei nyt käy esimerkiksi niin, että joku pyörtyy penkissä tai vaikkapa pappi alttarilla, mikä tietysti merkitsee aikamoista poikkeamista jumalanpalveluksen kaavasta. Yleensähän liturgia kulkee tuttua turvallista rataansa, useimmat virret ovat ennestään tuttuja kuten myös useimmat aiheet rukouksissa, ehkä saarnassakin.Viime talvena sain kuitenkin kokea yllätyksen eräässä ihan tavallisessa päiväjumalanpalveluksessa. Palvelus oli edennyt samaa tuttua rataa kuin ennenkin. Mutta sitten, juuri ennen kuin palvelus oli päättymässä, tapahtui jotain ennen kokematonta. Ulkonaisesti tämä tapahtuma oli hyvin pieni ja melkein huomaamaton poikkeama tavallisesta järjestyksestä, mutta ainakin minulle siitä tuli unohtumaton elämys. Tämä yllätys muodostui minulle todelliseksi hengelliseksi elämykseksi ja kokemukseksi. Uskallan jopa sanoa, että tästä pienestä poikkeamasta palveluksen kaavasta muodostui minulle merkillinen kokemus Jumalan ihmeellisestä kosketuksesta. Tämä kosketus tuntui vielä kun menin ulos kirkosta ja arvokkaana muistona se on jälkeenpäin usein täyttänyt minut erityisellä lämmöllä.
Mikä siinä oikein tapahtui? Messussa olimme tulleet siihen kohtaan, jossa pappi lausuu Herran siunauksen. Edellytin tietysti, että pappi aloittaa niin kuin aina on aloitettu: ”Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä…” Mutta ei, ei hän näin aloittanutkaan, vaan hän sanoi: ”Herra SIUNAA teitä ja VARJELEE teitä.” Ja hän jatkoi samaan suuntaan, niin että koko siunaus yhtäkkiä tuntui aivan kuin uudelta siunaukselta – siunaukselta, jota en koskaan aikaisemmin ollut kuullut. Pappi siis jatkoi: ”Herra KIRKASTAA teille kasvonsa ja ON teille armollinen. Herra KÄÄNTÄÄ kasvonsa teidän puoleenne ja ANTAA teille rauhan…”
Siis, ei mikään hurskas toivomus: Herra kirkastakoon kasvonsa teille ja olkoon teille armollinen, vaan suora toteamus: Herra kirkastaa NYT teille kasvonsa ja on teille armollinen. Ei mikään varovainen anomus: Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan, vaan rohkea vakuutus: Herra kääntää NYT kasvonsa teidän puoleenne ja antaa teille rauhan.
Mikä tässä oli se joka teki minuun niin yllättävän syvän vaikutuksen? Luulen, että se oli Jumalan läsnäolon väkevä kokemus, Jumalan todellisen kosketuksen kokemus. Miten niin kävi? Mikä voisi olla selitys? En tiedä. Mutta on kai niin, että siunauksen tavallinen sanamuoto ”Herra siunatkoon ja varjelkoon” siirtää ainakin mielessämme Jumalan siunaamisen ja varjelemisen epävarmaan tulevaisuuteen. Joskus sitten kun tulen kirkosta kotiin Jumala toivottavasti siunaa. Joskus sitten päivän aikana Jumala toivottavasti varjelee, muttei vielä täällä kirkossa. Vasta sitten. Näin saatamme usein ajatella, ehkä sitä selvästi tiedostamatta, ainakin minun kokemukseni perusteella.
Mutta kun liturgi sanoo ”Herra siunaa teitä ja varjelee teitä”, saan suorastaan ravistavan muistutuksen siitä, että Jumala on läsnä pyhässä temppelissään. Tässä ja nyt, eikä vasta myöhemmin, Jumala levittää siunaavat kätensä ylleni. Tässä ja nyt Jumala sulkee minut varjelevaan ja suojaavaan syliinsä, eikä vasta mahdollisen hädän tai vaaran tullessa. Tässä ja nyt Jumala kirkastaa kasvonsa minulle ja on minulle armollinen, eikä vasta myöhemmin. Tässä ja nyt Jumala kääntää rakastavat kasvonsa minun puoleeni ja antaa minulle ihanan rauhansa. Kaikki nämä siunauksen fantastiset lahjat saan siis ottaa vastaan nyt heti ja kantaa niitä mukanani kun menen kirkosta ulos. Jotain tällaista minä olin siinä niin voimakkaasti kokemassa.
Kun tulin kotiin minun piti tietysti tarkistaa minkälaiseen vallattomuuteen tuo pappi oli syyllistynyt äskeisessä palveluksessa kun hän oli tällä tavoin poikennut käsikirjasta. Oliko kyse vain jostakin äkillisestä, tosin aika fiksusta, päähänpistosta, vai löytyisikö jokin muu selitys, ehkä jokin selkeä ja hyväksyttävä perustelukin?
Ja löytyihän se. Herran siunauksen sanat on otettu suoraan Raamatusta, kohdasta jossa kerrotaan miten Mooseksen veli Aaron ja hänen poikansa saivat Jumalalta kehotuksen siunata Israelin kansaa juuri näillä tutuilla sanoilla: Herra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua jne. Välittömästi tämän kehotuksen perässä on Raamatussa kohta, joka vasta nyt aukeni minulle kun tuo kirkossa kokemani yllätys oli avannut silmäni näkemään. Siinä raamatunkohdassa Jumala nimittäin lupaa: ”Kun he näin siunaavat Israelin minun nimeeni, minä annan sille siunaukseni.” (4. Moos 6:22-26)
”Kun he näin siunaavat … minä annan.” Näin Jumala lupaa. Siis: Jo sillä hetkellä kun Aaron ja hänen poikansa lausuvat tuon siunauksen sanat, eikä vasta myöhemmin, Jumala antaa kaiken sen mikä siunauksessa mainitaan!
Näin ollen saan tänä aamuna, Jumalan sanan valtuuttamana, lausua Herran siunauksen uudella sanamuodolla, ja sinä saat luottavaisesti ja rohkeasti ottaa vastaan Jumalan siunauksen kaikki lahjat nyt heti päivän alkaessa:
Herra siunaa sinua ja varjelee sinua. Herra kirkastaa kasvonsa sinulle ja on sinulle armollinen. Herra kääntää kasvonsa sinun puoleesi ja antaa sinulle rauhan. Aamen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti